Hidasta elämää

Ässä

 

Olen tunnettu ystäväpiirissäni kovasta vauhdista. Kävelen, puhun ja suoritan nopeasti. Monet harrastukset ja luottamustoimet ja pikkuprojektit ovat minulle arkea, joka saattaa jonkun toisen silmään näyttää aikataulutetrikseltä. Harvassa ovat kuitenkin ne hetket, jolloin olisin katunut johonkin uuteen mukaan lähtemistä. Fakta on siitä huolimatta se, että minultakin loppuvat tunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa. Nyt kun olen löytänyt itselleni mielitietyn, joka on muuttanut luokseni, täytyy minun harjoittaa väljempää aikatauluttamista.

Kuin tilauksesta teloin itseni urheillessa reilu viikko sitten ja sain elämäni ensimmäisen kipsin. Murtuneen sormen takia vasemmassa kädessäni majaileva kipsi on koetellut jo kärsivällisyyttäni, mutta opettanut myös sietämään hitaampaa elämää. Asiat voi tehdä rauhassa, eikä kannata kiirehtiä, koska muuten kipsi on kohta tomaattikastikkeessa tai murtumattomat sormet leikkuulaudalla. Todistetusti yhdellä kädellä voi varsin hyvin kuoria valkosipulin, valmistaa jauheliha-kasvispataa, imuroida ja pedata sängyn. Täytyy vain varata riittävästi aikaa.

Syyllinen lähikuvassa

 

 

Se mistä olen joutunut luopumaan, on rakastamani urheilulaji eli rugby, jossa käsiä tarvitaan aivan ehdottomasti. Tottakai juuri se on kiellettyä, mitä eniten haluaisin tehdä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että osumaa sai yksi sormi, eikä esimerkiksi ranne tai reisi. Yhtäkkiä kunnon lenkkeily tuntuu etuoikeudelta, kun kipsin alkuaikoina se oli sallittua vain vähän ja kevyesti. Käsikirurgin tavattuani sain kuitenkin luvan mennä ihan kuinka jaloistani pääsen, jes!

 

Muutamat läheiseni ovat naama virneellä todenneet olevansa salaa tyytyväisiä, että jouduin tällaiselle äkilliselle hidastelusairauslomalle ja rauhoitun hieman. Mitään en tietenkään julkisesti tunnusta, mutta tiedän heidän olevan oikeassa.