Puuttuva sana

Hertta

Olen tässä tovin pohtinut, että kielestämme puuttuu sana. Mielestäni ruotsissa tai englannissakaan sitä ei ole. Suomen kieli on vähän köyhä tunnesanojen suhteen muutenkin. Onhan meillä sanoja, mutta niiden käyttöaste taitaa olla aika alhainen, eikä sanan arvoa välttämättä käsitetä. Sanassa ’rakastaa’ on paljon voimaa, mutta ehkä se on siksi niin paljon vaikeampi sanoa kuin vaikka englannin ’love’. Toisaalta, kutsuessani kumppaniani ’rakas’-sanalla, siinä on todella paljon arvoa takana. Kaikenmaailman hanit ja beibit taipuu suussa helposti, ’rakas’ vaatii eforttia.

Aika harvoin tulee ystäviä kutsuttua ’rakkaiksi’, vaikka sitähän he ovat.  Kielestämme puuttuu siis mielestäni nimitys ystävälle, joka on paljon muutakin. Useimmilla meistä on tuttavapiiri, joista muutamat valikoituvat tavalla tai toisella muita läheisemmiksi. Ja näistä muutamasta saattaa jokunen käydä niin läheiseksi, että heitä pitää jo liki osana perhettä. Perhesiteet tosin määrittyvät verellä tai paperilla. Millä nimellä sitten voisi kutsua ihmistä, joka on enemmän kuin ystävä, ei mikään rakastaja, mutta joka ei ole virallisella tavalla osa lähipiiriäsi?

Itse asiassa monelle meistä oma ystäväpiiri saattaa olla läheisempi kuin viralliset sukulaiset. Itse olen aina asunut eri paikkakunnalla kuin kukaan sukulaiseni. Muutamat serkut olivat lapsuudessa hyvinkin läheisiä, maantieteellisestä erosta huolimatta, ja kaikki isovanhempani olivat minulle erittäin rakkaita. Nyt asun entistä kauempana heistä kaikista ja näen sukulaisiani kerran vuodessa. Vanhempani ja siskoni ovat minulle yhä äärimmäisen läheisiä ja käydessäni kotikaupungissani vietän heidän kanssaan niin paljon aikaa kuin vain pystyn. He ovat siis ’äiti’, ’isä’ ja ’siskot’. Sitten minulla on vielä ’aviomies’. Kaikki nämä sanat on tarkkaan määritetty ja kun tällaisen mainitsee, tiedetään heti minkälaisesta sosiaalisesta suhteesta on kysymys.

Uudella työpaikalla kertoessani äitini olevan sairaanhoitaja kuulijat tietävät, että kyseessä on ihminen, joka minut on saattanut maailmaan. Entä jos kerron, että Ässä kävi Köpiksessä? Kutsun Ässää hyväksi ystäväksi. Voin selittää, että kyseessä on minulle erittäin läheinen ihminen, jonka käsiin luottaisin henkeni. Kuulostaa kauhean dramaattiselta, mutta miten muuten voisin välittää mielikuvan siitä, että nyt on sitten tosi tärkee tyyppi kyseessä. Ja tämä on siis se sana, jota olen kaivannut jo tovin. Sellainen, jonka avulla voisi parissa tavussa välittää tiedon ystävyyssuhteesta, joka on läheisyydessään perheen tasolla.

Bestistä en ala käyttää. Mielestäni bestiksiä voi 13-vuotiaalla olla yksi. Olen 26 kesää kohta nähnyt ja minulle on vuosien varrella karttunut puolisen tusinaa ’bestistä’. Olen aivan varma, että joku nokkela likkaporukka jossain päin tätä maata on ongelmani jo ratkaissut. Pohdin eri vaihtoehtoja yön pimeinä tunteita, kun flunssa piti minua hereillä. ’Lähis’, joka olisi lyhenne ’läheistestä ystävästä’, sai minut röhänauramaan siihen asti, että meinasin tukehtua yskääni.  Kuulostaa enemmänkin ’lähi-baarilta’. ’Rakis’ eli ’rakas ystävä’ herätti ajatuksia pienestä rakennustyömaasta. Lopetin pohtimisen sanaan ’meloper’ (’melkein osa perhettä) ja kävin nukkumaan. Ei auta kuin vain joka kerta selittää: ’Arpa, niijjust se tyyppi, jonka kanssa asuin vaihdossa ja joka on ihan törkeen mahtava ja hauska ja joka on aina menossa mukana.’ Onko ihme, ettei kukaan jaksa kuunnella mun juttuja?