
Ihan mahtavia herkkupaloja viikonloppufiiliksen viilaajiksi. Tähän rinnalle passaa pusertaa pieni vihreä salaatti tai ääripää eli wingssejä. Juomaksi colaa, lageria tai kevyt italialainen punaviini. Itse ohje:
Pohjan voi askarrella itse vesipohjaisesta pizzataikinasta (tulee tarpeeksi rapea) tai tehdä kuten laiska ja ostaa paketin pitakiekkoja.
Täytteisiin tarvitaan:
- jotain välimerellistä tahnaa (esim. paprikatahna tai pesto)
- tomaattipyree
- kalamata oliiveja (joko kivettömiä tai että poistat itse kivet, jota suosittelen)
- kirsikkatomaatteja
- fetaa tai vastaavaa tuotetta
- paksua, rasvaista jogurttia (turkkilainen tai kreikkalainen)
- tuoretta basilikaa
- suolaa
- pippuria
- oliiviöljyä


Voitele kiekot tomaattipyreellä ja roiski välimerellistä tahnaa lusikalla sinne tänne kiekkojen päälle. Sitten tasaisesti oliiveja, puolikkaita kirsikkatomaatteja ja fetaa. Jogurttia lusikoidaan nokareiksi sinne tänne. Päälle pippuria ja noin viideksi minuutiksi uuniin. Feta saa alkaa hieman sulaa.


Resepti on alunperin jostain lehdestä, mutta en enää muista mistä. Sitä on kuitenkin muunneltu omaan käyttöön, joten annan itselleni anteeksi puuttuvan lähdemerkinnän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti