Mitäs Lontooseen?

Hertta

Big Ben on kolisevan kellon, ei tornin, nimi.

No hyväähän sinne. Kiitos kysymästä.

Lensimme Raiskilla hurmaavalle Standstedin kentälle viime perjantaina ja sekoilimme Lontoossa aina seuraavaan keskiviikkoon asti, minä ja puolisoni siis. Edellinen yhteinen reissu olikin häämatkamme marraskuussa. En tiedä, miten tässä onkin näin päässyt käymään, mutta olen saanut kaveriporukassani melkoisen aikatauluttajan leiman – nyt huomasin, ettei se ehkä perustu perättömyyksille. Mutta hei, paljon enemmän saa reissusta irti, kun ennakkoon tietää mitä milloinkin tekee ja missä kyseiset aktiviteetit sijaitsee! Enkä minä ole suunnitelmissani joustamaton, itse suunnitteleminen vaan on niin kivaa! Nyrkkisääntönä, että joka päivä pitää tehdä kaksi juttua, olkoon vaikka vaan käpyttelyä, yksi ennen ja yksi jälkeen lounaan. Ennkointi myös vie ajatukset pois lentämisen luonnottomasta kauheudesta. Seuraavassa melko tiivis selostus siitä, miten matkamme meni. Tämä vaikka esimerkkinä tehokkaasta kaupunkilomailusta.:

Arpa.

Muinainen uros Ässän jälijltä.

Lauantai: Olimme siis laskussa klo 23 perjantaina, joten ehdimme nukkua hyvät yöunet (liki 6 tuntia) ennen kuin raahauduimme metroon. Lontoon metro on maineensa veroinen: kätsy! Natural History Museumiin kului liki kolme tuntia (dinot oli parasta!) ja lepuutimme jalkojamme pitkän sänkkäri (eli sandwich) lounaan merkeissä Hyde Parkissa. Mainittakoon, että lauantai oli reissun kylmin päivä, noin +15c, puistossa oli siis vielä pakko pitää huppari päällä, mutta aurinko lämmitti ihanasti. Iltapäivällä kävimme Harrodsilla noin vartin verran. Kaikki oli kauhean hienoa ja ihmisiä paljon ja meitä molempia alkoi ahdistaa. Saatchi-gallery oli mahtava! Pohjakerroksen pysyvä öljyaiheinen teos ihan todella pysäyttävä. En normaalisti paljon perusta modernille taiteelle, mutta meillä molemmilla oli hauskaa. Viimeiset valoisat tunnit vain harhailimme Chelseassa ja joimme bisset erään kuppilan sivukujaterassilla. Illallinen koostui perus burgereista toisessa baarissa. Mukaan pakkaamani ”Heitä sikaa!”-peli osoittautui loistavaksi viihteeksi iltaisin.

Herttaa alkoi väsyttää.

Sunnuntai: Yli kolme tuntia British Museumia saa karskimmankin jalat vonkumaan ja pään suhisemaan. Muumiot olivat (jälleen kerran) jänniä katsella. Tällä kertaa ostimme molemmille audio tourit eli walkmanin näköiset vehkeet, jotka kertoivat juttuja valituista kohteista. Aivan mahtava idea! Do it if you can! Lounas mussutettiin Wakamamassa, joka on eräänsortin itämäistä fuusioruokaa tarjoava ketju. Nuudeleita ja kivoja kastikkeita siis. Iltapäivä harhailtiin Sohossa ja kävimme supersuuressa Odeonissa katsomassa juuri valkokankaalle saapuneen rainan ”Hunger Games”. Tämä siksi, että siippani on kolunnut kirjat läpi ja oli aiheesta innostunut ja molempien jalat kaipasivat lepoa. Piletit ei Lontoon ytimessä ole halpoja, mutta elokuva oli miltei hintansa väärti. Olin tosin odottanut sen olevan vähän raaempi. Kirjat on kuulemma todella graafisia, joten molemmat ihmeteltiin, miksi leffasta oli tehty k12. Tästä huolimatta hyvä ja sopii siis vähän heikkohermoisemmilekin. Meksikolais-tyyppisen illallisen jälkeen istuimme sporttibaarissa lähellä hotellia ja katsoimme… golfia! Jännää oli!

Maanantai: Tämä oli sitten se kallis päivä, sillä oli aika shoppailun. Voi rääveli, että jurppasi se Kelalta tullut pikku takaisinperintä. Olisin nimittäin mielelläni kantanut vielä tuplat lisää ihania kevät/kesä-rättejä mukanani. Ostin muutaman mekon, leggareita, alusvaatteita, pari paitaa ja yhdet balleriinat. Boots ja SuperDrug verottivat myös korttiani, sillä toin Suomeen kasan uusia tukkapurkkeja (voisin myöhemmin kertoa toimiiko aineet) ja itseruskettavia ja tottakai kynsilakkoja. Lounas oli reissun paras: Masabi-nimisen ketjun sushit Marble Archin puistossa. Nyt oli jo niin kuuma, että jengi käpytteli ohi t-paitoihin ja shortseihin pukeutuneena. Iltapäivällä meidän piti mennä Toweriin, mutta ajatus vankityrmistä vähän etoi, kun oli niin mahtava sää. Käytimme siis pari ylimääräistä puntaa perinteiseen turistibussikierrokseen. Diili oli kuitenkin aika hyvä: 24 tuntia sai istua bussissa niin paljon kuin halusi ja siihen päälle pääsi vielä vajaan tunnin Thamesin risteilylle. Erilaisia bussikierroksiakin firmalla oli neljä vai viisi omilla teemoillaan, joten siinähän köröteltiin. Käväisimme illalla nopeasti  King’s Crossin asemalla kuvaamassa laiturin 9 ¾. Illalla taas sikojen heittelyä ja halpaa kaljaa.

Olympia-huumaa oli kaikkialla.

Tiistai: Hotellihuoneestamme piti luopua normaalia aiemmin, joten veimme matkalaukun säilytykseen Victoria asemalle jo aamusella ja loikkasimme istumaan bussissa. Tämä kävi jo auringonotosta, sillä tiistaina lämpötila kipusi yli +20c ja uutisissa kerrottiin, että pitkin maata oli rikottu lämpöennätyksiä. Kävimme sillä pikku risteilyllä ja istuimme Trafalgarilla syömässä lounasta. Väenpaljous oli typerryttävä. Väsyneet matkalaiset yrittivät vielä innostua National Portait Gallerysta, mutta tunnin jälkeen piti jo luovuttaa. Kävimme kuluttamassa muutaman euron Sports Directissä. Ketju oli minulle ennestään tuttu viime kesän Skotlannin keikalta, joten tiesin, että sieltä saa sporttauskamaa todella halvalla. Sitten taas harhailua Sohossa ja illallinen intialaistyyliin. Ilta kului Chelsea-Benfica-matsia seuraten ja siinä ohessa kului monta tuoppia Magnerssia (aloin ymmärtää, miksi ihmiset viitsii lajia seurata: kaljan juominen ja huutaminen porukalla on hauskaa). Yöksi matkasimme sitten Standstediin, sillä lento lähti aamulla niin demonisen aikaisin. 

Paljon jäi tekemättä: emme koskaan päässeet Toweriin asti, emme ehtineet katsomaan musikaalia, emme käyneet Tate Modernissa tai St. Paul’s Cathedralissa. Eli seuraavaa Lontoon keikkaa varten on vielä paljon perus-turistipelleilyä taskussa. Lontoo ei pettänyt taaskaan. Mahtava suuri kaupunki hyvine palveluineen. Kertaakaan ei tullut turvaton olo, vaikka liikuimme muutamana iltana melko myöhään ulkosalla. Turisteja on niin pirusti, että lokaalit ovat tottuneet meidän tietämättömyyteemme. Miljoonan punnan kysymys onkin: suunnittelenko seuraavan reissun uuteen, vieraaseen kohteeseen vai palaanko paikkaan, josta niin kovin pidän? Kyllä pari kertaa kävi mielessä, että voisihan tänne joskus muuttaakin. Siis jos tajuaisivat alkaa ajaa tien oikeaa laitaa ja luopuisivat kahden hanan systeemistä.

Pääsiäiskasvit, osa 2

Arpa

Koska Hertan ja Ässän elämässä tapahtuu kaikenlaista jännää (jota minun elämässäni harvoin tapahtuu), eikä heillä ole ollut aikaa kirjoitella blogiimme, niin minähän voinkin jatkaa tilitystä kasveista. Ja voin kertoa, tilitettävää on!

Sanotaanko vaikka näin, että en ole niitä ihmisiä, jotka kovin helpolla lähtevät pyörtämään omia puheitaan. Jos jotakin sanon, niin siitä pidetään kiinni kiusalliseen loppuun asti. Mutta nyt on tullut vastaan tilanne, jossa on pakko tunnustaa tappionsa ja perua hieman puheitaan. Edellisestä tekstistäni voitte lukea, kuinka voitonriemuisena lopetan jutun lauseeseen "kasvata pääsiäisruohoa, sillä onnistuu aina". No, voin nyt kertoa, että myös pääsiäisruoho voi muuttua kummalliseksi sotkuksi parissa päivässä.

Ny ei menny niinko Römsöössä.

En tiedä, mitä varsinaisesti ruohokorilleni on tehty, mutta olin poissa kotoa reilu vuorokauden, jonka jälkeen puska näytti tältä. Kaunis terhakka ruoho on muuttunut takkuiseksi läjäksi. No, aion koittaa paikata tilanteen puhaltamalla tuohon pesään pari munaa, niin jospa se näyttäisi sitten tarkoituksenmukaisemmalta.

Lohtukasvit.

Piristääkseni itseäni tämän järkyttävän ruoho-episodin jälkeen, kävin hakemassa kaupasta muutaman ruukun verran narsisseja parveketta silmällä pitäen. Räntää vihmoi taivaalta, kun näitä sulloin ruukkuihin. Mutta oli aivan pakottava tarve saada todistettua itselleni, että elämässäni on vielä toivoa (edes jonkin kasvilajin suhteen).

Nämä Tete a tetet ainakin viime vuonna pysyivät melko pitkään hengissä! (koputan puuta.)

Pääsiäisohra korissa

Arpa

Viime keväänä olin innokas parvekkeenomistaja ja pistin näihin aikoihin maaliskuussa kaikenlaista kukkaa ja hyötykasvia itämään. Ajattelin, että kesään mennessä kylvökset rehottaisivat ja voisin siirtää ne pihalle aurinkoa ottamaan. Toisin kävi. Jumalat hylkäsivät pakanan ja kaikki taimet kuolivat, toiset ennemmin toiset myöhemmin. Pelkkä ajatuskin ketuttaa.

Näillä pitäis selvitä: multaa, vettä, siemenet.

Tänä vuonna ajattelinkin ottaa varman päälle ja kasvattaa itse ainoastaan pääsiäisruohoa. Lisätäkseni hommaan edes jotakin jännitystä, ostin rairuohon sijaan pääsiäisohraa ja koitan kasvattaa tämän komeuden korissa.

Siemenet koriin ja sitten odotellaan!

Nyt homma lähti siis itämään, että viikon parin päästä voin raporoida, kuinka pahasti tämä yritys meni reisille.

Jee!!!

 Reilun viikon kasvattelun jälkeen, alkaa ruoho jo näyttää aika vakuuttavalta! Kohta pitää ruveta siistimään, ettei räjähdä homma käsiin.

Tämän tarinan opetus oli: kasvata pääsiäisruohoa, sillä onnistuu aina.

Monta pientä manikyyriä

Hertta

Kikkailen mielelläni kynsiini koristuksia. Tässä kasa vanhoja kuvia enemmän ja vähemmän kiireessä tehdyistä raateluvehkeistä. Silmä-käsi-koordinaationi ei ole häävi, joten vapaalla kädellä tehdyt kuviot ovat aina kovin kömpelön näköisiä, siksi luotankin liukuvärjäykseen ja Konadin leimoihin. Noiden kahden avulla saa helposti siistiä. Loppuen lopuksi näyttävien kynsien tekeminen ei ole kovin vaikeaa ja yhden Greyn Anatomian jakson aikana ehtii hyvin loihtia liki viikon kestävän piristyksen käsiin. Kaikkien manikyyrien alustustyönä on ollut käsien ja kynsinauhojen pikainen rasvaus ja ehdottomasti aluslakan käyttö, etteivät itse kynnet värjäydy (ja oma aluslakkani myös estää liuskottumista). Ja sitten valmiin työn päälle päällyslakka tai muuten värit rapisee jo ekojen farkkujen sepalukseen.


Hempeät kevätkynnet: Perinteinen liukuväri. Pohjaväri pinkin ja ruskean välillä, sellainen liki oman kynnen värinen. Siihen on ensin sienellä tuputeltu keltainen, sitten oranssi ja lopuksi pinkki kerros väriä. Ja se oli siinä. Rajummassa versiossa tuossa oikealla on pohjaväri räikeän pinkki. Siihen on tuputeltu ensin siniharmaa, sitten turkoosi ja viimeiseksi musta kerros väriä. Ja peukolaoihin sydämet, jotka ovat tarroja (ei muuten pysyneet häävisti kiinni). Molemmat nopeita tehdä.

Superbilekynnet: Valkoinen pohja (hämmentävän vaikea lakata tasaiseksi). Pinkillä vino tippi ja pensselillä värien risteymään kultainen viiva. Hieno kuvio on ihan tavallinen kynsitarra. Tämän tekeminen vaati vähän enemmän hermoja ja pari kynsistä piti tehdä uusiksi. Pensselin käyttö on ihan iisiä vasemman käden kynsiä koristellessa. Oikea käsi on yksi murheenkryyni.



Koko tämän postauksen helpoin kuviointi on tässä: Graffitilakkaus!
Ostin ihanaa mintunvihreää lakkaa viime kesäksi. Siihen sitten kiskaisin kerroksen IsaDoran graffitilakkaa. Hankaluuksia aiheuttaa lakan paksuus: mitä paksumman kerroksen laittaa sitä suuremmiksi 'laatoiksi' se lohkeilee kynnen päälle. Itse tykkään tiheästä, pienestä kuviosta, joten lakkaa pitäisi laittaa todella ohuelti, joka on hankalaa. Graffiti-lakka on hyvin paksua ja nopeasti kuivavaa.

Kynnet kuumeen kourissa: Vihreää ja käärmettä.
Olin pahassa flunssassa (jälleen kerran) ja tuli niin tylsää, että katsoin kaikki vanhat Die Hardit putkeen ja laitoin kynsiä sen ajan. Turkoosi pohja ja siihen kynnen poikki paksu valkoinen viiva. Annetaan kuivua kunnolla ennen kuin pensselin avulla koristelin valkoisen alueen. Eli valkoinen rajattiin mustalla ja sitten siihen tehtiin mustia kolmioita. Jos kuvaa katsoo lähempää näkee, että jälki on hyvin epätasaista, kädet tärisi aika rojaalisti.

Vapun kynnet: Joka toinen pinkki/violetti. Mustalla lakalla ja pensselillä kolme viivaa joista keskimmäisen päälle laitoin kukka-tarran. Mustan koristelin vielä parilla vedolla kullan väristä lakkaa. Ihan söpöt, eikö?



Sinistä kukonaskelta: Alla mahtava yönsininen lakkaus ja päälle leimasin koko kynnen peittävän kuvio-leiman valkoisella. Koko kynnen leimaaminen on vähän hankalaa, varsinkin, kun tämä kyseinen leima on vähän kapea paksulle peukalolleni. Ja päällyslakka pitää vetäistä todella ohuelti ja nopeasti, ettei tuhraa kuviota. Mutta onnistuessaan, olet upea eleganttielefantti.

Killeri

Ässä

Tämähän ei ole mikään ruokablogi, mutta siitä huolimatta postauksissa on havaittavissa tendenssiä reseptiikan suuntaan. Itse olen toistaiseksi jauhanut lähinnä säälittävästä rakkauselämästäni, muodista ja meikeistä. Mutta osaan minäkin olla emäntä, ettäs tiedätte! Niinpäe esittelen teille Killerin. Killerin juuret juontavat hieman tuhdimpaan iltapalanälkään, jota ei kuitenkaan halua taltuttaa ähkyyn saakka, jotta voidaan varmistua seesteisestä tunteesta nukkumaan käydessä. Sitä voidaan soveltaa myös lounastarkoituksiin, sillä Killeri on hellä. Killeri saakin nimensä siitä, että se tappaa nälän ilman ähkyä. Killeri on siis salaatti, mutta siinä on astetta enemmän nostetta.

Killerin ainekset

Romaine-salaattia

Herneenversoja

Miniluumutomaatteja

Kurkkua

Punasipulia

Avocadoa

Kananmunia

Vuohenjuustoa

Oliiviöljyä

Balsamicoa

Limen mehua

Aluksi kannattaa laittaa kananmunat kiehumaan. Omassa nälkäisen naaraan annoksessani niitä oli kaksi. Sitten käydään rehujen kimppuun. Pestään ja revitään salaatti ja herneenversot. Asetellaan ne lautaselle tai kulhoon ja pirskotellaan päälle oliiviöljyä ja balsamicoa. Pestään ja pilkotaan tomaatit ja kurkut. Palastellaan punasipuli ja avocado. 

 

Kasvisten jälkeen sekaan murennetaan sopiva kimpale vuohenjuustoa. Noin seitsemän minuutin keittämisen jälkeen napataan munat levyltä, kaadetaan kuuma vesi pois kattilasta ja pelästytetään munat lasettelemalla päälle kylmää vettä. Tämä äitini opettama kikka auttaa huomattavasti munan kuorimisessa. Kuoritut munat pilkotaan salaattiin. 

Aivan lopuksi puristetaan koko komeuden päälle limen mehua. Pidän erityisesti tästä kastikkeiden kerroksellisuudesta: salaatin alakerroksista löytyy balsamicon ja öljyn makuja ja päältä limeä. Namskinam!

Kaivarin Kanuuna

Hertta

Minähän en ole mikään kirpparihai. Turhauttavaa penkoa toisten haisevia kamoja ylitäysistä rekeistä ja aina huomata, että on jano tai tylsää. En siis ikinä lähde yksinäni shoppailemaan kirpputoreille, vaan jos mainitunlaiseen paikkaan joudun, on minut aina tavalla tai toisella sinne pakotettu. Tällä kertaa kiristäjänä toimi pari vuotta nuorempi siskoni.

Isäni on juuri muuttanut uuteen asuntoon Helsinkiin ja halusimme siskoni kanssa hetkeksi paeta muuttohärdelliä. Kävimme ensin Hankenilla syömässä opiskelijalounaan, olihan sentään pizzaperjantai, mutta raitiovaunussa (en uskallan kirjoittaa ’ratikka’ tai ’spåra’) matkalla kämpille iski ahdistus: en halua koota enää yhtäkään Ikea-huonekalua. Alueella, jossa isän asunto sijaitsee, tuntuu olevan lähinnä antiikkikauppoja ja arkkitehtitoimistoja. Tämän vuoksi minut saatiin huijattua kirpparille – ei yksinkertaisesti ollut muutakaan tekemistä. Olimme vain ennakkoon kuulleet, että jossain lähistöllä sijaitsisi Kaivarin Kanuuna.

Jouduimme kysymään apua parilta ikäiseltämme neidolta, sillä eihän tämmöiset turistilahnat päässeet perille ilman natiivin opastusta. Perillä yllätys oli iloisa ja ihana: paikka oli siisti, raikkaan tuoksuinen kellarilabyrintti, jossa vaatteet olivat siivosti rekeissään ja laukkunaulat saivat kuolaamaan. Lompakkoni oli suuressa hädässä lyhyen hetken, kun löysin pöydän väärällään merkkitavaraa hyvää hintaan. En yleensä ole mikään logostamaksaja, mutta kai sitä naisen syvimmät synnit pääsevät valloilleen heikolla hetkellä, vaikka mitä tekisi. Köyhdyin lopulta  12 euroa. Ostin kaksi kappaletta aikakauslehtiä kuuskytäluvulta (vessalukemiseksi isän asuntoon), olivat niin symppiksen näköisiä. Nimet taisi olla OmaKoti(?) ja UM – Uusi Maailma. Kuvassa näkyvä laukku söi 6 euroa. Se on vähän kulunut ja tahviintunut sisältä, mutta sai nyt ristikseen ’tämä kevään virallisen laukun’-tittelin. Kaveriksi pinkki kassi sai vielä pinkimmän ’kevään virallisen huivin’ kahdella eurolla.

Seuraavan kerran kun eksyn alueelle, menen ehdottomasti uudestaan penkomaan rekkejä. Silloin varaan enemmän aikaa ja visiota ja rahaa ja kaikkea.