Teemabileitä elo täys

Hertta

Elämä on täynnä mahdollisuuksia järjestää teemajuhlat. Nyt on halloweenikin tulossa, joten aihe on äärimmäisen ajankohtainen. Tässä on vuosien varrella järjestetty vaikka minkälaista hippaa ja useimpiin on liittynyt joku vaatteisiin tai ruokaan liittyvä yhdistävä tekijä. En ole ihan varma mistä innostukseni teemabileisiin johtuu, mutta mielestäni on hauska järkätä tapahtumia ja vielä hauskempia ne on, kun niissä on joku teema.

Eihän teeman tarvitse olla kauhean sitova tai kunnianhimoinen. Luulen teemavaatimuksillani ajoittain rasittaneeni ystäväpiirini hermoromahduksen partaalle. Pitäisi aina osata hahmottaa teema, johon on mahdollisimman helppo ottaa osaa. Ja toisaalta, jos on halua panostaa, niin sekin on mahdollista. Idean keksiminen teemabileille ei ole helppoa, mutta on se maar mageen näköstä, kun yhtäkkiä kämppä on täynnä vaikka kuinka kummallisia mörököllejä.

No tässä nyt pikkulistaus erilaisista teemoista ja mitä niiden eteen on tehty vuosien varrella:

Meksiko-teemabileet: Oikeastaan kyseessä on tex mex-teema, sillä ruokatarjoilu ei ole ollut puhtaasti mexicoa vaan tortilloita ja tequilaa. Aihe on asullisesti ja ruoan suhteen superhelppo. Ei muuta kun Old el Paso-hyllylle etsimään safkaan sisältöä. Asustamista omalla kohdalla on helpottanut isoisän 70-luvulla ostamat sombrerot. Miehille mustat kauluspaidat ja paksut viikset vievät pitkälle. Ponchokaan ei ole hankala leikellä vanhasta viltistä. Naisille röyhelöinen hame ja ison nutturan kaveriksi suuri kukka ja oikealla suunnalla ollaan. Kämpän koristeluun käytin kesäiltoihin tarkoitettuja värikkäitä ulkovaloja ja tulostin vähän kuvia kaktuksista seinille.

Peruukkivappu: Ei paljon muuta kuvailua kaipaa. Kuten olen aiemmassa vappuaiheisessa postauksessa kertonut, meillä on kaveriporukassa tapana viettää vappupiknikkiä. Ja eräänä vuonna kaikki hankkivat oman tukan vastakohtaa vastaavat peruukit päähänsä. Karvat eivät taineet kellään olla mitenkään mauttoman övereitä, kunhan vaan näytimme erikoisilta omaan silmään. Itselläni oli pitkä vaalea peruukki, kun todellisuudessa oma tukka oli tuolloin lyhyt ja tumma.

Pyhän Patrickin päivä eli St. Patrick's Day: Tämän viettämiseen opin opiskelijavaihdossa Irlannissa. Patrickin ansioksi luetaan siis kristinuskon vakiinnuttaminen tuolle vihreälle saarelle ja häntä juhlitaan 17. maaliskuuta. Patua on helppo juhlia: vaatteet on vihreitä ja juoma irlantilaista (mitä luultavimmin Guinnessia). Dublinissa päivää juhlitaan yhtä villisti kuin meillä vappua. Täällä meilläpäin kannattaa hakeutua johonkin irkkupubiin, muualla kun päivä ei oikein mitenkään näy.

Pinkit prinsessasynttärit: Täytin tänä vuonna 26-vuotta ja sitä piti juhlistaa mahdollisimman epäkypsästi. Olin voittanut Tiimariin lahjakortin ja käytin sen unelmieni prinsessasynttäreihin. Astiat ja pöytäliina oli Barbie Princess-sarjaa ja tarjoamiset oli kaikki vaaleanpunaisia ja valkoisia. Ohjelmanumeroina oli ongintaa, kirahvin hännän kiinnitystä ja tuolileikkiä. Todella hauska ilta keskellä arkiviikkoa. Eikä aamulla sattunut päähän. Ja toki olin pyytänyt vieraita pukeutumaan herkästi pinkkiin.

Tooga-bileet: Tässäpä vaate, jota harvoin tulee käytettyä uudelleen. Nämä hipat olivat yliopiston ainejärjestömme sitsit, mutta listaan tapahtuman tässä ihan vain tuon asun takia. Toogan voi toteuttaa miljoonalla tavalla. Eräät olivat vain napanneet lakanan mukaan ja sitoneet sen vyöllä ylleen. Toimi ihan hyvin. Itse tein valkoisesta lakanakankaasta yksiolkaimisen koltun, johon ompelin kultaista kangasta tehosteeksi. Kaavoja tällaiseen ei tarvitse. Katselin vähän vanhasta, väljästä biletopista mallia ja surautin rätin siltä pohjalta. Joskus voisi kaveriporukalla pitää toogabileet. Kesällä. Siitä saisi mageita valokuviakin.

Keiju-appro: Toinen opiskelijatempaus, jonka tähän listaan oli viimeinen appro, johon opiskeluaikaisella porukallamme osallistuimme. Normaalistihan tämmöiseen puetaan opiskeluhaalarit päälle, mutta viimeiseen approon päätimme panostaa. Haalarit jäi nurkkaan ja kaikki hommasimme paljon glitteriä ja muovisia asusteita. Itse olin pinkeissä sävyissä, yksi meistä sinisissä jne. ja keräsimme kyllä katseita. Siivet vipattaen ja tekoripset kiiluen kiersimme baarista toiseen ja aiheutimme paheennusta.

Häät: Pukeuduin valkoiseen ja teemana oli naimisiin meneminen. Koristelu ja ruoka teeman mukaista.

Wanaja-festival: Festarit on loistava mahdollisuus teemapukeutumiselle. Toissa kesänä lähdimme isolla tyttöporukalla festaroimaan. Oma tiimi oli helppo tunnistaa väkijoukosta, sillä kaikilla meillä oli turkoosit topit, sinivalkoiset huivit ja merihevoset kaulassa. Lisää tiimihenkeä hauskasti. Ja huivinhan voi sitoa ihan miten haluaa, ei sen ole pakko olla päässä rusetilla.

Ysäribileet: Kasari on niin nähty! Tai siis ei ole. Me olemme 80-luvun tekeleitä, joten emme muista siitä kovin paljoa. Sen sijaan spaissareiden karseet kuteet ja Sashin jumputus on tuttua huttua ja aiheuttaa hilpeyttä. Viime uutena vuotena yksi mökki-ilta oli varattu ysärihippoja varten. Melkoiset naurut irtosi niistä flanelipaidoista ja meikeistä.

Halloween: Tässä on nyt paritkin halloweenit järkätty. Ensimmäiset oli teemalla: pelottavia olentoja. Silloin lopputulos oli kuolemanenkeleitä, vampyyreja, piraatteja ja insinööri. Seuraavan teema oli pyjamabileet ja Hitchcockin leffa. Viime vuonna pankki räjäytettiin pahiksilla. Asunnossamme viipotti kaikkea Myrkkymurateista Karhukoplaan. Tuo teema oli valintana erityisen onnistunut. Asut olivat mielettömän hienoja ja aiheutimme suurta ihastusta yökerhossa. Tämän vuoden teema tulee olemaan professionaali pukeutuminen (alunperin univormut, mutta se rajoittaisi liikaa). Saa nähdä millaisia helmiä uudessa kodissamme tällä kertaa viipottaa. Viime vuoden teemaäänestyksestä jäi montakin yli ja tässä siis ideoita teemahippoihin: hollywood, zombiet, vanhukset, scream-maskit, LoTR, sarjakuvat, pahikset, supersankarit.

Saas nähdä mikä on seuraava suuri oivallus!

Puolukka-kinuskijuustokakku

Arpa
 
Niin se aika rientää, sanotaan. Ja mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä todemmaksi tuo sanonta käy. Valitettavasti. Eilen tuli taas yksi vuosi lisää plakkariin ja sen kunniaksi oli toki torttua väännettävä. Koska olen syönyt hurjan määrän kaikenlaisia loma- ja vauvapullia töissä työkavereideni tarjoamina, ajattelin nyt ryhdistäytyä ja hyvänä toverina antaa jotakin myös työkavereille. Siispä tekolistalle kakku.

Hyydytettävät juustokakut (vähän alan protestoida tätä nimikettä, koska kakuissa on usein hyvin pieni osa juustoa) on aina varmoja ja hyviä herkkuja, joten sille tielle suuntasin. Makuvaihtoehtoja puntaroidessa kieleni alkoi hamuta kinuskia. Muistelin parisen vuotta sitten tehneeni täytekakkua, johon tuli täytteeksi aivan tajunnan räjäyttävää kinuskivaahtoa. Niinpä lähdin tämän muiston innoittamana etsimään juustokakkua, jossa samaa vaahtoa voisi hyödyntää. Ja kuten odottaa saattaa, löytyi aivan loistava resepti Kinuskikissan blogista. Siinä on kyllä kisu, joka osaa leipoa! Itse ainakin olen useaan kertaan luottanut Kinuskikissan ohjeisiin ja lopputulos on aina ollut jätte bra, eli iso kiitos kissalle kaikesta työstä, jota hän on tehnyt suomalaisten tortunleipojien hyväksi.


 
Kakun reseptin voit käydä nappaamassa Kinuskikissalta. Siellä on niin hyvät ohjeet ja kuvat tekovaiheista, että turha niitä on tässä alkaa huonommin raportoimaan.

Tässä kuitenkin jotain pointteja tästä kaakusta:

•  Kinuskikissan puolella ihmiset olivat kyselleet laktoosittoman kuohukerman perään. Mielestäni tuota tavaraa löytyy kyllä jo ihan peruskaupoista, mutta yllätyksenä tuli, että itse löysin tätä Lidlistä. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, koska Liideli ei perinteisesti ole laktoosivammaisen ykköskauppa ollut.

•  Täytteen johtoajatuksena on siis kinuskivaahto. Itselle tällaisen vaahdon tekeminen oli mieletön ahaa-elämys silloin pari vuotta sitten. Ihan suorastaa ikimuistoista. Eli ensin tehdään tavalliseen tapaan kinuskikastike: kuumennetaan ja pari minuuttia keitellään kermaa ja sokeria. Juu-u, tähän asti kuulostaa loogiselta. Mutta, kun kastikkeen jäähdyttää totaalisesti (yön yli suositeltava) voi kastikkeen vatkata sähkömasiinalla ja lopputuloksena saa kinuskivaahtoa. Siis kermavaahtoa, joka vaan maistuu kinuskille! Niin hyvää ja toosi makeeta. Sitä vois tunkea mihin vaan jälkkäriherkkuun, nam. Tässä kakussa olevat puolukat tasapainottaa makeaa kinuskia ihan täydellisesti.

•   Kakussa päällä oleva kiille tehdään puolukkamehusta ja itse marjoista. Oma perus-marli taisi olla vähän turhan laimeaa, kun sen väri jotenkin katosi. Tai sitten pitää käyttää tosi vähän laimennettua mehua. Puolukoiden lisäksi sujautin kakkuun karpaloita ja sinne meni ihan tyytyväisenä. Itseasiassa mehukin oli puolukka-karpalo, koska oli ainoa "sinne päin"-vaihtoehto, joka Siwasta löytyi.

•  Ja vielä pitää korostaa, kuinka paljon yleiskone helpottaa juustokakun tekemistä. Täydellisen tasaisen pohjan saa parissa sekunnissa tehosekoittimella hurauttamalla. Ja tässäkin kakussa, kun pitää vispata sekä kinuski että kermavaahto erillään, on kiva, kun ne pystyy hutasemaan nopeasti koneella. Ja lopuksi liivatteen hyvän sekoittumisen kannalta nopeasti vatkaava masiina on tosi hyvä.

BB... voide, ei se ohjelma

Hertta

Syksyn BB-kausi on alkanut. Niin telkussa kuin meikän meikkilaukussakin. Olen tosin voidekokeiluni kanssa auttamatta jälkijunassa. Jostain syystä rasvainen ihoni on nyt normaalia paremmassa kunnossa ja etsin pitkään kevyttä meikkivoidetta. Akne siis valtasi naamani uudestaan näin aikuisiällä, jahka jouduin vaihtamaan Diane Novat minipillereihin. Kuinka noloa onkaan olla kolmeakymppiä lähestyvä uraansa aloitteleva, jonka iho kukkii kuin 13-kesäisen?

Olen kiltisti nyt pessyt, kuorinut ja voidellut pärstääni ja saavuttanut pisteen, jossa en tarvitse Tikkurilan tasoista maalia nassuuni peittääkseni virheitä. Olin jo aikeissa hypätä mineraalihurmoksen junaan, kun päätin vielä kokeilla näitä blemish balmeja.

Kivan pitkulainen putilo.

En vieläkään ihan ymmärrä, miten tällainen bb-voide eroaa sävyttävästä päivävoiteesta, jollaisia minulla on jo pari. Ostin siis tällaisen Garnierin uutuuden (Garnier BB Miracle Skin Perfector, Oil Free for Combination to Oily Skin, kaksi värivaihtoehtoa), joka on tarkoitettu kaltaiselleni sössöihoiselle. Sössö tarkoittaa tässä nyt rasvoittuvaa ja muutenkin sekavaa ihoa. Kokemusta ei siis vielä ole kuin yhdestä bb-voiteesta ja kahdesta sävyttävästä päivävoiteesta.

Ero Garnierin ja jo käyttämieni päivävoiteiden välillä on ainakin siinä, että Garnier ei kiillä yhtä paljon ja on tavallaan täyteläisempää ja riittoisampaa kuin päikkärit. Pienelläkin nokareella saa koko otsan tasoiteltua. Voide levittyy helposti ja tasoittaa ihon sävyä. Ehdottomana plussana tämän ja perus meikkivoiteen välillä on, ettei leukaan ja ohimoille tule niin selkeitä rantuja ja nekin vähät on helposti häivytettävissä. Mutta täysin kiilloton tämäkään tuote ei tietenkään ole, enkä lähtisi ilman puuterointia ihmisten ilmoille.

Pitkän työpäivän ja hikijumpan jälkeenkin iho on pysynyt tasaisen näköisenä, eikä meikki ole pakkautunut ihon juonteisiin. Kiillosta naamallani en taida koskaan päästä eroon.

En ole täysin myyty tuotteen edessä. Pitää joskus rikkaampana kokeilla jotain vähän arvokkaampaa bb-tuotetta, jos vaikka raha toisi mukanaan ahaa-elämyksen. Toisaalta ihmiselle, joka ei kosteuta ihoaan ennen meikkiä tämä on laiskan aamun pelastus. Ja jos ei tosiaan kaipaa kauhean peittävää meikkiä, tuote on todella mukava - jättää ihon hengittävän tuntuiseksi. Voin suositella ainakin kokeilemaan.

Aktiivinen viikonloppuloma

Arpa

En oikein enää muista, mistä se ajatus lähti, mutta niin siinä vain kävi, että viime viikonlopun vietimme siipan kanssa Eerikkilän urheiluopistolla lomaillen. Kumpikaan emme olleet ennen tämmöisillä urheiluopistoilla käyneet hillumassa, joten päätimme yhdessä uskaltautua uuteen. Molempien lähestyvien synttäreiden kunniaksi sovimme tämän reissun olevan lahjamme itsellemme ja toisillemme. Huh, kerrankin ei tarvitse metsästää synttärilahjaa!

No, mitäs siellä urheiluopistolla sitten oikein puuhataan? Me varasimme vanhenemisemme kunniaksi opiston kesällä valmistuneesta hotellilaajennuksesta sviitin vuorokaudeksi. Käytännössä sviitti tarkoitti isoa huonetta, jossa oli oma sauna ja parveke. Etenkin sauna osoittautui ekstrahinnan väärtiksi. Itse huone oli melko ankeasti sisustettu, vaikka olikin uusi. Kylpyhuone oli onneksi kaunis, sänky pehmeä ja maisemat kivat. Lisäksi pakettiin kuului täyshoito sekä liikuntapaikkojen omatoiminen käyttö. Lisähinnasta olisi ollut mahdollista saada esim. kuntotestausta tai kehonkoostumusmittailuja. Me emme kuitenkaan näihin jaksaneet tällä kertaa lähteä.

Vuorokauden Eerikkilässä oleilun aikana ehdimme harrastaa seuraavia lajeja: suunnistus, lenkkeily ja luontopolulla patikointi, kuntosali x 2, pingis ja uinti. Onneksemme keli oli mahtava ja saimme nauttia ihanasta syksyisestä metsästä ja aivan upeista järvimaisemista suunnistuksen ja lenkkeilyn parissa. Kaikki urheilupaikat olivat perustasoisia ja toimivia. Ei mitään hohdokkainta ja uusinta, mutta meidän makuumme täysin riittäviä. Hiki ainakin tuli useaan otteeseen, joten eiköhän nuo fasiliteetit ajaneet asiansa. Hauskaa oli myös se, että opistolla oli melko hiljaista, minkä takia saimme olla pitkälti omissa oloissamme ja hassutella keskenämme: Luonnossa lenkkeilimme aivan kaksin ja halailimme puita; Kuntosalilla lauantai-iltana popitimme musiikkia ihan kunnolla ja minä tanssin yksin jumppasalissa (puuha, mitä aika harvoin pääsee tekemään); Uima-altaalla menimme omia uimakisoja kummallisilla uintityyleillä.

Liikkumisen ja hölmöilyn lisäksi ehdimme vierailumme aikana saunoa kolmeen kertaan! Täyshoidon ansiosta emme tunteneet nälkää, lähinnä tuntui, että söimme jatkuvasti. Mutta mikäs siinä, sapuska oli tosi hyvää ja olimme sen tasosta molemmat iloisesti yllättyneitä.

Täytyy vielä mainita, että vastaanoton täti oli hirmuisen ystävällinen ja antoi meille oman avaimen kuntosalille, etsi karttoja lähiseudusta, pisti uima-altaan saunan meitä varten lämpiämään ym. Palvelu siis pelasi erinomaisesti.

Voisin hyvin kuvitella, että lähdemme joskus toistekin viettämään aktiivilomaa Eerikkilään tai johonkin toiseen urheiluopistoon Suomessa. Suosittelen muillekin!

Sushiriisi

Hertta

Olen pakertanut tässä jo pariin otteeseen sushit lähipiirille ja joka kerta soveltanut useampaa ohjetta riisin tekemiseen. Nyt lähinnä palveluksena itselleni kirjoitan sushiriisin ohjeen ylös, ettei tarvitse enää tämän jälkeen googletella.

Riisihän on koko sushin ydin. Jos riisin rakenne ei ole oikea tai se on mautonta, voi koko aterianautinto lässähtää. Useimmin ihaillaan sitä, miten sushiriisi pysyykin muodossaan sellaisina palloina. Harvemmin huomataan analysoida riisin makua. Riisissä ei kuulu olla voimakasta makua, mutta se maustetaan ja käsitellään tarkasti ennen tarjoilua. 

Viimeksi tein tuplasatsin eli käytin kilon riisiä ja siitä pyörittelimme noin 150 makipalaa. Eli jokaisesta markestista saatavalla puolen kilon pussilla tekee helposti 60-80 palaa, riippuen siitä, kuinka hövelisti sitä riisiä matolle hölvää. Suositan, ettei riisiä kannata käyttää ylenpalttisesti tai täytteet hukkuvat siihen.

Itse ohje:

• puoli kiloa sushiriisiä (puuroriisikin käy, mutta rakenteessa ja maussa on vähän eroa)
• desi riisiviinietikkaa (tai puolet jotain muuta etikkaa ja puolet vettä, tätä en ole itse koittanut)
• 2 rkl sokeria
• 2 tl suolaa

Riisi pitää huuhdella huolellisesti ennen käyttöä. Muuten se muuttuu muhjuksi ja maistuukin vähän kehnolta. Huuhteluun on monta erilaista keinoa. Itse käytän aina metallisiivilää ja lavuaarin alla vaaleaa astiaa. Huuhtelen riisiä juoksevalla, kylmällä vedellä ja erottelen sitä samalla lusikalla. Alla olevasta astiasta näkee, onko riisien seasta valuva vesi sameaa. Riisi on puhdasta, kun vesi on kirkasta.

Hankalin osuus on riisin keittäminen oikein. Kerran olen käräyttänyt osan riisistä, mutta maku ei onneksi tarttunut koko satsiin. Tarvitaan iso kattila. Kaada ensin riisi kattilan pohjalle ja tasoita se (älä kuitenkaan tiivistä!). Kaada päälle vettä niin, että veden pinta tulee pari sormenleveyttä riisin yläpuolelle. Tarvittaessa tasoita riisi uudestaan. Laita kansi päälle ja levy täysille. Kun vesi alkaa kiehua, vähennä levyltä tehoja kolmasosa. Älä sekoita riisiä. Tarkista muutamaan otteeseen missä kohtaa veden korkeus on, kun se on samassa tasossa riisin kanssa voi levyn kääntää toiseksi pienimmälle tai jopa pienimmälle vaihteelle. Mikäli veden pinta on laskenut liikaa, voi tässä vaiheessa vettä vielä lisätä tarvittavan verran. Kriittinen osuus on tämä. Kattilaan muodostuvaa höyryä ei saa päästää ulos kattilasta tässä vaiheessa. Riisin pitäisi saada muhia häiritsemättä höyryissään noin 20 minuuttia. Jahka aika on ohi, voi kattilan nostaa sivuun ja avata kannen (ja toivoa parasta).

Riisin valmistuessa voi valmistaa etikkaseoksen, joka siihen sekoitetaan. Itse etikkaa voi lämmittää vähän, jotta suola ja sokeri sekoittuvat siihen paremmin, mutta sen pitää olla jäähtynyttä, kun se lisätään riisin joukkoon. Tämä ei ole sen vaikeampaa kuin, että etikka, sokeri ja suola samaan kippoon ja sekoittelua kunnes kaikki on liuennut. Etikka antaa riisille kiillon.

Itse valmistusvaihe kannattaa tehdä ikkunan tai vaikka pöytätuulettimen edessä (me taiteltiin mainoksesta tyylikäs viuhka), se auttaa viilentämään riisiä ja edesauttaa kiiltoa. Jälkimmäisestä en osaa sanoa mitään, mutta riisin viilentyessä se myös käy tiiviimmäksi ja paremmin käsiteltäväksi. 

Ihan ykkösjuttu on iso, laakea astia, jolla olisi hyvä olla jonkinlaiset reunat. Paras olisi, jos astian pohja olisi täysin tasainen. Etikkaseosta kaadellaan pikkuhiljaa riisin sekaan (tämä muuten tuoksuu aika voimakkaasti), kaikkea ei tarvitse käyttää, mutta turhaan ei kannata säästellä. Ja riisiä kannattaa käsitellä mahdollisimman suurella lastalla. Sitä ei muussata tai pyöritellä astiassa, vaan käytännössä hakataan ja siirrellään. Eli lasta lyödään riisikasan läpi ja sitä vähän työnnetään molempaan suuntaan ja sama tehdään toiseen kohtaan ja näin. Tätä jatketaan kunnes etikka on sekoitettu ja riisi jonkin verran jo jäähtynyt. Mitä viileämpää riisi on, sitä miellyttävämpää sitä on sushien pyörittelyvaiheessa käsitellä. Ja sushihan syödään sitten kylmänä.

Olalle vie

Ässä

Alexa, Rocco, Speedy, Bayswater, Birkin. Kauniita nimiä, jotka voisivat olla vaikka V5:n ravihevosten kuningattaria. Kyse on kuitenkin kuuluisista ja suosituista luksusmerkkien laukuista, jotka on jostain syystä nimetty mielestäni hevosmaisesti. Muotiblogosfääriä kahlatessa olen huomannut näiden klassikoiden  olevan yhä nuorempien kimuleiden huulilla ja haaveissa.

Rouva Birkin

Saan itsenikin joskus kiinni siitä, että unelmoin jostain klassikkolaukusta. Käytännössä näiden ihanuuksien hinnat alkavat yhden kuukauden opintotuen paikkeilta, vaikka joillain merkeillä sillä hinnalla ei saa edes lompakkoa. Lähtökohtaisesti tuntuu kertakaikkisen pöljältä maksaa nahasta, kankaasta, vetoketjuista ja pienmetallista enemmän kuin moposta tai viikon lomasta etelässä. Klassikkolaukuista on kuitenkin olemassa halvempia ja oikein päteviä versioita puhtaasti käyttötarkoitusta ajatellen.

Laukku on kuitenkin käyttötavara, joka on tarkoitettu tavaroiden kuljettamiseen mukana. Kalliiden merkkilaukkujen kohdalla se taitaa olla myös jotain muuta. Se voi olla status ja osa ihmisen imagoa. Laukku voi olla naiselle mitä kello on miehelle. Kalliilla laukulla voidaan viestiä toisaalta omasta laatu- ja merkkitietoisuudesta, trendikkyydestä, varallisuudesta tai vaikka isin varallisuudesta.  Toisaalta ostetaan autojakin muilla kriteereillä kuin sillä, että purkilla pääsee paikasta A paikkaan B.

Luikkari

Opiskelen kauppakorkeakoulussa, jossa ihmiset ovat ehkä keskimääräistä suomalaista merkkitietoisempia. Luennoilla silmiini on osunut useampikin luikkari (Louis Vuitton) ja se tekee oloni hieman vaivaantuneeksi. Toisaalta olen kateellinen, vaikken itse juuri luikkarin nahoista olekaan kiinnostunut. Toisaalta mielestäni on irvokasta, että opintotuen vähyydestä urputtavat nuoret aikuiset käyttävät kaikki kesätyösäästönsä koululaukkuun.

Pohdin aina tuollaisia investointeja nähdessäni, miten joku uskaltaa laskea veskansa maahan tai ottaa sen baarireissulle mukaan. Itse olisin oman potentiaalisen klassikkoni kanssa aivan hysteerinen, minkä johdosta epäilisin jättäväni sen useimpina päivinä kotiin. Merkkilaukun pointtina on kuitenkin näyttäytyä se käsipuolessaan. Voisin tietysti vuorata sen esimerkiksi kertakäyttösadetakilla – ulkoa ja sisältä. Aion odottaa haaveeni kanssa ainakin siihen saakka, että valmistun. Työpäivinä voin sitten kantaa it-bagissani tärkeitä papereitani ja puhelimiani ja lopulta työpäivän jälkeen sulkea laukun lukittuun kassakaappiin ja lähteä muovikassien kanssa ruokakauppaan. Käytännöllisyys ennen kaikkea.

Alexa, tuo märkä päiväuneni

Sunnuntaiaamu Lammaslammella

Hertta

En ole vielä kynsikollaasia kummempaa valokuvapostausta tehnyt, joten nyt tulee. Näiden kuvien taustalla oli lämmin sunnuntai Vantaalla ja haluni testailla kännykkäni kameraa. Aparaatissa ei hämärässä tahdo puhti riittää, mutta tällaisessa valossa ja maisemissa saisi varmaan lapsuuteni filmikojeellakin toimivia näppäisyjä. Muutto Tampereen keskustasta tänne pökölään tuntui toki aika dramaattiselta, mutta alkaahan nämä hyvätkin puolet erottua. Läheisen lammen ympärillä on mahtavat ulkoilumaastot ja vaikka kyseessä ei suurempi vesistö olekaan, se riittää tyydyttämään kaipuun veden äärelle.

Kutomani teepannun huppu, silmät by Arpa.

Kolmet kesäkynnet

 Hertta

Kesän käsistä tässä kolme ilahduttaneinta kokonaisuutta.

Ensimmäisenä pinkeille prinsessasynttäreilleni tekemät kikkailut. Eli muuten pinkki pohja, paitsi nimettömissä keltainen. Ja muissa Konadin sydänleimat paitsi niissä nimettömissä, joissa pusuthuulet. (Lakat: Pinkki - NYC 242 Uptown, Keltainen - Dependin, nimi ja numero kadonneet)

Toisena on tuskaan taiteiltu vähän rosoinen lopputulos. Musta lakka oli vähän vanhaa, joten se ehti kuivahtaa leimauslaattaan ja jokunenkin fisu piti tehdä osin uusiksi, mutta nämä kynnet onnistuvat. Oranssi pohja ja mustat kalat sikin sokin pitkin kynsiä (Konadeilla tietty). (Oranssi on SinfulColorsin 952 Hazard, Musta - on roskiksessa)

Vikana kynnet, jotka tein serkun häihin. Alla on ensin Mavalan Tropique. Tämä osoittautui niin valjuksi sävyksi, ettei käynyt mekkoni kanssa yhteen, joten sipaisin päälle beautyuk-merkin sävyn 36 Neon Blue. Näillä keinoin väriin pystyi olemaan tyytyväinen. Kukkakuviot ovat tarroja, jotka vaihtavat värinsä valkoisesta värikkäiksi, kun osuvat auringon valoon. Ne on hauskat.

Karpalo-Mojito

Hertta

Onko jo liian myöhäistä nauttia kesäjuomia? Joko se kesä meni?

Ainakin tällä hetkellä Vantaalla paistaa aurinko, ja siitä laitan todisteena kuvan. Kuvassa on naapuritalomme katto. Otin tämän, jotta voin visuaalisesti esitellä nuo raudat parvekkeemme sivussa. En osaa suusanallisesti niistä kertoa. Ja otan vastaan vinkkejä siitä, miten kameran linssin saa puhtaaksi. Kuten huomaa, vähän törkyseksi on okulaari käynyt. Mutta nyt harhaudun asiasta pahemman kerran. Kesäjuomaksi tai muuten vaan ilon aiheeksi: Karpalo-Mojito! Ero perinteiseen mojitoon on toki marjoissa ja käyttämässäni mixerissä. Minä tein juoman kannuun ja tarjoilin sitten siitä. Eli oikeastaan tämä on mojitokannu, enkä mitannut alkoholia kovin tarkkaan. Resepti lyhykäisyydessään:

• Pari limeä
• Sokeria
• Mintun lehtiä
• Vichyä

Kerää kannun pohjalle niin paljon mintun lehtiä (minä laitoin varretkin) kuin uskallat. Laita kaveriksi sokeria, jonka avulla voit määrittää juoman makeuden eli minä laitoin tätäkin paljon. Kaada perään vähän vichyä, johon sokeri voi sulaa ja aloita murskaaminen. Ihan soosiksi asti tavaraa ei tarvitse hakata, mutta mintun tuoksun pitäisi erottua vahvasti. Sekaan puristat vähintään kaksi limeä tai toisen voi murskata lohkoina pohjalle.

• Karpaloita (pakaste)
• Jäitä
• Ginger alea
• Vaaleaa rommia

Kaada karpalot (mielellään jäiset) minttu-sokeri-lime-mössön päälle ja sekoita keskenään. Seuraavaksi kannun voi täyttää jäillä. Rommia kannuun voi laskea sen mukaan, montako juomaria on ja kuinka iso itse kannu on. Käyttämäni kannu oli kaksilitrainen ja meitä oli neljä henkeä ja osasin ennakoida tovereiden halun nauttia toinen kierros. 4cl per lasillinen on semmoinen perusannos. Mutta voi sen rommin kaataa silmämääräisestikin, kunhan alkoholin maku ei käy liian voimakkaaksi. Lopuksi kaadoin Ginger Alea niin paljon kuin sille oli tilaa jäänyt. Tässä vaiheessa voi myös lisätä vichyä makeutta säätämään. Suositan pillejä ja limelohkoja laseja koristamaan.

Mintun lehdet saattavat turhauttaa. Mikäli juoma halutaan tehdä niin, etteivät lasit täyty lime/marja/minttu-töhnällä, voi jäät laittaa kannun sijasta laseihin ja juoman kaataa niihin siivilän läpi. Tällöin pitää varmistaa, että karpalot ovat ehtineet päästää makua ja väriä juomaan ennen siivilöintiä.