Muutto Vantaalle

Hertta

Sain töitä Vantaalta. Siispä muutin sinne. Toivottavasti en saa tätä kuulostamaan liian helpolta. Ensin piti vakuuttaa tuleva työnantaja siitä, että mua kannattaa haastatella. Sitten piti vakuuttaa rekrykonsultti siitä, että olen oikeesti hyvä tyyppi ja teen työni kiltisti. Jälkimmäinen oli hurjassa flunssassa aika hankalaa, mutta molemmat meni sen verran hyvin, että työpaikka irtosi. Ja yhä kuulostaa todella helpolta. Töiden saaminen ei sitä ole. Tosin olen sitä mieltä, että perusduunia, kuten siivoamista, on aina halukkaille tarjolla. Mitä spesifimpi työ ja enemmän siitä kiinnostuneempia, sitä vaikeampaa. Mutta tämähän on itsestäänselvyys.

Ja työn saatuani tarvitsin asunnon. Senkin saamisen saan kuulostamaan helpolta. Jokunen sähköposti ja puhelu vvo:lle ja sitten sieltä jo tarjottiin kämppää. Tätä projektia helpotti luultavasti se, että olin jo vvo:n asukas, etsin toisen vvolaisen kanssa kolmiota ja sellaiselta alueelta Vantaata, jonne ei ole kauheaa tunkua.

Piirsin kuvan kämppiksestäni.

Mieheni rakensi linnotuksen.

Tavaroiden pakkaamisen aloitin Tampereella heti, kun kuulin, että lähtö tuli. Eli pöljä kun olen, asuin liki kuukauden pahvilaatikkojen keskellä. Viimeisen viikon asuin laatikko- ja jätesäkkilinnassa. Muuttaminen itsessään on kauhean stressaavaa. Se miten organisoida tavaroiden siirto kaupungista toiseen, kuka kantaa missäkin päässä, mahtuuko sohva, kulkeeko sänky... Pakkaamisesta ja purkamisesta ihan pidän, vaikka ne ovatkin aika hitaita prosesseja. Pakatessa pitää tehdä inventaariota tavaroista jotka säilytetään, heitetään keräykseen tai poistetaan roskikseen. Purkaminen on salapoliisityötä: "mikä tämä on? meneekö kylppäriin vai pöytälaatikkoon? tarvitaanko tätä viikottain vai meneekö ylähyllylle?". Kantaminen on hikistä ja vihaista puuhaa. Tai olisi, ellei lähiympäristö olisi täynnä positiivisia tarmonpesiä. Hämmästyin aina kun jokin auto tai paku oli tyhjä. Kaikki meni niin nopeasti. Itse vain pyörin ympyrää ja tuskailin.

Tavaroitani kämppiksen huoneessa.

Olohuoneen sisustusta.

Nyt olen sitten täällä. Vantaalla. Yksin isossa, keskeneräisessä asunnossa. Kämppis muuttaa parin viikon päästä, mikä on oikeastaan kiva. Ehdin nimittäin laittaa tavarani paikalleen ja varata kaikki hyvät hyllypaikat itselleni. Tosin asuinkumppanini on minua päätä lyhyempi, joten hyllyjako menee luontevastikin tahoilleen sopivasti. Ehdin myös totutella uuteen työhön ja äkäillä yksinäni, joten ei tarvitse väsymystä ja hämmennystä purkaa toiseen ihmiseen. Onneksi näen mieheni aina viikonloppuisin niin pääsen silloin mököttämään. Niin tosiaan, aviomieheni jäi Tampereelle. Ei me sitten oltu vuottakaan aviossa ennen asumuseroa. Sovittiin, että viikonloput otetaan deittailupohjalta eli tehdään mahdollisimman usein jotain kivaa yhdessä. Skype helpottaa pahimpaan eroahdistukseen. En silti suosittele kenellekään.