Sula joulu

Ässä

Joulun lumettomuus on ottanut koville meidän taloudessa. Muuan hiihtohullu mies on aivan pistoksissa, kun ei ole vielä päässyt kertaakaan laduille laskemaan. '

Minulle joulun lumettomuus ei ole niin dramaattista. Olisihan tunnelma toki erilainen ikkunasta ulos tiiraillessa, jos maastoisten sävyjen sijaan näkyisi valkeaa välkettä. Toisaalta kun ei lumettomuudelle mitään mahda, ei sen murhetimiseen kannata kalliita lomapäiviä kuluttaa. 

Jouluherkkuja on tullut pyhinä sulateltua muutamalla lenkillä maakunnissa. Oheiset savuiset maisemat maistuvat minulle, sillä lumettomuus merkitsee parempia lenkkikelejä. Sula maa sallii huolettoman kirmailun. Myös kaupunkien kunnossapitohenkilökunta on kerrankin saanut viettää rauhallista joulua ilman lumihälytyksiä. Autokolareita tulee ruuhkaisilla liikenneväylillä vähemmän, kun keli ei ole liukas. Näettekös, lumottomuudella on monta hyvää puolta.

Jostain painojulkaisusta luinkin oivaltavan ajatuksen. Tämä ei ollut musta joulu, tämä oli vihreä joulu.

Haaveissa kehonkoostumusmittari

Hertta

Kuten tässä nyt on useaan kertaan mainittu, on oikea polveni ollut veitsen alla kahdesti. Kyseinen nivel ei suuresti haittaa menemistäni tai olemistani, mutta rajoittaa jonkin verran liikuntalajeja joita voin harrastaa. Käytännössä kaikki todella paljon energiaakuluttavat lajit on pyyhkäisty pöydältä, sillä tärähdyksiä tai vääntöjä hyllyvä "feikki" rusto reisiluun päässä ei kuulemma kestäisi.

Mutta maailmahan on täynnä vaikka millaisia liikuntalajeja! Kun vain jaksaisi sohvalta vääntäytyä niiden ääreen. Viime kevään kävin orjallisesti salilla ja reenasin itseni siihen kuntoon, että sain Naisten Kympin juostua. Sitten tuli kesä ja karmea takapakki. Tänä syksynä päätin, että nyt nuo polvileikkausten jälkeiset kilot lähtee! Ja hyvin on lähteneetkin. Yksi kilo enää jäljellä. Tosin nyt huomaan, että kylppärin vaaka ei enää ole riittävä mittari. Ravitsemusterapeutti on tarjonnut hyviä neuvoja terveellisiin vähäkaloriisiin aterioihin ja lisäksi iskenyt molemmilla kerroilla kouraan kuvassa näkyvän lappusen raakaa dataa.

Minusta on siis nyt kahdesti otettu kehonkoostumusanalyysi. Todella mielenkiintoista luettavaa! Huomaan, että vaikka paino ei olekaan pudonnut sitä vauhtia kuin olisin toivonut, on ihon alla tapahtunut muita muutoksia. Lihasmassan määrä on kasvanut maltillisesti, kun samaan aikaan rasvaa on kadonnut jonkin verran enemmän. Mikäli jaksan pysyä tällä linjalla kolkuttelen taas normaalipainon rajoja. Tosin tässä on tuo joulu edessä. Täytynee ottaa Nutrilettit mukaan sukulointikierrokselle. Pyytäisinköhän joulupukilta oman kehonkoostumusmittarin?

Raskasta Joulua - Tulkoon Joulu

Hertta

Tilasin CDON.comista cd-levyn. Ostin siis ensimmäisen musiikkikiekkoni vuosiin. Useimmin nautin musiikkini mp3-soittimesta tai suoraan sanottuna Youtubesta. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en edes kuuntele kovin paljon musiikkia. Olen enemmän äänikirjaihminen. Minulla on joitain tiettyjä bändejä, joita olen teini-ikäisenä oppinut kuuntelemaan, mutta niistäkin moni on jo lopettanut. Ajankohtaisesta musiikista en juuri tiedä, kun en radiota kuuntele. Sitten on se poikkeus, joka vahvistaa säännön: Raskasta Joulua on ajankohtainen vajaan parin kuukauden ajan joka vuosi. Ja nyt uuden albumin myötä oikein erityisen hot. Uuden levyn eka lohkaisu on sovitettu niin, että valtavan solistijoukon jokainen mies pääsee ääneen. Ja musiikkivideokin tehtiin. Nyt on kiva odottaa joulua!

Tsekkaa video täältä.

Kiitospäivän kalkkuna

Hertta

 

Vietimme viime vuonna kiitospäivää ystäväporukalla ja tänä vuonna aiomme tehdä saman. Perinteisen kiitospäivän kalkkunan valmistamiseen ei suomalaisilta sivuilta tietenkään valtavaa määrää ohjeita löydy, joten parempi siirtyä amerikkalaisten pariin. Tässä siis linkkejä, joiden perusteella me työstimme kalkkunan vuonna 2012. Lisäksi myös omia huomioitamme. Käyttämämme kalkkunat ovat olleet suoraan Citymarketin pakastealtaasta ja täysin puhdistettuja.

 

Vuoden 2012 kalkkuna, joka siinä hääriessä sai työnimen "Joonas", painoi muistaakseni noin 7 kiloa. Suolan ja yrttien lisäksi Joonas sai yöseurakseen parin sirtuunan ja appelsiinin edestä hedelmälohkoja. 

Se oli sulamassa parvekkeella viisi yötä, joista viimeisen vietti mausteliemessä, joka on englanniksi "brine". Sovelsimme tämän brinen tekoon useampaa reseptiä muun muass tätä. Pointti on siinä, että liha imee tarpeeksi suolaa, jotta pystt pitkän paistamisen jälkeenkin mureana. Ja kannattaa ehdottomasti käyttää niitä tuoreita yrttejä. Mahtava maku irtoaa. Joonas pujotettiin siis parin päällekkäisen muovipussin sisään ämpäriin ja sitten vain nesteet päälle. 

 

Aamulla kalkkuna otetaan pois suolaliemestä, jossa se on yön yli ollut. Pidetään huoli, ettei vatsaonteloonkaan jää paljoa nestettä. Linnun voisi tässä taputella kuivaksikin jos haluaa. Kalkkunaa varten kannattaa myös varata sellaista paistamiseen tarkoitettua narua eli ei muovista, sillä ainakin Joonas alkoi retkottaa sulamisen jälkeen ihan miten sattuu.

Lintua varten valmistetaan maustekastike, joka hierotaan sekä nahkaan, nahan alle että vatsaonteloon. Jotta mausteen saa nahan alle, pitää nahkaa saada varovaisesti irrotettua lihasta. Se oli vaikeaa, emmekä edes yrittäneet marinoidan koko eläintä näin, mutta pintaanhan mausteet sai hyvin. Esimerkki maustesoosista tässä. Tähänhän voi hyvin soveltaa muitakin lempimakuja vaikka valkosipulia.

 

Ainakin kaikissa televisio-ohjelmissa puhutaan aina kalkkunan stuffingista eli täytteestä. Konsultoituani muutamaa tuttavaa rapakon tuolta puolen päädyimme tekemään syötävän täytteen erikseen. Kuulemma perinteinen leipätäyte saattaa imaistaa itseensä pöpöjä linnusta tai jopa estää kalkkunan tasaisen kypsymisen. Vatsaonteloon työnsimmekin sen sijaan sitruuna- ja appelsiinilohkoja ja samoja tuoreita yrttejä kuin suolaliemessäkin oli ollut. Tämän jälkeen sidoimme kalkkunan tiiviiksi paketiksi. Kaverin voisi ilmeisesti paistaa isossa vuoassa tai folioastiassa, mutta me iskimme Joonaksen uuniritilälle, jonka alle asensimme syvän uunipellin, sillä linnusta valuva nestehän ei saa valua hukkaan.

Kalkkunan paistamiseen pitää varata yhtä kauan aikaan kuin joulukinkun. Omasta kokemuksesta

voin myös sanoa, että ilman lihalämpömittaria tämä menee arvailuksi. Tänä vuonna panostan digitaaliseen mittariin. Ensimmäinen paistamani kalkkuna oli viisi tuntia uunissa, mutta toinen, eri uunissa paistettu, mutta suht saman kokoinen kypsyi kolmessa tunnissa. Uuneissa oli selvästi eroa. Kalkkunaa pitää kääntää muutamaan otteeseen ja siitä valuvaa nestettä on hyvä valella lihan päälle. Loppuvaiheessa on myös mahdollista asetella hiukan alumiinifoliota kalkkunan päälle, jos pinta meinaa alkaa kuivua.

 

 

Samalla kun kalkkuna kypsyy voi valmistaa stuffingin, johon sovelsimme muun muassa tätä reseptiä (tosin lisäillen ja vähentäen hiukan aineksia). Sitä varten leivoimme maissileipää ja ostimme ranskanleipää. Nämä pilkoimme ja annoimme niiden kuivua vähän. Laitoimme täytteen tarjolle kypsän kalkkunan ympärille. Kalkkunasta tihkuneesta nesteestä ja kermasta, kourallisesta yrttejä ja satsista kermaista kana-pussikeittoa keitimme ja siivilöimme kastikkeen tälle food festille. Lisukkeina meillä oli niin perunamuusia kuin bataattivuokaakin. Ja hyvää kalifornialaista viiniä toki. Tänä vuonna kokeilemme kalkkunaa thai-maustein. Aina on syytä kiittää. 

 

Helsingin avoimen "Sienituntemus" 2op

Kurssisaalis.

Hertta

Päätimme mieheni kanssa ottaa itseämme niskasta kiinni ja ottaa selkoa noista kummallisista mötiköistä, joita loppukesästä luontoon ilmestyy. Katselin aluksi aikuisopiston kursseja, mutta ajankohdat aiheuttivat hankaluuksia. Sitten löysin Helsingin avoimen yliopiston kurssin. Sen hinta oli huokea, mutta ainakin kurssikuvaus näytti siltä, että tietoa siunaantuisi. Näiden kurssien selvin ero oli kylläkin siinä, että opistokursseilla keskityttiin pääosin ruokasieniin, kun yliopiston kurssilla käytiin läpi myös sienten ekologiaa ja opittiin tuntemaan paljon, paljon muitakin kuin syötäväksi kelpaavia sieniä.

Kurssi koostui siis kolmesta luennosta ja tunnistus viikonlopusta. Luennoilla käytiin läpi teoriaa kuten "mikä on itiöemä" ja "mitä tarkoittaa noidankehä". Viikonlopun päivät koostuivat useammasn tunnin retkestä maastoon ja sitten biologian laitoksella kahden opettajan opastuksella tunnistimme metsästä löytyneitä aarteita.

Haperoita!

Tatteja ja jokeri.

Kokonaisuudessaan kurssi oli todella hyvä. En ole koskaan oikein pahemmin innostunut sienestämisestä, sillä inhoan ötököitä, mutta loppukesästä eteenpäin niiden määrähän vain vähenee. Nyt olen kaikinpuolin innostunut ja kurssia seuranneet viikot kyttäsin haukanlailla kaikkia tien penkereitä ja pusikoita, että mitä sieltä löytyykään. Enää en onneksi nää sienistä unia, mutta olemme nyt yrittäneet viikoittain päästä pusikkoon kykkimään. Tässä vaiheessa vuotta emme enää löydä kuin suppilovahveroita, joista olenkin ihan innoissani, ja seitikkejä, joita en uskalla kerätä. Mutta ehdimme kerätä myös suuret määrät rouskuja ja haperoita ja jokusenkin tatinkin. Iso osa niistä on ryöpättynä pakkasessa, mutta suppilovahveroita olen myös kuivattanut.

Keväällä pitää sitten yrittää löytää niitä korvasieniä, mutta ennen sitä pitää kai keksiä jokin muu hyvä syy joskus poistua sisätiloista luontoon hengittämään.

Tätä koivunpunikkitattia ei viitsinyt kerätä, kun kasvoi ihan Vihdintien vieressä.

Suomen vaarallisin sieni.

Kurssia varten, ei lautaselle.

Kori farkuista

Hertta

Kaappeihin kerääntyneistä vanhoista farkuista piti keksiä jotain. Päätin tehdä korin parvekkeen tossuja ja läpsyjä varten. Kummempaa ohjetta minulla ei tähän ole. Sovelsin vähän tätä ja muuten mentiin yrityksen ja erehdyksen kautta. Housuja tähän koriin kului neljät eli voitte kuvitella paljonko kori painaa. Se pysyy kyllä komeasti pystyssä, varsinkin, kun viimeisen seinämän kerroksen virkkasin pienemmäksi kuin alemmat. Farkut leikkasin siis lahje kerrallaan alhaalta aloittaen noin tuuman levyiseksi pitkäksi kaistaleeksi. Pohjan olin itseasiassa valmistanut aikaisemmin eri tarkoitukseen vanhasta sisustuskankaasta, siksi se on erilainen. Ulospäin pohja ei tosin paljoa näy, joka vähän jopa harmittaa.

Sen kyllä varoitan, että farkku on hyvin kovaa ja epämiellyttävää työstää. Vaikka lopputulokseen olenkin tyytyväinen, korin tekemiseen meni paljon aikaa, sillä sormien ihon oli välillä pakko antaa palautua pari päivää. Aloitin homman vitosen koukulla, mutta se oli ihan hullun hommaa. Kymppi sen olla pitää. Ylin kerros on tehty piilosilmukoilla, muut yksinkertaisilla pylväillä. Tätäkin kokeilin pariin otteeseen, että mistä tulee paras jälki. Pylväistä jäi tuollaisia kivoja aukkoja korin seiniin. Kukin tekee miten tykkää. Hyvä tuunaus/kierrätys-idea, mutta en tekisi näitä koko suvulle lahjaksi.

Syksyn kosmetiikkasetti lentokentältä

Hertta

Nyt tämän jälkeen en sitten saa ostaa kosmetiikkaa ainakaan vuoteen! Aiemmin syksyllä törsäsin taas Lumenella rahaa ja jo silloin hommasin aivan tarpeeksi purnukoita. En ole enää vähään aikaan viitsinyt laskea esimerkiksi meikkivoiteiden tai huulikiiltojen määrää pienessä laatikostossa, joka on omistettu kosmetiikalle ja asusteille. Mutta kun nyt sitten kävimme pikku lomalla Kroatian Splitissä ja lentokentällä iski sitten tarve kuluttaa vikat kunat pois (ja vähän höylätä vielä visaa päälle) päätyi meikkipossu taas täyttymään. Lopputulos on kuitenkin niin upea, etten pääse itsekään siitä yli.


Ostin elämäni ensimmäiset OPIt. Kyseessä on neljä tämän syksyn San Francisco -kokoelman lakkaa. Sävyt ovat: Embarca-Dare Ya!, In The Cable Car-Pool Lane, Alcatraz ...Rocks ja Keeping Suzi At Bay. Näistä purnukoistahan lakataan kynsiä seuraavat pari vuotta, sillä koko on OPIn vakio eli valtava ja lakan laatu saa olla niin hyvä kuin oletan. Viikonloppuna häämöttäviin hippoihin voisinkin tuota kaikkein kimaltavimpaa eli Alcatrazia jo kokeillakin. Sopii varmaan hienosti uuden Zaran smaragdinvihreän kolttuni kanssa.

Toinen ostos oli sitten elämäni ensimmäinen isompi
luomiväripaletti. Tähän asti olen omistanut enimmillään neljä sävyä kattavia kollaaseja, mutta tässä GOSHin paketissa sävyjä on 22. Napit ovat pieniä, mutta se passaa minulle, sillä tykkään vaihdella joka arkipäivälle hiukan eri värisen meikin. Ennestään minulla on jo pari merkin luomiväriä, jotka ovat olleet oikein kivoja käytössä. Vaaleilta sävyiltä en tosin nytkään odota paljoa, mutta tummissa toivoisin olevan pigmenttiä.

Kertoilen vaikka käyttökokemuksia myöhemmin.

Kun tyttö vietiin metsään

Ässä

Syksyn myötä olen löytänyt itseni useamman kerran lähiseutujen metsistä. En ole kulkenut tuttuja lenkkipolkuja, vaan minut on viety pururadoilta pusikkoon. Metsäretkien tarkoituksena on ollut löytää sieniä. Koska parhaista paikoista ei puhuta ääneen, olemme pari kertaa tulleet kotiin tyhjin käsin.

Eilen juuri illan hämärtyessä poikkesimme metsään ja löysimme taikinakulhollisen suppilovahveroita. Meinasin seota sinkoillessani niiden perässä mättäältä toiselle. Olin melkoisen muikeana ja aloin heti selvittää, mitä niistä tulisi tehdä. Päädyin aloittamaan helposta kastikkeesta ennen kuin lähden kamalasti kikkailemaan.

Kastikekokeiluni noudattelee pitkälti tätä löytämääni ohjetta, tein muutamia muutoksia makutottumusteni mukaisesti.  Tämän herkun kanssa söimme keitettyjä perunoita ja lihapullia.

 

Suppissoosi kahdelle

½ litraa suppilovahveroita

voita

punasipuli

2 dl ruokakermaa

2 rkl vihreää pestoa

mustapippuria



Laita suppikset pannulle ja haihduta niistä nesteet ilmoille.

Silppua punasipuli.

Lisää voita pannuun ja punasipulisilppu mukaan. Kääntele muutama minuutti lastalla.

Hulauta ruokakerma joukkoon ja kiehauta kastike.

Mausta pestolla ja mustapippurilla.

Astetta terveellisemmät kaurakeksit

Hertta

Jep, yritän taas vähän pudottaa painoa. Olen ikuinen laihduttaja. Mutta en ole hyvä laihduttaja, koska rakastan ruokaa ja herkkuja. Kaiken lisäksi olen taas flunssassa ja kaipasin kovasti jotain lohtunamia. Koostin nämä kaurakeksit parista reseptistä ja sävelsin omiani. Väri on hiukan hassu, mutta maku on erittäin ok.

Hertan liki-terveelliset kaurakeksit

1 avokado
1 muna
2 desiä ruokosokeria
2 desiä maitoa
2 desiä jauhoja
5-6 desiä kaurahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta

Kypsä avokado korvaa kokonaan rasvan ja sitä voi käyttää kuten margariinia (luin näin jostain lehdestä). Eli ensin sekoitetaan sokeri ja avokado tehokkaasti keskenään. Tähän lisätään maito ja margariini. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään kulhossa, neste kaadetaan sen sekaan ja sekoitetaan tasaiseksi. Kaurahiutaleita voi tarpeen mukaan lisätä. Taikinan pitää olla sen verran kiinteää, että irtoaa astian reunoista. Nostellaan leivinpaperille noin ruokalusikan kokoisia palleroita ja paistetaan uunin keskiosassa 200-asteessa noin vartti. Mikäli paistaa lyhyemmän aikaa jäävät keksit pehmeämmiksi, mutta pintaan pitää tulla vähän väriä. Koska taikinassa ei ole rasvaa, nämä keksit eivät 'leviä' samalla lailla kuin tavanomaisella taikinalla tehdyt. Oikein hyviä iltateen kanssa!

Hidasta elämää

Ässä

 

Olen tunnettu ystäväpiirissäni kovasta vauhdista. Kävelen, puhun ja suoritan nopeasti. Monet harrastukset ja luottamustoimet ja pikkuprojektit ovat minulle arkea, joka saattaa jonkun toisen silmään näyttää aikataulutetrikseltä. Harvassa ovat kuitenkin ne hetket, jolloin olisin katunut johonkin uuteen mukaan lähtemistä. Fakta on siitä huolimatta se, että minultakin loppuvat tunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa. Nyt kun olen löytänyt itselleni mielitietyn, joka on muuttanut luokseni, täytyy minun harjoittaa väljempää aikatauluttamista.

Kuin tilauksesta teloin itseni urheillessa reilu viikko sitten ja sain elämäni ensimmäisen kipsin. Murtuneen sormen takia vasemmassa kädessäni majaileva kipsi on koetellut jo kärsivällisyyttäni, mutta opettanut myös sietämään hitaampaa elämää. Asiat voi tehdä rauhassa, eikä kannata kiirehtiä, koska muuten kipsi on kohta tomaattikastikkeessa tai murtumattomat sormet leikkuulaudalla. Todistetusti yhdellä kädellä voi varsin hyvin kuoria valkosipulin, valmistaa jauheliha-kasvispataa, imuroida ja pedata sängyn. Täytyy vain varata riittävästi aikaa.

Syyllinen lähikuvassa

 

 

Se mistä olen joutunut luopumaan, on rakastamani urheilulaji eli rugby, jossa käsiä tarvitaan aivan ehdottomasti. Tottakai juuri se on kiellettyä, mitä eniten haluaisin tehdä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että osumaa sai yksi sormi, eikä esimerkiksi ranne tai reisi. Yhtäkkiä kunnon lenkkeily tuntuu etuoikeudelta, kun kipsin alkuaikoina se oli sallittua vain vähän ja kevyesti. Käsikirurgin tavattuani sain kuitenkin luvan mennä ihan kuinka jaloistani pääsen, jes!

 

Muutamat läheiseni ovat naama virneellä todenneet olevansa salaa tyytyväisiä, että jouduin tällaiselle äkilliselle hidastelusairauslomalle ja rauhoitun hieman. Mitään en tietenkään julkisesti tunnusta, mutta tiedän heidän olevan oikeassa.

Kylppärin kaapissa

Hertta

Tässä nykyisessä asunnossani minulla on ensimmäisen kerran peilikaappi kylpyhuoneessa. On se vaan kätevä. Tuollaisiakaan asioita ei osaa arvostaa, kuin silloin, kun niitä ei ole. Olen nyt asunut vuoden tässä asunnossa ja juhlan kunniaksi otin kuvan kaapista ja sen sisältämistä tuotteista.

Kuvassa näkyy monta tuotetta, jotka ovat vasta kokeilussa, muutama joista olen tännekin kirjoittanut ja joitain vanhoja ja uudempiakin klassikoita.

Triple Dry -deodorantti minulla on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta. Sitä käytetään iltaisin ja tovi sillä menee kuivua, mutta on pelastanut monesta kiperästä paikasta. Uusin tuoksu on muuten paras.

Vasta tottutelen Ultra Dexin hammastahnaan. Olen tottunut siihen, että hampaiden pesun jälkeen hengitys on arktisen raikas, mutta kuulin joka aika sitten, että perus markettitahnat on liian vahvaa tavaraa päivittäiseen käyttöön.

Herbinan kuivashampoo on ehkä paras mitä olen kokeillut. Ei mene tukkoon ja suihkuaa hienosti. Pitää tosin olla tarkkana, ettei vedä harmaaksi.

Hampojen lankaaminen ei ole vielä rutiinia, mutta yritän edes pari kertaa viikossa muistaa. Tuo lankain helpottaa hommaa ihan huomattavasti

Ja vikaksi SB12 dropsit. Jokaisen valkosipulista tykkäävän pussaajan pelastus. Heitän tällaisen suuhun välillä keskellä yötäkin, jos illalla on mausteiset ruoat maistunut. (Tätä yösyömistä en tietenkään suosittele, sillä voi olla hengenvaarallista.)

Erilaisia poninhäntiä

Hertta

Kaveri linkkasi Buzzfeedin sivun ja ajattelin oikein laittaa sen tänne jakoon. Eli Buzzfeed on ystävällisestu listannut 25 erilaista tapaa toteuttaa poninhäntä tukkaan ja linkittänyt kuvien alle blogit, joista vinkki on peräisin. Toteutin heti tänään numeron neljä. Uskoisin, että joukosta löytyy aika monta bad-hair-dayn pelastajaa.

Alla vielä pari ehdotonta lemppariani (kuvat siis peräisin linkitetyistä blogeista):


Ohjeet täällä!

Ohjeet täällä!

Ohjeet täällä!

Porilainen satu

Ässä

On se iso (lähde)

Tänä kesänä koin valtavan ahaa- elämyksen Porissa. En saanut nakkikioskilla turpaani, vaan näin elämäni ensimmäistä kertaa Yyterin. Vaikka olin kuullut, että siellä lymyää hieno hiekkaranta, en osannut aavistaa Suomesta löytyvät noin massiivista, kaunista ja hienohiekkaista aluetta. Mieleeni tulivat Baltian loputtoman pitkät rantahietikot, joille olemme pysähtyneet kuoron bussimatkoilla laittamaan ruokaa retkikeittimellä.

Nyt hyvät kuulijat, näkijät ja kokijat, menkää Yyteriin! Ja jos olette jo käyneet, niin menkää uudelleen! En pidä itseäni minään auringonpalvojana tai uimamaisterina, mutta oli huikeaa kokea muutaman tunnin päässä kotoa sama fiilis kuin etelänmatkalla. Siellä sitä möllötettiin valkealla sannalla ja lillutiin tuntikaupalla meren pärskeissä. Viikonloppu oli todellinen rantaloma opiskelijabudjetilla.

Yövyimme kaveriporukallamme leirintäalueella sijaitsevassa saunallisessa mökissä. Asumus ei puhutellut uutuudellaan tai puhtaudellaan, mutta oli täysin kelvollinen yöpymiseen ja maksoi noin 25 euroa naamalta. Illaksi ohjelmaa löytyi läheisestä pubista nimeltä Sininen laguuni. Karaoke raikasi ja mojito virtasi. Ei paljon poikkea Lanzarotesta.

Yyteristä löytyy myös sivistyneempiä yöpymis-mahdollisuuksia hotellista erinäisiin huviloihin. Satuimme onnekseemme kohteeseen sellaisena viikonloppuna, ettei rannalla ollut ruuhkaa. Sadunomaisena mieleeni jäi myös yöllinen pulahdus läheiseen Fatijärveen, jonka peilikirkkaaseen veteen pääsi loikkamaan puussa riippuvasta köydestä vauhtia ottaen. Satumaisen siistiä.

 

Kesän herkut

Hertta

Ja sitten minä vielä kehtaan valittaa, että kesällä aina lihoo. Ei mikään ihme!



Aloitetaan nyt vaikka tästä sitten. Toukokuun ekoja grillailuja vanhemmiltani saadulla jo parhaat päivänsä nähneellä sähkögrillillä. Se eka kerta, kun saa grillattua ruokaa keväällä... Sehän on ihan sanoinkuvailematonta! Kyseessä ei ole vain ruoan maku vaan koko atmosfääri: ruoanlaitto ulkosalla, ihmeellinen valoilmiö taivaalla, kun töistä tullessa ei olekaan säkkipimeää ja orastava vihreys joka puolella luonnossa. Nyt heinäkuussa tuota kaikkea pitää taas itsestäänselvyytenä.
 




Täytin kesäkuussa 27-(vanhaa)vuotta. Olin töissä juhlapäivän, en toimistolla vaan golfkentällä. Olin ihan poikki kotiin päästessäni. Niin väsynyt, etten jaksanut edes nukkua päiväunia. Sitten hurmaava puolisoni tuli kotiin, sain lahjoja ja pyytämäni synttäri-illallisen: uusia perunoita ja silliä. Ja olipa siippa ostanut siihen kaveriksi katkarapusalaatinkin. Oli niin hyvää! Välillä se pääsee unohtumaan, miten yksinkertainen on kaunista.




Alkukesästä kävimme Cafe Carusellilla aamiaisella. En tiennyt, että mestalla on niin magee terassi! Se ei oikein näy siihen tielle ja tähän asti olinkin käynyt kahvilassa vain talvella. Terassi on kahvilan takana ja siitä näkyy kivasti merelle. Otimme aamiaislautasen puoliksi - oli fiksu veto. Lautanen oli todella iso (ja hiukan kallis) ja terassilla oli niin kuumaa, että juustot lämpeni hetkessä eikä tryffelimunakas ollut missään vaiheessa kauhean kutsuva. Mutta nähtiin Kaija Koo!






Tämä on sitten salaatti. Kutsuttakoon sitä vaikka 'tyttökämppisten megaherkuksi'. Salaatin pohjana on uskollinen ystäväni 'Pirkka Perhesalaatti', tomaattia ja kurkkua. Erikoistäytteinä on grillattua punasipulia ja halloumia. Cantaloupea, vesimelonia ja oliiviöljyssä paistettuja crutonkeja (mausteena valkosipuli ja pippuri). Ja limeä sai rutistella vielä päälle. Tällainen herkku nautitaan likkakaverin ja chick flickin kanssa ja jälkkäriksi liikaa jäätelöä. Ihan mahtavaa.

Sitten pari ihan miälenvikaista herkkua. Yläpuolella juhannusmökillä ystävien toimesta maailmaan ilmaantunut Pavlova. Minä autoin lähinnä kuorimalla ja pilkkomalla. Olen kyllä itsekin tehnyt pavlovaa ja on se valkuaisen vatkaaminen jännää puuhaa! Ja varsinkin se testaaminen, että onko vaahto jo tarpeeksi kovaa. Sehän onnistuu kääntämällä kulho ympäri kaverin pään päällä. Resepti oli muuten Valiolta mukailtu. (ps. Bongaa tatti.)

Alapuolella sitten megajälkkäri Rock the Beachista. Kyllä teki kahvi ja tämmönen megaherkku hyvää muutaman ylimääräisen viinilasin jälkeen. Siinä on vohveli ja Kingis ja vaahtokarkkeja kahta kokoa ja suklaakastiketta. Tämän jälkeen jaksoikin loppuillan hyppiä ja huutaa hiekassa. Rammstein-jee!
 

Tämä on sitten jämäruokaa parhaimmillaan. Kesäkuinen herkkulautanen koostui edellispäivän fenkolimuhennoksesta ja uunilohesta ja päälle vielä herkullinen ceviche. Tämä ateria nautittiin isäni asunnolla, jonne vanhempani olivat ystävällisesti jättäneet kuvassa näkyvää janojuomaa. Mukavata!







Tämä oli ensimmäisen Hampuri-päiväni lounas. Olin siis Hampurissa vajaan viikon ja ensimmäisen päivän shoppailut oli pakko keskeyttää aterioinnin vuoksi. Mutta kyllähän tälle croissantille ja jääkahville pysähtyi mielellään. Täytteenä oli vuohenjuustoa ja kuivattuja karpaloita ja jääsalaattia. Niin hyvää, että taidan pitää idean mielessä. Jääkahvia en ole varmaan koskaan itse tehnyt.







Jos leivon, teen useimmin mustikkamuffineita. Ne ovat puolisoni lemppareita. Kerran talvella heitin ruskeaksi pehmenneen banaanin taikinan sekaan ja loppu oli historiaa. Yksi ylikypsä banaani taikinassa ei tee lopputuloksesta vielä liian hedelmäistä vaan sopivasti pehmeän ja makean. Olen kokeillut pariakin mustikka-banaani-reseptiä, mutta ihan turhaa kikkailua. Paras tulee, kun tekee vain perus mustikkamuffari-taikinan ja ennen mustikoita lisää muussatun bananan kulhoon.




Ja vikaksi todiste siitä, että on sitä sushiakin taas saatu. Ostin Citydealista voucherin tällaiseen satsiin. Muistaakseni 20 palan setti maksoi 24 euroa eli hinta oli oikein sopiva ja aterian koko oivallinen kahdelle. Rafla oli Houwei Asian express ja ruoka oli oikein mukiinmenevää. Ei mitään tajunnan räjäyttävää sushia, mutta hinta ja laatu oli dealissa kohdillaan. Sen taas huomasin, ettei toi mustekala vaan ole mun juttu, silti aina kokeilen. Sen sijaan uusi lempparini on avocado (ihan sellaisenaan tai sushissa).

Siinä kuvareppari minun pläskeily-kesästäni. Vetääköhän kenenkään vertoja?

Eurolla enemmän

Hertta

Kaisaniemessä on maailman paras tilpehöörikauppa. Se tulee aina kauhean kalliiksi, koska kaikki on niin halpaa. Menen aina ostamaan sinne yhtä asiaa (hakaneuloja, heijastinta tai pinsettejä) ja lähden aina tavarasäkillisen kanssa.

Tällä kertaa sain pieniä helmiä käsitöiden koristeluun. Kirjoittelutaululle pitäisi löytää hyvä paikka 'vie roskat' -tyyppisille viesteille. Kenhännauhat menivät kesää varten ostamiini tähti-kuvioisiin festaritennareihin. Virkkuukoukut, puuterivipat ja heijastimet ovat itsestäänselvyyksiä. Kynsienlaittoon olen jo pari vuotta halunnut ostaa noita koristekiviä ja kerrankin löysin halpoja. Ja tuo violetti pussi on mikrokuitukankaasta tehty huppu, jonka voi kietaista märän tukan ympärille. Todella kätevä, kun käy kuntosalilla suihkussa. Käykää tsekkaamassa ('Kaisaniemi'-nimisen ratikkapysäkin vieressä).

Pikkusen Pietaria

Hertta

Kesä on taas mennyt hiljaisemmalla blogirintamalla, sillä elämä taitaa meillä kaikilla mennä edelle.

Unohdin keväällä kirjoittaa pitkästä viikonlopustamme Pietarissa. Pitkän sepustuksen sijaan läjäytän tähän muutaman kuvan kaupungin parhaista puolista. Kun ajattelen asiaa, olen tykännyt meilkeinpä kaikista matkakohteista joissa olen käynyt. Ehkä sitten vain tykkään matkailusta.

Pietariinhan pääsee tosi kätevästi ihanalla Allegrolla! Ei tarvitse lentää tai jonottaa tuntikausilla kenttien erilaisissa tarkastuksissa, kun Pietariin matkatessa rajatarkastukset tapahtuu junassa. Juna voisi olla halvempikin ja viisumin hankkiminen osoittautui aika arvokkaaksi hommaksi. Lompakkoystävällisempää olisi ollut lentää taas Lontooseen.





No parasta Pietarissa on tietenkin arkkitehtuuri. Kaupunki on ihan mielettömän hienon näköinen! Vanhaa, kaunista ja pompöösiä on joka paikassa. Ja kanavia (pieniä jokia siis, oli niitä kyllä telkussakin) on paljon! Kesällä olisi varmaan ollut vieläkin kauniimpaa. Minua vaivasi pikku-flunssa, joten emme voineet keskittyä vain harhailuun ympäri keskustaa. No seuraavalla kerralla sitten.





Ravintoloita oli ihan joka lähtöön. Ruoka niissä oli halpaa ja palvelu hyvinkin kohteliasta. Hyvin harvassa ravintolassa oli mahdollista saada palvelua englanniksi, mutta osoittelulla ja hymyilemällä pääsi pitkälle. Menut nimittäin löytyi melkein joka paikasta englanniksi ja ne missä ei meikäläisiä kirjainmerkkejä ollut, oli myös kuvallisia menuja saatavissa. Onhan ne kyrilliset aakkoset hiukan hankalia, mutta parissakin päivässä niistä alkoi ottaa jotain tolkkua. Eihän se tosin tarkoita, että sanoja olisi ymmärtänyt, jos aakkoset oppikin. Yksi asia, mitä kahviloissa suuresti ihmettelimme, olivat savuke-menut. Jokainen rafla oli jaettu savulliseen ja savuttomaan puoleen ja tupakkaa pystyi tilaamaan vaikka askitolkulla pöytään. Muistaakseni muutama viikko matkamme jälkeen tuli tieto, että julkisilla paikoilla tupakointi kielletään Venäjällä. Sitä en tiedä vaikuttaako laki myös kahviloihin.





Kävimme joka ilta kunnon ravintolassa syömässä, mutta yksi parhaista lounaista oli ehdottomasti tämä Tepemokin blini ja bors-ateria. Eli paikallista pikaruokaa parhaimmillaan. Miksi tämä ketju ei ole Suomessakin?! Täytyy tosin myöntää, että itse luulin blinien olevan hiukan paksumpia ja pienempiä ohralettuja. Nämä muistuttivat hiukan crepejä, mitä nyt täytteet olivat enemmän slaavilaisia. Eihän tuo venäläinen keittiö ole mikään italialainen, mutta on siellä vaan aika mageita safkoja.




Vasemmalla kuva tieltä, jonka varrella hotellimme sijaitsi ja oikealla rappukäytävä Eremitaasista. Olivathan nuo pääkadun Nevski Prospektin sivukadut juuri sellaisia kuin katujen Venäjällä olettikin olevan. Rakennukset hiukan ränsistyneitä, autonrämiä joka paikassa ja katuvaloja harvakseltaan, mutta ei minua siellä pelottanut. Se täytyy kyllä sanoa, että pakokaasua siellä oli paljon. Ihmettelin kovasti, että miksi jengi ajaa autoilla keskustaan, kun Pietarissa oli niin hyvät julkiset kulkuneuvot. No joka tapauksessa ilma oli ruuhka-aikoina todella raskasta hengittää.
Eremitaasi nyt on viimeisen päälle laitettu ja ihan miäletön. Voi kun olisi saanut isohelmaisen leningin ja korsetin ja jonkun soittamaan cembaloa. Oli niillä tsaareilla fyrkkaa.

Ja vikana kuva hotellimme ovesta. Hotelli (Elegy Mini) oli hurmaava. En tosin vaadikaan yöpaikoiltani muuta kuin puhtaan sängyn ja hiljaiset huonenaapurit. Palvelu pelasi, aamiaistakin saatiin ja ihan toimiva suihkukin huoneeseen kuului. Mutta ennen kaikkea valitsen hotellin aina sijainnin mukaan. Tämä oli korttelin päässä Nevski Prospectista ja lähellä oli kaksi isoa metroasemaa.
Metro Pietarissa on muuten ihan mahtava. Keskustan asemat ovat todella upeaa katseltavaa. Asemilla oli vartijoita ja poliisejakin joka puolella eli ryövärit eivät pelottaneet (ainakaan niin paljon kuin rauhaa valvovat tiukan näköiset äijät). Metron laiturialueelle pääsee porteista, jotka toimivat metropoleteilla. Nekin olivat hauska uusi tuttavuus.

Kaikin puolin suosittelen Pietaria ihan kaikenlaisille matkaajille. Kaunista ja mielenkiintoista! Historiaa on vaikka kuinka ja paljon. Shoppailun makuun en oikein päässyt kuin kosmetiikan osalta. Kaksi pientä pulloa vodkaa kyllä ostin.