Kakka juttu

Arpa

Varoitus: Tämä teksti menee vappuaaton piikkiin!

Tämänkertaisen postauksen kohdalla ajattelin lähteä ulos mukavuusalueeltani. Kun käänsin ajatukset niin sanotusti laatikon ulkopuolelle, tuli vastaani kakka. Joten nyt väännetään kakka juttu.

Taannoin vietin yhden päivän ruokamyrkytyksen kourissa erään kiinalaisen ruokaravintolareissun jälkimaininkeina. Olo oli karmea ja otsikon tavaraa riitti. Töissä yritin sitten seuraavana päivänä kertoa lounaspöydässä, että miksi ei oikein ruoka maistu, ja huomasin olevani erittäin haastavalla alueella. Miten puhua kakasta?

Hetken harkinnan jälkeen pyrin nopeasti kuittaamaan huonovointisuuteni käyttäen sosiaalisesti kohtuullisen hyväksyttyjä sanamuotoja: vatsavaivat, oksennustauti, pakki sekaisin, kaikki tuli ulos. Tarinan edetessä tunsin punan nousevan poskilleni ja huomasin pöytäseurueen ymmärtävän ikävän keskustelunaiheen ja pyrkivän johdattamaan juttua toisaalle. Kyllä meitä kaikkia nolotti puhua kakasta.

Edellä havaittujen reaktioiden perusteella onkin niin perin kummallista, miksi tietyissä tilanteissa kakasta puhuminen on suomalaisille yhtäkkiä täysin ok ja ehkä jopa mukavaa. Ja näillä tilanteilla tarkoitan eksoottisissa maissa käymiäni keskusteluja tuiki tuntemattomien suomalaisten ihmisten kanssa.

Thaimaan auringon alla vieraillessani tuntui, että small talkissa kakka korvasi sään. Ehkäpä suomalainen sekoaa, kun säästä ei oikeastaan voi puhua, kun se on aina aurinkoinen ja hyvä. Silloin vedetään takataskusta kakkakortti.

Oltuani noin vuorokauden kyseisessä maassa törmäsin pariin suomalaiseen. Tervehdysten jälkeen huomasinkin jo keskustelevani sujuvasti imodiumeista ja naisen ripulista, joka oli lääkkeiden seurauksesta muuttunut ummetukseksi. Myöhemmin samalla matkalla kävin kakkakeskustelun niinkin absurdissa ympäristössä kuin kahvilassa! Ja huomiona, että söin edelleen, kun suomalainen rouva tuli juttusille. Keskustelu meni suurin piirtein näin, rouva aloitti:

– No hei, ajattelinkin, että näytät suomalaiselta! Oletteko pitkällä matkalla?
– Hei vaan, tässä muutaman viikon reissulla ollaan, nyt jo pikkuhiljaa suuntaamassa kotiin päin. Mitenkäs teillä on mennyt matka?
– Mukavasti on mennyt. Vähän on molemmilla ollut tätä ripulia, mutta sitähän taitaa vähän aina täällä olla. Hahahah, että saa vessassa istua välillä pitkään, kun tuntuu ettei tavara lopu millään. Mitenkäs teidän vatsat, onko pysyneet kunnossa?
– No pientä vatsavaivaa on ollut meilläkin, mutta ei mitään pahempaa. Pienellä levolla on selvitty.
– Mutta sepäs mukavaa! Eipä sitten muuta kuin mukavaa loppumatkaa!
– Samoin!

Tähän hätään en muista, mitä siellä kahvilassa paraikaa söin, kun yhtäkkiä huomasin olevani keskellä ripulia. Toivottavasti ei ollut suklaakakku.


Tarinan opetus: Älä puhu kakasta, paitsi jos et voi puhua säästä.(Kirj. huomio: perehdy paremmin sääilmiöihin, niin aina voi puhua säästä!)

TV-Friikki (komedioista pari sanaa)

Hertta

Kauhukseni tajusin tässä, että katson ihan liikaa telkkaria. Kun innostun jostain sarjasta, hommaan sen käsiini ja katson kaikki kaudet putkeen ja muu elämä pysähtyy. Pahimpia tällaisia ovat olleet True Blood, Game of Thrones ja Greyn Anatomia. Kaikkein eniten olen kuitenkin kuluttanut sarjoja, joissa yksittäiset jaksot toimivat itsenäisinä kokonaisuuksina ja jakso on helppo katsoa vaikka aamupalaa syödessä. Siis sellaisia, joiden jakson lopussa ei tule ”aaaaargh”-reaktiota vertahyytävästä cliffhangerista. Toisin sanoen: sitcomeja kuluu paljon.

Barney (starpulse.com)

Komediasarjoista olen tällä hetkellä koukussa How I Met Your Motheriin, Big Bang Theoryyn, New Girliin ja 30rockiin. Näillä taitaa olla Suomen telkussa eri nimet. Hetkinen. Ensisilmäyksellä, Rillit huurussa ja Kolme miestä ja tyttö. 30rock on ihan vaan 30rock ja taitaa olla listan suosituin Suomessa. Tätä ihmettelen. Olen pitänyt monta tulenpalavaa saarnaa aiheesta: Miksi HIMYM ei ole Suomessa primetimessa? Sehän on varsin kunniakkaasti Frendien vanavedessä ratsastava kaverikomedia. Yhdysvalloissa sarja on hyvin suosittu ja siellä näytetään jo sarjan seitsemättä kautta. Hyvin käsikirjoitettu ja pelaa monessa jaksossa lineaarisen ajan rikkomisella ja eri kertojilla, mistä tykkään paljon. Onhan siinä omat kökköisyytensä ja kliseisyytensä, jotka kuuluvat lajityyppiin. Lähes jokainen iso juonikäänne on jo nähty Frendeissä, Frasierissa tai that 70’s showssa, mutta miksi keksiä sitä pyörää uudelleen, kun vanhakin toimii kun kumin vaihtaa. Hahmot sarjassa ovat sympaattisia. Itse en pahemmin välitä Lilystä, mutta sen sijaan (ja varmasti kaikki sarjan fanit ovat samaa mieltä) jumaloin legendaarista Barneyta. Suosittelen, että sunnuntaiaamuna, kun krapula kolkuttelee ohimolla, jysäyttää ykköskauden pyörimään ja läjähtää sohvalle tutustumaan porukkaan. Ainoa, mikä sarjassa todella rassaa, on Bob Saget, joka ajoittain vierailee kertojana ja tekee päähenkilön lapsille selväksi, että ”ei, tämäkään ei vielä ole se tarina, jossa kohtaan äitinne, mutta äitinne sattui kyllä olemaan huoneessa, jossa kaikki tapahtui, en vaan tiennyt sitä silloin”.

Zooey Deschanel (thefastertimes.com)

New Girl on uusi ja vielä vähän vieras sarja, mutta pilotti oli nerokas ja samaan tapaan kuin 30rockissa, hahmot tekevät usein asioita, jotka ovat niin ylilyötyjä, että katsoja vain hoona nauraa hölmöilylle. Olisipa oma elämä yhtä hauskaa. Kyseessä on siis kimppa-asunto, jota asuttaa yksi tyttö ja kolme nuorta miestä, kaikki ovat enemmän ja vähemmän sinkkuja. Eli aiheet on hyvin samoja kuin HIMYMssä ja Frendeissä, mutta naururaita ja jatkuva studiokuvaaminen puuttuu ja käsikirjoitusta tehdessä on oltu vähän hönössä.

Dr. Sheldon Cooper (baconwrappedmedia.com)

Big Bang Theory uppoaa tällaiseen nörttiin hyvin. Olemme mieheni kanssa koko ikänne olleet fantasian, sci-fin ja tietokonepelien kuluttajia, joten tuota genreä luotaavat läpät uppoavat, sillä muita vastaavia sarjoja ei ole paljoa ollut. Freaks and Geeks oli joskus, mutta se kertoi enemmänkin teini-ikäisten hankaluuksista. Nämä miehet ovat kaikki yliopistolla tai muissa isoissa instansseissa töissä ja osa jopa kaipaisi vähän naisseuraa. Nörttiläpät, jotka liittyvät tietokoneisiin, tekniikkaan ja tieteeseenkin jaksavat huvittaa. Vaatii toki vähän alan ymmärtämistä, jossa mieheni on toki minua valovuosia edellä, mutta kyllä määkin tiedän mikä on Linux ja miksi on hauskaa, että Sheldon opiskelee suomea. Sheldon Cooper on muuten sarjan hahmojoukon helmi. Parilla Emmyllä palkittu. Sosiaalisesti kyvytön, mutta ei hullu, hänet on testattu lapsena.

Tracy, Jack, Liz, Jenna ja Kenneth (spikytv.com)

30rock eroaa kolmesta muusta siinä, että kyseessä on työpaikkakomedia, muut kertovat kaveriporukan toilailuista. NBC:n pääkonttori sijaitsee Manhattanilla osoitteessa 30 Rockfeller Plaza ja siitä nimi tulee. Sarjan on luonut briljantti Tina Fey, joka hoitaa myös pääosan näyttelemisen. Liz Lemon on livenä esitettävän sketsisarjan käsikirjoittaja ja sinkku ja reppana. Sarjassa on paljon hahmoja, jotka viety vähän liian pitkälle ja ovat siksi niin herkullisia. Useasti olen tuijottanut silmät lautasina, että mitä ne juuri teki ja ihanko oikeasti se sanoi noin. Yksinäinen päähenkilö tekee asioita, joita moni meistä naisista epätoivon hetkinä päätyy tekemään, mutta kukaan muu ei aiemmin ole kehdannut kertoa näitä asioita julki. Katsottuamme yhden jakson mieheni kysyi minulta ”laulatko sä kun syöt yksinäs juustoa?”. No en tietenkään, mutta sen sijaan huutolaulan kun epiloin sääriäni, ettei kipu tuntuisi niin pahalta. En ole varma, tarvitseeko kenenkään tietää asiasta. 30rock on siis sekoitus kreisiä ja ajoittain ovelaa, oivallettavaa huumoria.

(fanpop.com)

(acceptly.com)

Vanhoja sitcomeja käymme aina ajoittain uudestaan läpi. Mainitsinkin aiemmin Frasierin ja that 70's shown ja niin ne Frendit tietty. Coupling ja Office on kanssa mahtavia. Scrubs on tällä hetkellä kierrossa, kun käymme nukkumaan. Onhan noita huonojakin tullut vilkaistua, esimerkiksi Joey ja 2 Broke Girls, eikä mieheni suostu katsomaan Tyttökultia (joka minun mielestäni on kyllä aivan ihana!). Eli juu-u, paljon on hauskoja ohjelmia maailmassa, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että ei ole mitään sellaista jäljellä, jota voisi esim. huomenna vappupäivänä toljottaa urakalla ja nauttia vähän fantaa. Tarvitaan siis lisää sarjoja! 

Vappuruokia

Hertta

Jatketaan ajankohtaisilla päivityksillä. Meillä on kaikilla kolmella monta railakasta opiskelija-wappua takana ja kaikkiin niihin on kuulunut hirmuiset määrät herkullisia mässytyksiä. Tämä kuva on wapulta 2011, jolloin tarjolla oli nakkeja, wingsejä, tuoresalaatti, perunasalaatti, parsa-juustopiirakka, tortillasipsit salsoineen, wasabipähkinöitä ja pesto-vuohenjuusto-pasteijoita. Nyyttärit on siis homman ydin. Itse osoitan mielikuvitusta tarjoamalla aina samaa perunasalaattia, mutta se on ihan hyvää ja taitaa jo olla osa traditioita. Tässä siis ideaa wappupöytään:

Hertan perunasalaatti (iso satsi)

Paljon kiinteitä perunoita (itse käytän aina puolikkaan Pirkka-säkin)

2 hapanta, vihreää omenaa

Purkillinen suolakurkkuja

1 iso keltainen sipuli

Pari valkosipulin kynttä, riippuen siitä paljonko haluaa haista

1 purkki kermaviiliä

Majoneesia

Pippuria

Suolaa

Sinappia

Valkopippuria

1. Keitä perunat kypsiksi (ei muhjuksi!) paljon ennen kuin aiot tehdä salaatin, sillä niiden on oltava jäähtyneitä, kun aloitat kuutioimisen. Kuoret perunoista voi poistaa, jos haluaa, siihen menee vaan todella paljon aikaa. Itse olen ajoittain jättänyt kuoret mukaan salaattiin, antaa vähän rakennetta muuten pehmoiseen ruokaan.

2. Sinä aikana kun perunat jäähtyy (käy nopeammin kylmässä vedessä) voi pestyt (ja jos haluaa kuoritut) omenat kuutioida. Leikkaa kurkku ja sipuli suht’ samankokoisiksi paloiksi kuin omena, mutta perunakuutiot voi jättää vähän suuremmiksi. Kaada kaikki kuutiot isoon kulhoon.

3. Lisää kulhoon ensin kermaviili ja sekoita tasaisesti joukkoon. Sitten majoneesia lisäät niin paljon kuin haluat, siihen pisteeseen asti, että salaatti on mielestäsi tarpeeksi kosteaa. Itse turautan melkein kokonaisen 175g tuubin.

4. Maustaminen tapahtuu ihan oman maun mukaan. Laitan aina pari valkosipulin kynttä pieneksi hakattuna, mutta ei koskaan puristettuna. Pippuria hujautan ainakin teelusikallisen ellen kaksi. Valkopippuria pikkasen ja suolaa tarkan hyppysellisen. Sinappi kuuluu tähän mausteena, mutta sen kanssa pitää olla tarkkana, sinapin maku hukuttaa helposti kaiken muun alleen.

Salaatin voi tarjota heti, mutta parhaimmillaan se on, kun on saanut makoilla jääkaapissa ainakin pari tuntia niin sipulit on vähän pehmentyneet ja maut muutenkin muhineet tasaisemmiksi.

Niin ja yksi kiva lisä sekaan on purkillinen halpoja, kumimaisia fetan paloja.

Sangria sankoon

Vappupiknikkiimme kuuluu olennaisena osana ämpärillinen sangriaa. Erittäin helppo homma, kun kyseessä on viiden litran kahvallinen tonkka. Pakastin ennakkoon viisi kertakäyttömukillista vettä, joten sain aikaan isoja jääpaloja, ne kun ei sula niin nopsaa. Lisäksi pilkoin kaksi appelsiinia ja kaksi sitruunaa ja pakastin nekin ennakkoon. Näillä varotoimilla juoma pysyi kylmänä pitkään. Tonkkaan sitten kaadettiin kaksi litraa punkkua, litra appelsiinimehua ja kaikki jäiset tuotteet. Liuotin desiin kuumaa vettä niin paljon hunajaa kuin irtosi ja kaadoin sen sekaan. Niin ja Limoncelloa! Paljon sitä. Ja Spriteä sitten siihen pisteeseen asti, että tonkka on täys.

"Helpot" tippaleivät

Hertta ja Arpa

Ei niistä mitään kauniita tullut, mutta maku on ihan jees. Varsinkin, kun laittaa ihan törkeästi sokeria päälle. Lähestyvän Vapun kunniaksi ajattelimme koettaa tällaista yhteisbloggausta, ja tässä projektissa neljä kättä ei todellakaan ollut liioiteltua. Oli meinaan haasteellista, mutta sitäkin kivempaa.

Taikina oli äärimmäisen helppo tehdä. Ainekset löytyy kotikaapista lähes aina ja ne sekoitetaan keskenään ihan käsipelillä. Taikinan reseptiikassa luotettiin Myllyn Parhaisiin.



Taikinan helppous olikin tyyntä myrskyn edellä. Paistaminen nimittäin oli kinkkistä. Päädyimme taktiikkaan, jossa Hertta piti metallista kauhaa kattilassa ja Arpa pursotti taikinaa muovipussin reiästä kauhaan.

Kauhan idea on toimina muottina, jotta tippaleivän koko pysyy kurissa. Tämä kuulostaa helpolta, mutta tosielämässä oli hirveän hankalaa keksiä taktiikkaa, jolla tortuista tuli edes vähän oikean näköisiä. Pursotuspussin reiän koko, öljyn kuumuus, taikinan paksuus ja vitutuksen määrä vaikuttivat jokainen lopullisen tippaleivän ulkoasuun.

Virheistä oppii, ja me teimme jo ne virheet, joten oppimistulokset tässä:

 

1. Taikinan oltava paksua, mutta silti aika notkeaa (ymmärrätte, kun olette prosessissa sisällä).
2. Pursotuspussin reiän oltava pieni, yli 2 mm, mutta vähemmän kuin 5 mm.
3. Pursotuspussista pidettävä hellästi - räjähtää muuten silmille.
4. Öljyn oltava tarpeeksi kuumaa - perushellalla vitosella.
5. Pursotuksessa oltava melko nopea, koska taikina nousee heti pintaan. Pursotusmuotin (kauhan) reunoilta tavaraa tulee pursottaa tippaleivän "alle", jotta leipä saa pulleamman muodon.
6. Jäähtyneen tippaleivän päälle kannattaa sirotella tomusokeria todella reilusti, jotta tippaleipä maistuu mukavan makoisalle.

Näiden herkkujen kanssahan sitten kuuluu nauttia sitä itsetehtyä simaa. Me emme sitä lähteneet tekemään, koska traumoja aiheesta on. Takavuosina Hertta koetti projektia ja kiljuahan siinä syntyi. Eli etsikää simaohje jonkun toisen blogista.

Tarpeet kevätlookkiin

Hertta

Lunta tulee, mutta mieli on jo 15-asteen helteissä ja kalsarittomassa hameenkäytössä. Näin ollen tein jo vähän tutkimusmatkaa kosmetiikkakoreihin. Milläs väreillä ja sooseilla ulkonäköään piristäisi? Osa löydöistä tehtiin jo Lontoossa pari viikkoa sitten ja on ’kevätsilmällä’ jo valittuja. Luomivärit ovat kaikki vanhoja, mutta laarien pohjalle unohdettuja lemppareita. Käytän kyllä kesäisinkin puuteria ja ajoittain meikkivoidettakin, riippuen vähän ihon kunnosta. Näitä en alkanut kuvailemaan. Semmoinen BB-voide voisi olla kesäksi kiva, jos se siis toimii. Ostin kesää ajatellen uuden värillisen päivävoiteen, kun edellinen on ihan liian tumma. Tuollaiset ei tuki niin pahoin naamaa kuin meikkivoiteet.

Silmiin ajattelin kevään ja kesän mittaan sutia Maybellinen Eystudio Duosta tuota pinkinhopeaista sävyä. Se voisi toimia hyvin vähän päivettyneen ihon rinnalla. Mustaa tuskin tulee pahemmin käytettyä valosaan aikaan, on aika dramaattinen. Turkoosit ihanuudet ovat aika räväkkiä silmämeikissä, mutta pitää kokeilla. Luomiväri on vanha ja vähän huono (jo rasiastaan irronnut), mutta antaa kyllä uutta lookkia pärstään. Turkoosi nestemäinen silmänrajaaja on ihan uusi ostos, enkä tiedä onko mistään kotoisin, mutta odotan innolla ensikokeilua. Tsekkasin Kicksin kevätkataloogista ideaa tämmöisiin herkkuväreihin. Oranssi saattaisi kanssa toimia..? Goshin nelikentästä keltaisen kultainen ja vaaleampi, pronssisempi, ruskea pääsevät myös listalle.          
                                      

No, jos en ole oranssia ehtinyt silmiin ostaa, on sitä kahta kauheammin huulia varten. Lumenen Wild Rose nro 6 on mahtava kesäväri. Ei niin persikkainen huulilla kuin mitä purkissa näyttää, mutta raikas. Lontoosta otin matkaan Bootsin oman halppismerkin pinkimmän huulikiillon. Tässä kuvassa väri ei ole ihan aidon näköinen. Paljon punaisemmasta sävystä kyse. Normaalisti en käytä huulikiiiltoja, jotka on tuollaisissa tuubeissa, ne alkaa haisemaan niin herkästi. Sutijutut levittyykin paremmin. Ja klassikoista kun puhutaan: Ruumis Kaupan Born Lippy "Satsuma". Huuliin tulee ihana hehku ja tuoksu on niin hyvä, etten ole varma pitäisikö purkki pikemminkin lusikoida kerralla tyhjäksi. Iso ruskea purkki on sitä itteään eli itseruskettavaa. En käytä itseruskettavia voiteita, sillä en vaan osaa. Suihkeet on olleet vuosia kovassa käytössä, mutta puolet tavarasta leviää aina taivaan tuuliin. Tämä purnukka on mousse. Olen yhden halpis moussen jo käyttänyt loppuun ja odotan innolla, että pääsen tätä koittaan. Vielä helpompia käyttää kun suihkeet.

Kesäkynnet on paljon työläämmät kuin talviversiot. On nimittäin puolet enemmän keratiiniliuskoja värjättävänä. Toisaalta, onhan se aika herkkua, kun nätit kädet mätsää sandaaleista vilkkuvien varpaiden kanssa. Ja kyllä, turkoosia ja oranssia taas. Kaksi oikeanpuoleista on Lontoon tuliaisia. Pinkkiä olenkin jo koittanut ja aivan mahtava purkkaväri on kyseessä. Ostin itselleni kullanväriset balleriinat, joten lakallekin tulee toivottavasti käyttöä. Rimmelin turkoosi on paksua ja tosi hyvin peittävää lakkaa.


Voi kun nyt pian pääsisi jo jättämään talvikamat kaappeihin ja testailemaan tätä riemunkirjavaa kokoelmaa!

Kivaa kesäkurpitsasta: keitto ja sämpylät

Arpa

Tästä se ajatus sitten taas lähti.

Kukaan ei varmastikaan ylläty, kun kerron, että idea tämänkertaiseen kokkailuun lähti pakasteesta. Jatkan siis jo aiemmin aloittamaani pakaste-evankeliumia, joskin tällä kertaa pakkasesta löytyi ihan luomua tavaraa - ei siis mitään kaupan pusseja.

Eli pakasteessani on jo noin vuoden päivät pyörinyt kummallinen vihreä köntti raastettua kesäkurpitsaa. Pussukan olen saanut mammani pakasteesta, joten varsinaisesti en tiedä, millä vuosikymmenellä itse kurpitsa on maasta puskenut. Mamma on kuitenkin aika haka kasvattamaan näitä kesäkurpitsoja, joten luotin siihen, että syötävää on.

Eipä siinä siis muuta, kuin favorite peura-essu niskaan ja menoksi. Kurpitsasta loihdittiin valkosipulinen keitto ja sämpylöitä. Keitosta tuli aika veikeää, koska vedin ihan läskiksi valkosipulin kanssa. Pienemmällä määrällä olisi ollut varmaankin hienostuneempaa. Itse tehdyt sämpylät puolestaan toimii aina, vaikka sinne taikinaan iskisi melkein mitä vaan.

Valkosipulinen kesäkurpitsakeitto

- 1-2 valkosipulin kynttä (itse laitoin neljä, oli vähän liikaa!!)
- noin 3-4 dl raastettua kesäkurpitsaa
- 3 dl vettä
- 1 pkt Koskenlaskijaa, yrtti & valkosipuli
- suolaa, yrttimaustetta, pippuria

Yllä olevan järjestyksen mukaisesti systeemit sekaisin kattilassa. Sekoittele mömmöä, kunnes juusto on sulanut. Loppusilaus ja -sekoitus sauvasurvimella tai tehosekoittimella. Itse tietysti tein sillä ihanalla yleiskoneellani, tuli pehmeetä!

Kesäkurpitsasämpylät

- taikina perusohjeen mukaan (löytyy pussin kyljestä)
- kesäkurpitsaraastetta noin 0,5-1 dl jokaista nestedesilitraa kohden

Eipä tämä kai selittelyjä kaipaa, sämpylä on sämpylä. Mutta semmoinen vinkki on ehkä paikallaan, että tuo raaste kannattaa laittaa taikinaan heti startissa, eli sekoittaa veteen. Myöhemmin taikinaan on aika kinkkistä saada raaste sekoittumaan tasaisesti.

Illassa on lupaus kesästä?

Ässä

Muutama ilta takaperin ei olisi ikkunasta pällistellessä uskonut elettävän huhtikuuta. Kevät on siitä kehveli periodi, että aika tuntuu kuluvan hirveän nopeasti, mutta silti kesä antaa odottaa itseään aivan liian kauan. Viimeaikaisesta takatalvesta lamaantuneena yritin nostattaa mieltäni kaivelemalla edelliskesien kuvasatoa esiin. Vielä se koittaa, katsokaa ja uskokaa!

Käytän parhaillaan kaiken kirjallisen luovuuteni kinkkisiin koulutöihin, mutta palaan sulkakynäni kanssa, kunhan paine hieman hellittää.

Mitäs Lontooseen?

Hertta

Big Ben on kolisevan kellon, ei tornin, nimi.

No hyväähän sinne. Kiitos kysymästä.

Lensimme Raiskilla hurmaavalle Standstedin kentälle viime perjantaina ja sekoilimme Lontoossa aina seuraavaan keskiviikkoon asti, minä ja puolisoni siis. Edellinen yhteinen reissu olikin häämatkamme marraskuussa. En tiedä, miten tässä onkin näin päässyt käymään, mutta olen saanut kaveriporukassani melkoisen aikatauluttajan leiman – nyt huomasin, ettei se ehkä perustu perättömyyksille. Mutta hei, paljon enemmän saa reissusta irti, kun ennakkoon tietää mitä milloinkin tekee ja missä kyseiset aktiviteetit sijaitsee! Enkä minä ole suunnitelmissani joustamaton, itse suunnitteleminen vaan on niin kivaa! Nyrkkisääntönä, että joka päivä pitää tehdä kaksi juttua, olkoon vaikka vaan käpyttelyä, yksi ennen ja yksi jälkeen lounaan. Ennkointi myös vie ajatukset pois lentämisen luonnottomasta kauheudesta. Seuraavassa melko tiivis selostus siitä, miten matkamme meni. Tämä vaikka esimerkkinä tehokkaasta kaupunkilomailusta.:

Arpa.

Muinainen uros Ässän jälijltä.

Lauantai: Olimme siis laskussa klo 23 perjantaina, joten ehdimme nukkua hyvät yöunet (liki 6 tuntia) ennen kuin raahauduimme metroon. Lontoon metro on maineensa veroinen: kätsy! Natural History Museumiin kului liki kolme tuntia (dinot oli parasta!) ja lepuutimme jalkojamme pitkän sänkkäri (eli sandwich) lounaan merkeissä Hyde Parkissa. Mainittakoon, että lauantai oli reissun kylmin päivä, noin +15c, puistossa oli siis vielä pakko pitää huppari päällä, mutta aurinko lämmitti ihanasti. Iltapäivällä kävimme Harrodsilla noin vartin verran. Kaikki oli kauhean hienoa ja ihmisiä paljon ja meitä molempia alkoi ahdistaa. Saatchi-gallery oli mahtava! Pohjakerroksen pysyvä öljyaiheinen teos ihan todella pysäyttävä. En normaalisti paljon perusta modernille taiteelle, mutta meillä molemmilla oli hauskaa. Viimeiset valoisat tunnit vain harhailimme Chelseassa ja joimme bisset erään kuppilan sivukujaterassilla. Illallinen koostui perus burgereista toisessa baarissa. Mukaan pakkaamani ”Heitä sikaa!”-peli osoittautui loistavaksi viihteeksi iltaisin.

Herttaa alkoi väsyttää.

Sunnuntai: Yli kolme tuntia British Museumia saa karskimmankin jalat vonkumaan ja pään suhisemaan. Muumiot olivat (jälleen kerran) jänniä katsella. Tällä kertaa ostimme molemmille audio tourit eli walkmanin näköiset vehkeet, jotka kertoivat juttuja valituista kohteista. Aivan mahtava idea! Do it if you can! Lounas mussutettiin Wakamamassa, joka on eräänsortin itämäistä fuusioruokaa tarjoava ketju. Nuudeleita ja kivoja kastikkeita siis. Iltapäivä harhailtiin Sohossa ja kävimme supersuuressa Odeonissa katsomassa juuri valkokankaalle saapuneen rainan ”Hunger Games”. Tämä siksi, että siippani on kolunnut kirjat läpi ja oli aiheesta innostunut ja molempien jalat kaipasivat lepoa. Piletit ei Lontoon ytimessä ole halpoja, mutta elokuva oli miltei hintansa väärti. Olin tosin odottanut sen olevan vähän raaempi. Kirjat on kuulemma todella graafisia, joten molemmat ihmeteltiin, miksi leffasta oli tehty k12. Tästä huolimatta hyvä ja sopii siis vähän heikkohermoisemmilekin. Meksikolais-tyyppisen illallisen jälkeen istuimme sporttibaarissa lähellä hotellia ja katsoimme… golfia! Jännää oli!

Maanantai: Tämä oli sitten se kallis päivä, sillä oli aika shoppailun. Voi rääveli, että jurppasi se Kelalta tullut pikku takaisinperintä. Olisin nimittäin mielelläni kantanut vielä tuplat lisää ihania kevät/kesä-rättejä mukanani. Ostin muutaman mekon, leggareita, alusvaatteita, pari paitaa ja yhdet balleriinat. Boots ja SuperDrug verottivat myös korttiani, sillä toin Suomeen kasan uusia tukkapurkkeja (voisin myöhemmin kertoa toimiiko aineet) ja itseruskettavia ja tottakai kynsilakkoja. Lounas oli reissun paras: Masabi-nimisen ketjun sushit Marble Archin puistossa. Nyt oli jo niin kuuma, että jengi käpytteli ohi t-paitoihin ja shortseihin pukeutuneena. Iltapäivällä meidän piti mennä Toweriin, mutta ajatus vankityrmistä vähän etoi, kun oli niin mahtava sää. Käytimme siis pari ylimääräistä puntaa perinteiseen turistibussikierrokseen. Diili oli kuitenkin aika hyvä: 24 tuntia sai istua bussissa niin paljon kuin halusi ja siihen päälle pääsi vielä vajaan tunnin Thamesin risteilylle. Erilaisia bussikierroksiakin firmalla oli neljä vai viisi omilla teemoillaan, joten siinähän köröteltiin. Käväisimme illalla nopeasti  King’s Crossin asemalla kuvaamassa laiturin 9 ¾. Illalla taas sikojen heittelyä ja halpaa kaljaa.

Olympia-huumaa oli kaikkialla.

Tiistai: Hotellihuoneestamme piti luopua normaalia aiemmin, joten veimme matkalaukun säilytykseen Victoria asemalle jo aamusella ja loikkasimme istumaan bussissa. Tämä kävi jo auringonotosta, sillä tiistaina lämpötila kipusi yli +20c ja uutisissa kerrottiin, että pitkin maata oli rikottu lämpöennätyksiä. Kävimme sillä pikku risteilyllä ja istuimme Trafalgarilla syömässä lounasta. Väenpaljous oli typerryttävä. Väsyneet matkalaiset yrittivät vielä innostua National Portait Gallerysta, mutta tunnin jälkeen piti jo luovuttaa. Kävimme kuluttamassa muutaman euron Sports Directissä. Ketju oli minulle ennestään tuttu viime kesän Skotlannin keikalta, joten tiesin, että sieltä saa sporttauskamaa todella halvalla. Sitten taas harhailua Sohossa ja illallinen intialaistyyliin. Ilta kului Chelsea-Benfica-matsia seuraten ja siinä ohessa kului monta tuoppia Magnerssia (aloin ymmärtää, miksi ihmiset viitsii lajia seurata: kaljan juominen ja huutaminen porukalla on hauskaa). Yöksi matkasimme sitten Standstediin, sillä lento lähti aamulla niin demonisen aikaisin. 

Paljon jäi tekemättä: emme koskaan päässeet Toweriin asti, emme ehtineet katsomaan musikaalia, emme käyneet Tate Modernissa tai St. Paul’s Cathedralissa. Eli seuraavaa Lontoon keikkaa varten on vielä paljon perus-turistipelleilyä taskussa. Lontoo ei pettänyt taaskaan. Mahtava suuri kaupunki hyvine palveluineen. Kertaakaan ei tullut turvaton olo, vaikka liikuimme muutamana iltana melko myöhään ulkosalla. Turisteja on niin pirusti, että lokaalit ovat tottuneet meidän tietämättömyyteemme. Miljoonan punnan kysymys onkin: suunnittelenko seuraavan reissun uuteen, vieraaseen kohteeseen vai palaanko paikkaan, josta niin kovin pidän? Kyllä pari kertaa kävi mielessä, että voisihan tänne joskus muuttaakin. Siis jos tajuaisivat alkaa ajaa tien oikeaa laitaa ja luopuisivat kahden hanan systeemistä.

Pääsiäiskasvit, osa 2

Arpa

Koska Hertan ja Ässän elämässä tapahtuu kaikenlaista jännää (jota minun elämässäni harvoin tapahtuu), eikä heillä ole ollut aikaa kirjoitella blogiimme, niin minähän voinkin jatkaa tilitystä kasveista. Ja voin kertoa, tilitettävää on!

Sanotaanko vaikka näin, että en ole niitä ihmisiä, jotka kovin helpolla lähtevät pyörtämään omia puheitaan. Jos jotakin sanon, niin siitä pidetään kiinni kiusalliseen loppuun asti. Mutta nyt on tullut vastaan tilanne, jossa on pakko tunnustaa tappionsa ja perua hieman puheitaan. Edellisestä tekstistäni voitte lukea, kuinka voitonriemuisena lopetan jutun lauseeseen "kasvata pääsiäisruohoa, sillä onnistuu aina". No, voin nyt kertoa, että myös pääsiäisruoho voi muuttua kummalliseksi sotkuksi parissa päivässä.

Ny ei menny niinko Römsöössä.

En tiedä, mitä varsinaisesti ruohokorilleni on tehty, mutta olin poissa kotoa reilu vuorokauden, jonka jälkeen puska näytti tältä. Kaunis terhakka ruoho on muuttunut takkuiseksi läjäksi. No, aion koittaa paikata tilanteen puhaltamalla tuohon pesään pari munaa, niin jospa se näyttäisi sitten tarkoituksenmukaisemmalta.

Lohtukasvit.

Piristääkseni itseäni tämän järkyttävän ruoho-episodin jälkeen, kävin hakemassa kaupasta muutaman ruukun verran narsisseja parveketta silmällä pitäen. Räntää vihmoi taivaalta, kun näitä sulloin ruukkuihin. Mutta oli aivan pakottava tarve saada todistettua itselleni, että elämässäni on vielä toivoa (edes jonkin kasvilajin suhteen).

Nämä Tete a tetet ainakin viime vuonna pysyivät melko pitkään hengissä! (koputan puuta.)

Pääsiäisohra korissa

Arpa

Viime keväänä olin innokas parvekkeenomistaja ja pistin näihin aikoihin maaliskuussa kaikenlaista kukkaa ja hyötykasvia itämään. Ajattelin, että kesään mennessä kylvökset rehottaisivat ja voisin siirtää ne pihalle aurinkoa ottamaan. Toisin kävi. Jumalat hylkäsivät pakanan ja kaikki taimet kuolivat, toiset ennemmin toiset myöhemmin. Pelkkä ajatuskin ketuttaa.

Näillä pitäis selvitä: multaa, vettä, siemenet.

Tänä vuonna ajattelinkin ottaa varman päälle ja kasvattaa itse ainoastaan pääsiäisruohoa. Lisätäkseni hommaan edes jotakin jännitystä, ostin rairuohon sijaan pääsiäisohraa ja koitan kasvattaa tämän komeuden korissa.

Siemenet koriin ja sitten odotellaan!

Nyt homma lähti siis itämään, että viikon parin päästä voin raporoida, kuinka pahasti tämä yritys meni reisille.

Jee!!!

 Reilun viikon kasvattelun jälkeen, alkaa ruoho jo näyttää aika vakuuttavalta! Kohta pitää ruveta siistimään, ettei räjähdä homma käsiin.

Tämän tarinan opetus oli: kasvata pääsiäisruohoa, sillä onnistuu aina.