Äidin arkistoista

Ässä

Armaan äitini reseptiarkistot ovat perimisen arvoiset. Vokottelin ennakkoperintönä itselleni maukkaan tomaattisen keiton ohjeen ja lisäsin siihen nohevana urheilijaneitona hieman proteiinia. Tämä resepti ei liene kovin vanha, joten mistään klassikosta ei vielä voida puhua. Reseptin alkuperästä minulla ei ole tietoa.

Tuhti keitto 4 hengelle

2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
1/2 - 1 vihreä tai punainen chili, muista poistaa siemenet
1/2 vihreä, keltainen ja punainen paprika, eli pari paprikaa
kesäkurpitsa
3 tankoa lehtiselleriä
1 prk kuorettomia säilyketomaatteja
1 prk kikherneitä
400 g jauhelihaa
 kanaliemikuutio
1 tl kaakaojauhe
vanilijatanko tai vanilijajauhetta
suola
pippuri
tuoreita yrttejä
päälle smetanaa

Laita noin litra vettä kiehumaan kanalientä varten. Ruskista jauheliha paistinpannulla.
Silppua sipulit, chili, kesäkurpitsa, paprikat ja sellerit hienoksi. Itselläni on vihannessilppuri, vaihtoehtoisesti voi käyttää myös raastimen karkeaa puolta. Hakkelus paistetaan öljyssä hiljalleen, varo tummumista.

Lisää liemikuutio veteen, jonka kaadat kuullotetun hakkeluksen päälle. Hienonna kuoritut tomaatit sekaan vanilijatangon sisuksen, kaakaojauheen sekä suolan ja pippurin kera. Keittele soppaa noin vartti. Revi sekaan tuoreita yrttejä (itse käytin timjamia ja basilikaa) sekä lisää kikherneet ja jauheliha. Anna kiehua vielä hetki.

Keitto maistuu erityisen herkulliselle smetananokareen kanssa.

V10 plus testiajossa

Hertta


Kuulin tai luin jostain hypeä tällaisista japanilaisista kosmetiikkatuotteista. En ollut koskaan ennen edes kuullut kauneusseerumeista ennen tätä, nyt huomaan, että liki jokaisella kosmetiikkasarjalla on jokin seerumi. V10 plus-sarja perustuu näihin erivärisiin pipettipulloihin säilöttyihin seerumeihin. Halusin päästä kokeilemaan.

Sainkin koeajoon pari lippulaivatuotetta. Kokeilemani V10 Plus keltainen seerumi on siis kuulemma tarkoitettu tällaisen rasvaisen sekaihon rauhoittajaksi. Koomista on, että ensimmäisen kokeilukerran jälkeen poskeeni tulehtui kipein ja punaisin finni pitkään aikaan. Ehkä kyseessä oli jokin puhdistumisreaktio, mutta suoraan sanottuna vähän säikähdin. Kokeilin seerumia vielä toistamiseen, ilman suurempaa ahaa-elämystä. En olisi valmis maksamaan putelista liki yhdeksääkymppiä.

Sarjaan kuuluva puhdistusgeeli V10 plus Keramiidi oli ihanan raikkaan, teepuisen tuoksuinen ja pesi kyllä kasvot hyvin, eikä kuivattanut ihoa. En kuitenkaan ole varma, riittikö sen puhdistusvoima näin raskaalle iholle.

Mutta sitten se kuorinta-aine! V10 Plus vesipohjainen kuorintageeli on voittanut Cosmopolitanin tämän vuoden Beauty Awardsien parhaan ihonhoitotuotteen tittelin. Enkä ihmettele! En ole koskaan kokeillut tällaista kuorintaa. Ei ollenkaan rakeita, vaan pikemminkin se muuttuu hetkessä naamioksi joka hieroutuu irti ja vie mukanaan kuollutta ihosolukkoa. Nassu oli heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen ihan erilaisen tuntuinen. Kunnon kuorinnan jälkeen kasvoni tuntuvat melkeimpä raaoilta, polttelevilta. Nyt iho tuntui puhtaalta, mutta ei kipeältä. Tätä todella suosittelen testaamaan.

Helppoa hiivaleipää

Hertta

Kaapissa ei ollut leipää, mutta jauhoja oli. Ja on kuulemma trendikästä leipoa leivät itse. Tai näin olin kaikenmaailman blogeista tulkitsevinani. Kaappien uumenissa ei kuitenkaan ollut hunajaa tai tuoretta hiivaa, joten jouduin vähän soveltamaan. Lopputulos ei ollut hassumpi ja leivoinkin lopulta useamman satsin tällä reseptillä. Viimeiseen leipään leivoin yhden valkosipulin kynnen hienonnettuna, lopputulos oli herkullinen.

Hertan hiivaleipää (1 iso tai 2 pienempää):
2-3 desiä vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
7-9 desiä hiivaleipäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
50 g sulaa margariinia

1. Lämmitä vesi lämpimmämmäksi kuin kädenlämpöinen ja sekoita siihen hiiva, suola, sokeri ja himppu jauhoja. Annan hiivan herätä henkiin hetki ja sekoita sitten pikkuhiljaa loput jauhot ja margariini. Vaivaa kunnolla ja laita lämpimään paikkaan (vaikka vesihauteeseen tai alle 50-asteiseen uuniin) kohoamaan puoleksi tunniksi.

2. Kohonneesta taikinasta vaivataan ilmakuplat pois jauhotetulla pöydällä. Leivo yhdeksi tai kahdeksi pyöreäksi limpuksi, aseta leivinpaperi pellille ja siihen päälle leivät. Taas kohotellaan lämpimässä paikassa 30 minuuttia.

3. Leipiä paistetaan n. 20 minuuttia 200-asteessa.

Kotona en juokse

Arpa

Äidiltä saatu pannu muuttui kelloksi.

Viikot katoavat kalenterin suihin järkyttävää vauhtia. Koko ajan tuntuu olevan kiire. Juoksen aamulla bussiin, bussista junaan, junasta töihin. Töissä juoksen palaverista toiseen ja myös aika juoksee, jokainen päivä tuntuu venyvän yli normaalin työajan. Illalla juoksen salille ja siellä kiirehdin juoksumatolla. Siinä juostessa ajatuksetkin juoksevat: mitä tapahtuu ensi viikonloppuna, miten selviän töistä projektin kanssa, joka on jo saanut tipan linssiin, miten suoriudun keväästä kunnialla. Kun saavun kotiin, on aika tehdä "läpystä vaihto" siipan kanssa, nyt se lähtee juoksemaan - ulos kylläkin. Onneksi on vielä hieman aikaa ennen yöunia, tässä ehtii hyvin juosta vielä kauppaan.

Tätä se elämä ilmeisesti isolla kirkolla on, kiireistä ja vauhdikasta. Ja parempi niin, en oikein jaksaisi pidemmän päälle nauttia "suloisesta joutilaisuudesta", kuten eräs risteilymainos kauniisti kuvasi tunnelmia Atlantia ylitettäessä. Välillä on kuitenkin kiva hengähtää, hengailla kotona, olla täällä omassa turvassa. Kodin kunniaksi tallensin uutta pesäkoloa muistikortille, ja jaan turvasatamani tunnelmia myös kanssaeläjille. Kuvia läpikäydessä huomasin, että monet niissä olevista asioista ovat läheisteni tekemiä tai liittyvät heihin jollain muulla tapaa. Ehkäpä siksi ne luovatkin minulle turvallisen kodin.

Siskon virkkaama matto piristää aamun.

Tästä tuli mieleen kesä ja järvi.

Kirpparilöyty sai uudessa kodissa uuden värin.

Mamman tekemä kaitaliina on hyvä kasvualusta.

Kälyn ompelema viltti lämmittää kehoa ja mieltä.

Puhelin tuo mieleen lapsuuden kodin.

Kälyn tekemä  pussi sai elämän kukkaruukkuna.

Peltiämpäri, joka 90-luvulla säilytti veljen jäkismailoja.

Vihellysbiisejä

Hertta

Nyt seuraa maailman rasittavin soittolista. Kyseessä on 7 biisiä, joissa vihelletään. Mikä näistä sitten tekee niin ärsyttäviä? No se, että ne jäävät päähän soimaan. Eikä eroon pääse edes Petteri Punakuonoa kuuntelemalla. Kaikkihan nämä ovat todella hyviä kappaleita ja varmasti tuttuja:

1. Peter Bjorn & John - Young Folks
Ruotsalaisen indiebändin monessa mainoksessa kulutettu kappale pohtii antagonistin kelpaamista muille. Kenestäkään ei välitetä, paitsi toisistaan. Vihellysosuus käy toisesta choruksesta, niin mukanaan se vie. 

2. Kent - Dom Andra
Dom Andran muistaa kaikki ja sen vihellyksen siinä alussa. Oli se kauheaa aikaa, kun tämä oli radiossa jatkuvassa soitossa, kun aamullakin heräsi 'ne muut' päässä vihellellen. Tavallista melankolisempi vihellysbiisi.

3. Roger Miller - Whistle-Stop
Tämän valtaosa muistaa osana animoidun Robin Hoodin soundtrackia tai sitten myöhemmin mixattuna The Hampster dancena. Tästä saisi kännykkään oivan soittoäänen.

4. Billy Joel - The Stranger
Billy Joel on aina yhtä riipivä. Tämän kappaleen alun vislaus jää kummittelemaan. Supertunnettu Piano Man on hänen läpilyöntihittinsä.

5.  Guns N' Roses - Patience
Kokonaan akustinen biisi, joka alkaa viheltelyllä ja viheltelyä on lopussa hetki. Kertoo hankalasti toimivasta suhteesta.

6. Andy Griffith - The Fishin' Hole
Tämä taas on tuttu niin monesta tv-sarjasta, alunperin Griffithin oman sarjan tunnari. Ihana hengailubiisi! Meidän sukupolvi taitaa tuntea herran Matlockina.

7.  Brother Bones - Sweet Georgia Brown
Kyseessä on jazzklassikko 20-luvulta. Ei ehkä helpoin vihellellä, mutta tässä on sitä hilpeyttä joka vaatii vihellystä. Sittemmin biisin ovat levyttäneet kaikki itseään uskottavina jazzmuusikoina pitäneet.

Jokeri: Ei ole vihellyslistaa ilman maailman ihaninta, laiskinta biisiä
Bobby McFerrin - Don't Worry Be Happy
Tässä kappaleessa on koko viheltämisen ydin. Eihän ihminen voi olla allapäin jos vislaa.

Jospa kukin meistä aloittaisi seuraavan maanantain pitkällä vislauksella. Saattaisi viikko pelastua.

Mä oon mä, kestäkää!

Ässä

Otsikon mukaisen lausahduksen kuulin kerran kaverini äidin suusta, kun häpesimme häntä teini-ikäisenä jollain shoppailureissulla. Siinä oli äidillä asenne kohdillaan. Koska tämä bingokolmikkomme haluaa tottakai temmeltää aallon korkeimmalla harjalla, loin aikani kuluksi (tentti siis huomenna) itsestäni monissa blogeissa suosiota saaneen ...and that's who i am - kollaasin.

Huomasin itseäni kuvaavia sananparsia kaivellessani, että nämä on luotu ehkä enemmän angistisille teini-ikäisille kuin kolmekymppisyyttä kammoksuvalle nuorelle aikuiselle. Teinimielisille tiedoksi, että kuvia löytyy esimerkiksi täälä: http://andthatswhoiam.tumblr.com/



























Toisaalta lienee varsin tervettä toisinaan pysähtyä pohdiskelemaan kuka on ja mihin on menossa.

Omalle naamalleni lävähti hetki sitten se tosiasia, että siirryn noin vuoden kuluttua työssäkäyvien valtaväestöön ja suljen takanani armaan opinahjoni ovet. Onneksi minulla on vuosi aikaa totuttautua ajatukseen.



























Vuoden alku on ollutkin itselleni yllättävän filosofisen pohdiskelun aikaa. Olen kaivellut esimerkiksi erilaisia lainauksia ja aforismeja itselleni muistiin, kuin tulevien myrskytuulien varalta.

Naulan kantaan on virkkonut esimerkiksi Tove Jansson: "Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."

Koeajossa: Glissin hiusöljy

Hertta

Kauppoihin on rytinällä tehneet comebackin nämä hiusöljyt. Kyseessä ei ole mikään uusi keksintö, mutta kehitys kehittyy ja nämä uudet versiot ovat kuulemma keveitä verrattuna perus rypsiöljyyn. Luonnollisen öljyhoidon tukkaan saa sekoittamalla oliiviöljyä ja vaikka vähän avocadoa. Olen kokeillut pari kertaa, mutta tuollaisen tuhdin öljyn poispeseminen on todella työlästä.

Minulla on pitkä, vähän karhea tukka. Olen aina käyttänäyt kosteuttavia ja korjaavia hiustuotteita, että saisin sileät ja kiiltävät siipurat. Päätin nyt sitten kokeilla tällaista uuden sukupolven hiusöljyä. Jos vaikka toimisi. En kuitenkaan kehdannut vielä panostaa laatuun vaan ostin markettitavaraa.

GLISS daily oil elixir:
Eli eihän minulla ole vertailukohtaa vaan kerron nyt ensimmäisen pumppauksen jälkeiset fiilikset. Levitin öljyä hiuksiin ennen pesua ja annoin vaikuttaa hetken. Levitin öljyä uudestaan pesun jälkeen, ennen föönausta. Kuulemma kaksi pumppausta öljyä pitäisi riittää. Tällaiseen määrään näin ahnetta tukkaa ei tuntunut neljäkään annosta riittävän. Yritin kuitenkin varoa, ettei tukasta tulisi heti rasvaisen oloinen. Näin ei tapahtunut.

Hiukset ovat jo tämän ensimmäisen käyttökerran jäljiltä liukkaan ja sileän tuntuiset. Olen vakuuttunut. Pullo on onneksi muovinen ja keveä, joten uskallan kantaa tätä mukana reissuillakin. Tulevaisuudessa kokeilen sitten jotain testivoittajia. Nyt olen tyytyväinen halpikseeni.

Lisää leffaruokaa - kerrosdippien ykkönen

Hertta

Tämä postaus on lyhyestä virsi kaunis. Ystäväni vinkkasi minulle, että joskus, kun he miehensä kanssa rentoutuvat leffan ääressä, he rakentavat tällaisen kerrosdipin. Sittemmin olen saanut tietää, että mm.7-layer-dip on oikeasti tunnettu ja suosittu juttu. Kyseessä on siis tex mex-safka, joka lusikoidaan nachoilla tai tortillasipseillä suuhun. Useimmin kukin saa oman kulhonsa, mutta me teemme aina vain yhden ihon astian.

Käyttämämme resepti löytyy Pioneer Womanin blogista.

Tämän reseptin myötä minulle tuli täysin uutena tuttavuutena tämä refried beans. Sitä löytyy mm. Citymarketista, mutta mössö on todella helppoa (ja halpaa) tehdä itse: paistaa vaan sipulia ja erilaisia papuja ja muussaa ne paistinpannulla. Reseptin pohjana vaikkapa tämä, muunnellahan sitä saa oman maun mukaan.

Guacamolea on lähes rikollista ostaa valmiina. Säilyke 'moleissa on vain muutama prosentti itse hedelmää. Soosin tekeminen itse on hitsin helppoa ja siitä tulee herkullista. Paljon kypsiä avocadoja, limemehua, vähän valkosipulia, suolaa, pippuria ja jalapenoja ja se on siinä.

Koko tämän reseptin ydin on pico de gallo. Ja ehdottomasti pitää muistaa se tuore korianteri eli cilantro. Siitä tulee jännä, meille suomalaisille vähän vieras, mutta herkullinen maku.

Kahdesta kepistä yhteen

Hertta

Viime viikolla sain vihdoin luopua toisesta kyynärsauvastani. En ole naisena siitä epävarmimmasta päästä. Olen ehkä vähän ressaaja ja mietin paljon muiden sanomisia, mutta uskallan tehdä asioita - riipaista. Kyllä se pistää tämmöisen wannabe-amatsoonin aika nöyräksi, kun vihdoin olisi lupa ottaa ensimmäinen 'normaali' askel ja joudun jumpparille myöntämään, että pelottaa. Nyt, kun olen jo vajaan viikon käpytellyt niin, että lasken painon vuoroin molemmille jaloille, mokoma pelko jaksaa taas ihmetyttää. Odotin monta viikkoa malttamattomasti, että pääsisi tuosta Elmasta nyt. (Nimesimme kepit tällä kertaa Elmaksi ja Selmaksi). Olin ihan innoissani, kun meni harjoittelusaliin. Mutta sitten, kun vihdoin tuli aika laskea paino leikatulle jalalle, heilahdin yllättäen taaksepäin - takaisin terveelle jalalle. Kyseessä ei oikeasti ole mikään suuri juttu ja nyt se on ohi, mutta toivon taas hetken muistavani millaista on, kun vastaan nousee seinä, jota ei vain pysty ylittämään. Monella ihmisellä on elämässään paljon korkeampia seiniä, joita on paljon vaikeampi ylittää. Ymmärrän heidän vaikeuksiaan taas hiukan paremmin.

Tällainen leikkausrumba ja jatkuvat kuntoutukset eivät varmaan usein aiheuta kärsijöissään halua taputtaa itseään olalle. Useimmin tällainen lannistaa ja alkaa nopeasti ketuttaa. Itse olen käynyt syvällä itsesäälin alhossa muutamana synkkänä hetkenä. Eniten tässä on kuitenkin jurpannut se, etten ole ollut onnettomuudessa tai urheillut polvea rikki, siinä oli 'valmistusvirhe'. En voi mitenkään syyttää itseäni tai vaikkapa jotain rattijuoppoa asiasta. Tämä oli minussa sisäänrakennettu samaan tapaan kuin vihreät silmät ja tatin muotoiset isovarpaat.

Kuitenkin, nyt kun saan taas kävellä, vaikkakaan en juosta puoleen vuoteen, läiskin itseäni selkään uudestaan ja uudestaan. Pelkoni sairaaloita ja lääkäreitä kohtaan ei ole hälventynyt mihinkään. Tsemppasin kuitenkin itseni leikkaukseen asti. Vaikka polvi leikattaisiinkin monta kertaa, on melko selvää, että tulevaisuudesssani siintää tekonivel. Kyseessä ei kuitenkaan ole asia, jonka pitäisi antaa lannistaa. Ensi viikosta alkaa taas uusi raivokas kuntokuuri. Tämä raejuusto reisistä pitää sulattaa ja sehän käy, kun vihdoin saan tehdä jotain aerobista. Olin pitkin sairaslomaa aika kekseliäs liikkumisen ja itseni ruokkimisen suhteen. Vaikka apua pitikin ajoittain pyytää, yritin tehdä mahdollisimman paljon itse, ihan jo energiankulutuksenkin vuoki.

Töihin palaaminen jännittää. Siellä on tapahtunut niin paljon ja minulla on paljon kiinniotettavaa. Vähän kyllä huolestuttaa, että jotain tärkeää on jäänyt tekemättä. Toisaalta on ihanaa päästä nappaamaan kiinni arjesta. Helmikuu, maaliskuu, huhtikuu ja sitten onkin ihana toukokuu. Seuraavat neljä kuukautta lupaan omistaa itselleni ja ennenkaikkea oikealle reidelleni.

Mikä ihmeen virtuaalijumppa?

Arpa

Elämäni Helsingissä on hurahtanut vauhdikkaasti käyntiin ja arki alkaa muodostua. Toivottavasti ehdin myös bloggailla vähän useammin nyt, kun jokainen ilta ei mene asioiden ja kodin järjestämiseen tai huomisen panikoimiseen.

Yksi tärkeä osa omaa arkeani on koittaa pitää itseni jonkinlaisessa fyysisessä hapessa. Intterweebistä etsin kuntokeskuksia omilta uusilta lähinurkilta ja löysin yhden potentiaalisen aivan kiven heiton päästä. Firman kotisivuilla huomasin, että ryhmäliikuntatunneista noin 95% on niin sanottuja virtuaalijumppia. En ollut ikinä eläissäni törmännyt vastaavaan konseptiin, ja mietinkin, että nämä on näitä "vain isolla kirkolla" -juttuja.


Päätin kuitenkin olla rohkea ja hankkia kortin kyseiseen paikkaan. Sopimuspapereita rustaillessa vastaanoton setä totesi hieman mutisten, että toiset tottuvat virtuaalijumppiin nopeasti ja... toisilla sitten kestää vähän kauemmin. Hieman heräsi epäilykset, mutta siinä kohtaa korttia oli jo höylätty, joten peruutus ei tullut kuuloon.

Aiheeseen liittymätön kuva: auringonnousu Hämeenlinnan kesäyössä.

Pari päivää myöhemmin oli aika suunnata reippaasti tuulta päin. Ensimmäiseksi virtuaalijumpaksi valitsin turvalliselta kuulostaneen muokkauksen. Seuraavan puolen tunnin aikana menetin virtuaalijumppaneitsyyteni oikein iloisen ja kivan näköisen nuoren virtuaalimiehen johdatuksella. Ja sehän oli kivaa, ihan turhaan jännitin! Ohjaaja selosti liikkeitä sekä suomeksi että ruotsiksi, joten kielikylpykin tuli ihan huomaamatta.

Käytännössä virtuaalijumppa toimii siis niin, että salissa alkaa tietyn ohjelman mukaisesti pyöriä jumppavideo, jota sitten seurataan. Seinän korkuisella screenillä ohjaaja on suurinpiirtein aidon kokoinen, joten seuraaminen on helppoa. Lisäksi ohjaajaa voi seurata sivuseinällä olevalta pieneltä screeniltä, jos haluaa jumpata peiliin päin. Itselleni videolla hyppivä ohjaaja oli hyvin mieluisa, koska en kaipaa minkäänlaista vuorovaikutusta ohjaajan kanssa. En siis ole niitä, jota haluaisivat jumpasta mitään sosiaalista ulottuvutta.

Siippa kotona kysyi, että miksi maksaa jumppavideoista, kun niitä löytää netistäkin? No, en tiedä muista, mutta itselleni on aika vaikea ryhtyä jumppailuun kotona, jos mitään tiettyä aloitusaikaa ei varsinaisesti ole. Sitä ajattelee, että kohta pistän videon pyörimään. Plus, oikealla salilla tilat, välineet ja äänentoisto voittavat kyllä aika ruhtinaallisesti kotijumppailut.

Tiivistetysti virtuaalijumpan plussat ja miinukset:
+ edullinen hinta, koska ohjaajakustannukset ovat pienet
+ jumppia pyörii lähes nonstop
+ helppo tehdä itselle sopivia liikkeitä, kun ei ole painetta tehdä kuten ohjaaja tekee
- vaatii itsekuria, koska kukaan ei ole puskemassa laiskottelijaa
- ei sovi aloittelijoille, koska neuvoja ei voi kysyä