Vuodenvaihteen ajatuksenvirtaa

Ässä

Uusi vuosi tarkoittaa useimmille uutta alkua. Luvataan venytellä joka ilta, pitää tipaton, lakata murehtimasta turhista tai juosta maraton seuraavana kesänä. Ajatella, miten yhteen hetkeen liittyy niin voimakasta symboliikkaa, että se saa ihmiset uskomaan muutokseen itsessä tai muissa. Toisen kategorian ihmiset taas eivät lupaa mitään, koska eivät usko pystyvänsä pitämään lupauksiaan.

Olen joinain vuosina asettanut itselleni lähinnä eräänlaisia suosituksia tulevan vuoden suuntaviivoista. En tiedä olenko niin vanha, että olen alkanut myös katsella elämää taaksepäin. Miettiä, mitä olen saavuttanut. Minne olen päätynyt. Ja ennen kaikkea: mitä reittiä olen kulkenut.

 Joku (lue: äitini) voisi sanoa, että olen saavuttanut paljon eri elämän osa-alueilla: päässyt yliopistoon kahdesti, löytänyt oman alani, saanut haalittua uskomattoman määrän ystäviä, ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa, minut valittu useampaan luottamustehtävään ja olen kerännyt mukavan määrän työtodistuksia. Huolimatta tästä kaikesta hetkittäin tuntuu, etten ole saavuttanut vielä juuri mitään.

 

Lukioaikana suunnittelin, että olisin 25-vuotiaana valmistunut, onnellisesti naimisissa ja mieluiten myös raskaana. Ajattelin, että silloin viimeistään täytyy alkaa perhettä keräillä. Täytän tänä vuonna 27, enkä ole parhaillaan edes parisuhteessa. Lukiotytön haaveet on siis lytätty jo aikaa sitten. Enkä voi väittää, etten kokisi epäonnistuneeni. Tajusin toki jo 20 ikävuoden jälkeen, ettei perheen perustamisella ole noin kova kiire, mutta paremman puoliskon löytäminen on osoittautunut melkoiseksi taisteluksi.

Pariutuneet ystävät ympärillä luovat toisaalta toivoa siitä, että ainakin on mahdollista löytää yhteinen onni jonkun kanssa. Toisaalta hetkittäin tunnistan itsessäni kateuden ja katkeruuden sävyjä. ”Happiness is real when shared” sanoo jokin kulunut sanonta ja on valitettavan oikeassa. Toinen ehkä vielä latteampi tokaisu kuuluu ”onni ei tule etsien, vaan eläen”. Näin ollen pyrin asettamaan tulevan vuoden ohjenuorakseni etsimisen lopettamisen.

Hieman surkuhupaisin mielin lueskelin eräälle kirjoituskurssille lukion jälkeen synnyttämääni runokokoelmaa. Huh, miten paljon maailmantuskaa! Toisaalta moniin tunnelmiin saatan samaistua edelleen. Koitin etsiä sieltä jotain toiveikasta värssyä, mutta aika synkkänä oli nuori taiteilija runoillut. Tässä teille elämäni ensimmäiset, ah niin riipivät, sydänsurut:

Erottamattomat

Pese kaikki vaatteesi kahdesti.

Hakkaa pyykkilautaa vasten niin,

että sormet ovat verillä

                                            henki ei kulje.

 Opettele vaihtamaan pussilakana

yksin.

 Piilota valokuvat ja lahjat.

Piilota ne tunteidesi mukana tallelokeroon.

Hukkaa avain vähintään vuodeksi.

Unohda, minne olet sen laittanut.

 Kuivaa poskesi.

 Juokse toiseen suuntaan

niin kauas,

ettet löydä enää takaisin.

 Pelasta itsesi,

kukaan muu ei tee sitä puolestasi.

 Sinulla on hyvä ennuste.