Hertta
 |
| Hertan rauhallista unta |
Niin se vain on, että minä olen uneton. (Ja ilmeisesti tahaton runoilija.) Olen kärsinyt nukkumisvaikeuksista vauvasta asti. Puheen, jonka isäni piti häissäni, hän aloitti sanomalla "meille oli äitisi kanssa vähän yllätys kun esikoisemme saatuamme huomasimme, että eihän se koskaan nuku". Kuulemma vain tuijottaa tapitin vuoteesta tai vaunuista, vaikka kello oli mitä ja muut ikäiseni olisivat jo tajunneet nukahtaa. Päiväunia en ole koskaan harrastanut. En pahemmin lapsenakaan. Enkä sellaisia päiväunia, että 'tulin töistä ja nyt vähän ramasee, otanpa pikku päikkärit ennen kuin katson koko illan tv:tä' Olen aikuisiällä nukkunut muutamat päikkärit ja ne ovat aina seuranneet sellaisia öitä, jolloin unen määrä on jäänyt alle tuntiin. Kahdenkin tunnin yöunien jälkeen pärjään seuraavan päivän seisaallani, kunhan ei tarvitse tehdä mitään fyysisesti kauhean rankkaa tai hurjaa päättelykykyä vaativaa. Silloin tällöin iskeviin unettomiin öihin oikeastaan tottuu. Aamulla pitää vain psyykata itsensä vähän eritavalla.
Aina tietyin välein lehdistä saa lukea näitä "10 tapaa parempaan yöuneen"-listoja. Ehdin usein innostua, että olisikohan nyt jotain kunnon vinkkejä. Aina ne on samat. Vuoteen pitää olla mukava. Pieni, hiilaripitoinen iltapala auttaa. Kuuma suihku tai kylpy rentouttaa. Makuuhuone voi olla hiukan viileä. Vuoteen pitää olla mukava. Pitää olla hiljaista ja rauhallista. Ei saa urheilla rankasti ennen nukkumaanmenoa. Ei saa juoda kahvia tai alkoholia. Valtaosa näistä on pääteltävissä ihan maalaisjärjellä. Mukavassa sängyssä on mukava nukkua jne. Toisaalta on täysin mahdoton kuvitella, että herkkäuninen ihminen saisikaan unta stressaavassa ympäristössä. Siksi makuuhuoneen pitäisi sisältää vain vuode ja siellä saa vierailla vain unilla ja vähän intiimimmillä asioilla. Makkari ei saa assosioitua paikkaan, jossa tehdään stressaavia asioita, kuten vaikka gradua.
Pahimmat uniongelmani alkoivat teini-iässä kun rytmi alkoi pahasti kääntyä yöpainotteiseksi. Tykkäsin valvoa ja puuhailla. Mutta tämä varmaan johtui osin siitä, että mitä myöhäisemmäksi ajankohta kävi, sitä virkeämmäksi minä muutuin. Jossain vaiheessa valvoin ihan vain, koska se oli kivaa, mutta lopulta aloin huomata, ettei minulla ollut vaihtoehtoakaan. Saatoin maata pitkiäkin aikoja sängyssä pimeässä, mutta mitään ei tapahtunut. Ensimmäiset unilääkekuurini sainkin auttamaan unirytmin kääntämisen normaaliksi. Ne kyllä hoitivat aina asiansa hetkellisesti, mutta lopulta ongelma teki comebackit.
Lukiossa tilanne pysyin samanlaisena. Ajoittaisia kunnollisia ongelmia, mutta ei mitään mikä olisi vienyt toimintakyvyn kokonaan. Se oli selvä, että yöpyminen jonkin kaverin luona tiesi aina huonosti nukuttua yötä. Tykkäsin silti hirveästi käydä yökylässä, joten en antanut asian hirveästi haitata. Öisin oli pahamieli kun kaikki muut nukkuivat kuin tukit. Miksi minä olin aina hereillä? Se oli kauhean yksinäistä. Mutta aamulla oli taas hauskaa.
Muutin parinkymppisenä Tampereelle opiskelemaan. Siitä alkoikin sitten kaikkein vaikein osuus. Uniongelmat toistuivat usein ja ne alkoivat todella häiritä tekemisiä. Yhä ne toistuivat täysin samanlaisina kuin lapsuudesta asti oli ollut: jos vain nukahdin, uni oli syvää ja rentouttavaa. Mutta itse nukahtaminen oli vaikeaa. Yritin noudattaa kaikkia hyvän unihygienian neuvoja säännöllisestä rytmistä oikeanlaiseen ruokailuun, mutta koskaan ei oikeastaan tiennyt, millainen yö olisi tulossa. Se nyt oli ihan selvä, että jos on muutenkin ressaantunut häiriintyy normaalimmankin nukkujan uni, mutta minulla huonot yöt saattoivat seurata ihan tavallista ja kivaa lauantaita.
Söin muutaman kuurin tuttuja nukahtamislääkkeitä silloin kun kierre oli pahimmillaan. Useimmiten tilanne meni siihen, että viimeisten järjen rippeiden avulla raahauduin päivystykseen, enkä pystynyt itkemättä kertomana, että nyt on taas mennyt niin monta yötä ilman kunnon unia, että kohta en enää jaksa. Tuollaisen jälkeen oli ihanaa mennä illalla vuoteeseen, kun tiesi, että nyt nukkuisin muuten hyvät unet. Että iltaa ja nukkumaanmenoa ei tarvitse jännittää tai pelätä. Silti tähän asti unettomat yöt olivat kuitenkin vain vierailija ei jatkuva riesa. Kaikki muuttui kun lähdin vaihtoon. Kahden viikon vuoteessa pyörimisen jälkeen luovutin. Britanniassa saa mietoja nukahtamislääkkeitä ilman reseptiä. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun pitkäjaksoisesti joka ilta otin lääkkeen. Suomeen palattuani pystyin ajoittain nukkumaan ilman lääkkeitä ja jätin päivittäiset lääkkeet pois.
Muutaman kuukauden jälkeen vaiva palasi entistä pahempana. Jos aiemmin nukahtaminen riitti takaamaan hyvän unen, ei tilanne enää ollutkaan sama. Aloin heräillä. Saatoin pyöriä vuoteessa kello kahteen, nukahtaa ja herätä taas kolmelta, valvoa pari tuntia ja taas nukahtaa. Ajattelin, että tämä on nyt jotain stressiperäistä, varmasti helpottaa joululomalla. Ei helpottanut. Tammikuussa 2011 lopulta luovutin. Marssin taas uudelle lääkärille. Olen toki elämäni aikana käynyt useasti kertomassa vaivasta, mutta järjestäen kietäytynyt menemästä psykologille. Ei minulla ole mitään traumoja, eikä unettomuus ole stressiperäistä. Miksi menisin juttelemaan uniongelmastani? Ei se sillä helpotu. Sen sijaan menin ihan tavalliselle yleislääkärille, taas. Mutta nyt osuikin ovela tyyppi kohdalle. Selostin hänelle juurta jaksaen ongelmani ja hän sanoi siihen yks kantaan 'kuulostaa siltä, että vika ei niinkään ole henkinen vaan se saattaa olla ihan aidosti fyysinen'.
Sain melatoniinireseptin.Circadinia olin jo aiemmin kokeillut, se olikin auttanut jossain määrin. En tiedä onko tämä uusi melatoniinilääke millään tavalla erilainen, uskonko vain tähän, onko placebo vai auttaako oikeasti. Yhtäkään kunnolla demonista, vain puolen tunnin unet-yötä en ole kokenut lääkkeen käytön aloitettuani. Sen avulla nukuin kuin enkeli häitäni edeltävän yön ja yön ennen työhaastattelua. En ole mitenkään pöhnäinen, enkä saa kummallisia hallusinaatioita, joita yhdestä tsolpideemi-pohjaisesta lääkkeestä tuli parikin kertaa. Nukuin yhä huonosti uusissa paikoissa, esimerkiksi viime viikonloppuinen mökkireissu oli vähän hankala, mutta nukun silti aina vähintään pari tuntia ja kuten sanottua, sen voimin minä jaksan hyvin.
Hyvät yöunet ei ole itsestäänselvyys niinkuin ei ole puhdas vesi tai hyvät ystävätkään.
