Väsymys on kuluvana vuonna saanut
aivan uudenlaisia mittasuhteita elämässäni. Olen tottunut kiitämään monta
rautaa tulessa ulkopuolisten ihmetellessä, miten ehdin niin moneen paikkaan. Parhaillaan
tuntuu, että jaksan juuri ne arjen pakolliset asiat, koska arki itsessään
vaatii minulta niin paljon. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen, uudessa työssä
aloittaminen ja gradun kanssa samaan aikaan taisteleminen tuntuvat vieneen
kaikki mehut minusta.
Olen kovettanut itseni kestämään
tätä väliaikaista tilannetta, mutta kuoreni on alkanut murtua. En pysty
rentoutumaan keskeneräisen gradun kolkutellessa takaraivossa taukoamatta. Olen
jatkuvassa valmiustilassa, en pysty hellittämään. Ja mikä koomisinta: haluan gradusta
niin kovasti eroon, että mieluusti kirjoittaisinkin sitä joka päivä, koko ajan.
Valitettavasti tai onneksi minulla on kuitenkin töitä, parisuhde ja muuta
elämää, jotka vievät aikaani väistämättä. Ihmiset saattavatkin kuulumisten
sijaan kysyä suoraan: ”No mites sun gradu edistyy?”. Avopuolisoni ei uskalla
enää kysyä. Tunnen käsittämätöntä häpeää, mikä kuluttaa energiaani entisestään.
Olen altis ajamaan itseni äärirajoille.
Sitten ihmettelen, miten olen taas päätynyt samaan tilanteeseen. Parhaillaan
tuntuu kuitenkin siltä, että olen elänyt säästöliekillä viimeiset kaksi
kuukautta. Olen joutunut laiminlyömään perhettäni ja ystäviäni, mikä pahentaa
olotilaani entisestään. Jokainen kahvitreffipyyntö tuntuu taakalta kuormassa,
en saa enää liikkunnasta samanlaista energiaa kuin aikaisemmin, purskahtelen
työmatkabussissa kyyneliin ja olen nukkunut työaamuna viisi tuntia
pommiin.
Tilanne on kuitenkin tehnyt minut
nöyräksi oman itseni edessä: en olekaan väsymätön ja voittamaton energiapakkaus.
Todelliset rajat ovat tulleet vastaan, ne ovat tässä. On ollut hirveän vaikea
myöntää itselleen väsyneensä, vaikka huoli paistaa läheisten katseissa. Yritän
ajatella, että olen joka päivä lähempänä maalia, mutta en olisi koskaan uskonut
sinne pääsemisen vaativan minulta näin paljon.
Hertta on aiemmin blogissamme avannut matkaansa painonhallinnan maailmassa, ja toivon, että hän jakaa myös lähiaikoina uusia kehonkoostumuslukujaan - on meinaan muutosta tapahtunut! Sutjakkaakin sutjakkaampi Hertta valoittaa tänä kesänä - ystävänä on ilolla ja ylpeydellä saanut seurata tuota projektia. Mutta kertokoon Hertta siitä lisää. Minä ajattelin nyt kuitenkin myös kirjoitella jotakin painonhallintaan liittyvistä asioista, tämä kun on nykyään niin hip ja hop.
Viikonlopun aamupala ja ihana aurinko!
Olen kohtuullisen ahkerasti liikkuva hoikka naisihminen. Viimeisimmässä kehonkoostumusmittauksessa (1,5 vuotta sitten) vartalotyyppini arvoitiin normaaliksi ja painoindeksini oli noin 20. Tilanne pitää uskoakseni kutinsa edelleen. Lihon, jos syön mitä haluan - tämän olen kokeillut erinäisillä ulkomaan etapeilla - mutta ihan herkimmästä päästä en varmasti ole. Pariin otteeseen olen elämäni aikana suunnitelmallisesti laihduttanut, muutoin olen saanut onnekseni pysyä painonpitäjien kastissa, ja siitä näkökulmasta myös kirjoitan. Syömisen suhteen toteutan hyvin pitkälti 5+2 -mallia, mutta tässä ei ole kyse viimeisimmästä laihdutusbuumista. Minulle lukuyhdistelmä tarkoittaa viittä normaalin syömisen päivää ja kahta huolettomamman syömisen päivää. Viikonloppuisin siis saa ottaa löysemmin. Ja lomaviikkona se onkin sitten 0+7, mutta mitäpä tuosta. Painonpitäjälle oleellista on, että suurin osa arjesta elellään tasapainoisesti: painonpitäjän ei tarvitse enää stressata kaloreista laihduttajan tapaan - riittää, että on niistä tietoinen. Tämän tasapainon löytäminen onkin varmasti hankalaa niille, jotka pitkän laihdutusrupeaman jälkeen siirtyvät ylläpitovaiheeseen. Liikunnasta kirjoittelen ehkä toiste, mutta sillä saralla numeromalli on parhaimmillaan 4+3, eli neljä liikuntakertaa ja kolme vapaapäivää viikossa. Nämä tietysti sekaisin, ei yhteen pötköön urheilua ja sitten lepoa.
Hiilareitakin tarvitaan, puuro on pop.
Aloitetaan ruokapäiväkirjan purku päivän ykkösellä, eli aamupalalla. Arkiaamupalani kalorianti on noin 200-300 kaloria. Sillä mennään toimistotyössä loistavasti lounaaseen. Itse uskon siihen, että aamupala on syötävä, mutta päivän myöhempien aterioiden koko on aivan sama riippumatta aamupalan energiamäärästä. Runsas aamiainen ei siis välttämättä pienennä lounasta tai päivällistä. Siksi pidän aamupalan riittävänä mutta niukkana.
Arkiaamun kruunu.
Arkipäivinä aamupalani koostuu lähes aina rahkasta, se pitää itselläni parhaiten nälkää. Lisäksi sen syöminen on nopeaa, ja töihin pääsee irtautumaan ripeästi. Oma suosikkini oli ennen Rainbow maustamaton, rasvaton rahka - mutta nykyisin olen siirtynyt pitkälti tarjonnan takia Pirkan vastaavaan tuotteeseen. Rainbow on hieman tönäkämpää ja happamampaa, Pirkka taas pehmeämpää. Silloin tällöin yritän arkisin muistaa syödä aamupalaksi puuroa lisätäkseni hiilihydraattien saantia muutoin melko vähähiilariseen ruokavaliooni. Etenkin nyt juoksuinnostuksen alettua, olen tietoisesti pyrkinyt lisäämään hiilihydraattien saantia.
Oli aamupalan perusaines rahkaa tai puurohiutaleita, sekaan mäjähtää aina Bonnen hedelmäsoseita (tai pilttejä, jos ei Bonnea löydy). Nämä ovat ihan ykkösiä, aikuisten pilttejä. Bonnet eivät sisällä mitään muuta kuin hedelmää itseään, ei lisättyjä sokereita tai lisäaineita. Puuron sekaan heitän joskus myös raejuustoa, jos sattuu kaapista löytymään. Ei siinä sitten muuta tarvita: rahkapurkki auki ja töräys hedelmää sekaan, niin ja ainakin yksi lasi vettä. Avot, päivä startattu!
Viikonloppuisin onkin sitten enemmän aikaa aamupalan nautiskeluun, mikä näkyy myös lautasella. Lauantaisin ja sunnuntaisin keittelen kotona kahvit ja syön mitä haluan, tai mitä löydän.
Jos tämä olisi Cosmopolitan-lehden juttu, ingressissä kriiseiltäisiin suurinpiirtein näin: Oletko kutsunut kuuman deitin kotiisi nauttimaan fantsuja drinkkejä, ja yhtäkkiä havahdut, että olet laittanut itseäsi yyberhotiksi jo kaksi tuntia - mutta unohtanut siistiä kämppäsi kokonaan? Ei hätää, näillä vinkeillä selviät haasteesta 10 minuutissa!
Mutta koska tämä on tavallisen lähes 30-vuotiaan sinkkunaisen elämää, on tässä vain kyse siitä, että välillä pitäisi siivota nurkista suurimmat kuonat, eikä kiinnosta käyttää toimintaan juurikaan aikaa. Näistä nikseistä toki on apua kanssasiivoojille!
Pikasiivouksessa itse luotan kolmeen tuotteeseen:
1. Puhdistusliina, esim. Pirkka pelittää mainiosti. Tämä ratkaisu on ehdoton pikasiivoojalle. Rätti sisältää kosteuden ja puhdistusaineen omasta takaa, joten on valmis käyttöön. Tällä vetelen pölyjä ja likaa niin tasoilta, pöydältä, lattialta, seinistä... Miinusta epäekologisuudesta, mutta nopeus ratkaisee tällä kertaa.
2. Karvarulla, tässä mallia Henkkamaukka. Rullan käyttö pelkästään vaatteiden siistimiseen on suorastaan tämän värkin aliarvioimista. Tällä saa hyvin putsattua pöytäliinat, koristetyynyt, sohvat, verhot; kaikki tekstiilit. Tarvittaessa myös lattioilta pahat villakoiraläjät voi rullailla ohimennessään.
3.Ihmesieni. Tätä keksintöä ei varmasti tarvitse enää erityisemmin mainostaa, puhdistaa ihan kaiken. Pikasiivooja vetää tällä kirkkaaksi keittiön ja wc:n lavuaarit ja hanat. Oikeasti siivoushommissa ollessani opin, että jos ei muuta ehdi siivota vessassa, kannattaa kiillottaa hana - se hämää katsojan silmää ja jotenkin koko huussi näyttää yhtäkkiä aika freesiltä.
Asustan puoliskoni kanssa vuokrayksiössä, jossa jokainen lattianeliö, laskutaso ja hylly on täynnä tavaraa. Mahtumishaasteiden edessä esteetikon silmään sattuu, kun tavaroita ei aidosti vain saa piiloon. Pieni kämppä on myös nopea sotkea jättämällä juomalaseja, vaatteita ja papereita sinne tänne.
Esteetikkosieluni tyydyttämiseksi olen rauhoittanut kodista yhden tason, johon varsinkaan puolisoni romuilla ei ole asiaa. Haluan, että edes yksi paikka näyttää hallitulta, hillityltä ja pysyy järjestyksessä: ikkunalauta. Meitä on siunattu vanhan kivitalon paksuilla ikkunalaudoilla, joille mahtuu muutakin kuin pari pelargoniaa. Vahdin haukkana, ettei siihen jätetä juomalaseja, kännykänlatureita tai mitään, mitä en ole siihen varta vasten asetellut. Puolisoni hyväksyy tilanteen ja antaa minun hallita pikku valtakuntaani.
Pienessä kämpässä ja pienellä budjetilla saa helposti vaihtelua asettamalla ikkulaudalle erilaisia leikkokukkia, viherkasveja, kynttiläviritelmiä ja muuta söpöä. Esittelen teille nyt pikkuvaltakuntani viimeisimpiä valloittajia.
Uusi vuosi on vaihtunut. On aika heittää jälleen Arpa kehiin ja ilmoille kohti uutta eloa. Viimeisestä blogipostauksesta tänne onkin vierähtänyt jo kai noin kahdeksan kuukautta. Suurkiitos ihanille Ässälle ja Hertalle, jotka ovat kärsivällisesti jatkaneet TrioBingon matkaa, tehokkaan duon voimin. Itselleni kirjoitus muuttui hyvin hankalaksi viime kevään eron jälkeen sekä fyysisistä että henkisistä syistä: siipan mukana lähti kotoa tietokone ja internetyhteys sekä kyky tehdä oikeastaan minkäänlaista luovaa puuhastelua töiden ohella. Bloggailuun liittyi myös paljon yhteisiä hauskoja muistoja, joten sen tekeminen yksin tuntui hyvin hankalalta. Mutta täällä ollaan taas, ja toivottavasti nyt saan itseni uuteen nousuun myös kirjoittamisen osalta! Nettiyhteydenkin olen oppinut asentamaan kännykän kautta, ja töistä läppärin roudaamalla sujuu kirjoittaminenkin paremmin kuin älyluurilla.
No, koska tämä ero nyt on värittänyt päättynyttä vuotta hyvin suurissa määrin, pitää siitä nyt yksi blogiteksti jauhaa. Tämän jälkeen lupaan kirjoitella kepeämmistä aiheista, ja ehkä jatkan Ässän aloittamaa tietä sinkkuelämän tilityksistä - nyt kun hän on löytänyt rinnalleen ihanan siipan.
Musiikki on minulle hyvin oleellinen osa elonkulkua. Kuuntelen, soitan, tanssin, liikun - musiikin tahdissa elämä on paljon enemmän - ja musiikin kautta pystyn ilmaisemaan tunteitani. Mikä tuntuu usein olevan hankalaa oikeastaan millään muulla metodilla. Siksipä listaankin nyt parhaita erobiisejä. Ja koska erossa mennään tunteiden skaalalla monessa suunnassa, jaottelen näitä biisejä perinteisesti hahmotettujen eron vaiheiden mukaan (Fisher). Biisejä olisi ollut vaikka kuinka, mutta valitsin nyt tähän joitakin mieleenjääneitä. Toisaalta pitää huomauttaa, että vaiheinen eteneminen on kyllä osittain ihan täyttä kukkua - vaiheet tulevat ja menevät, kiertävät ja palaavat. Uuden elämän keskelle tupsahtaa helposti parin viikon jakso menetystä ja masennusta.
Kieltäminen
Haloo Helsinki - Vapaus käteen jää
Kun kriisi oli päällä, ja varmasti oikeasti jo tiesin, että ero oli edessä, muistan kuunneelleeni tätä biisiä ja ajatelleen, että aika kamalaa tuo varmaan olisi - mutta onneksi meille ei voi käydä noin. Ei varsinaisesti tolkullinen biisi tähän kohtaan.
Menetys ja masennus
Laura Närhi - Mä annan sut pois
James Blunt - Goodbye my lover
Stella - Piste
Passenger - Let her go
Tämä on se masentavin vaihe, jossa mistään ei tule mitään ja pala on kurkussa koko ajan. En edes jaksa kirjoittaa enempää, kun alkaa heti ahdistaa. Tähän liittyy paljon yksinoloa ja musiikkia.
Kiukku ja ristiriitaisuus
Kaija Koo - Vapaa
Kaija Koo - Kaunis, rietas, onnellinen
Kyllä sitä välillä ketutti niin paljon, että millä oikeudella joku tekee minulle näin, mutta enemmänkin kiukku oli yleismaallista - ehkä itseenkin kohdistuvaa, enemmän kuin toiseen. Tästä olen ihan onnellinen. Kaija rulaa näissä tunteissa. Jotenkin kiukussa pitää olla suomenkielinen tekstitys - tuntuu aidommalta.
Uusi elämä
Robin Thicke - Blurred Lines
Pink ft. Nate Ruess - Just give me a reason
Anssi Kela - Miten sydämet toimii
Tätä jaksoa kestää pitkään, uutta elämää rakennetaan palasissa hyvän aikaa. Ja uuden elämän hurmio muuttuu hyvinkin pienistä vastoinkäymisistä ihan surkeaksi: välillä on huippua, välillä on ihan kamalaa.
Hyväksyminen
Sanni - Me ei olla enää me
Adele - Someone like you
Tämän vaiheen reunamilla sitä taidetaan keikkua tällä hetkellä. Tulee fiilis, että oikeasti pystyy ajattelemaan sitä toista ja yhteistä elämää ja hauskoja muistoja ilman täysin lamaannuttavaa surua ja ahdistusta. Muistoissa on hyvä ystävä, jolle todella pystyy toivomaan kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Mutta eteenpäin on myös ihana mennä, kohti uusia seikkailuja.
***
Ja lopuksi kaikille niille, jotka ovat ehkä päätyneet tähän tekstiin etsiessään apua omasta erostaan selvitymiseen, haluan sanoa, että helppoa se ei ole. Mutta jossain kohtaa huomaat, että et enää itke työpaikan vessassa, kun et pysty ajattelemaan mitään. Tai hajoa kaupan hyllyjen välissä, kun otat nakkipaketin käteen. Tai vaivu täyteen masennukseen, kun kuulet biisejä, joissa erotaan. Tai ajattele ikäviä asioita joka päivä - jossain kohtaa edes koko viikkoon. Jossain vaiheessa alat kuulla jo niitä rakkauslaulujakin, joita radioissa soi - ja pystyt lukemaan kirjan, jossa rakastutaan - ja todella uskomaan siihen. Ja kaikille teille toivotan kovasti sisäistä voimaa tällä biisillä - jonka minulle tsemppinä soitti yksi ystäväni.
Joulun lumettomuus on ottanut koville meidän taloudessa. Muuan hiihtohullu mies on aivan pistoksissa, kun ei ole vielä päässyt kertaakaan laduille laskemaan. '
Minulle joulun lumettomuus ei ole niin dramaattista. Olisihan tunnelma toki erilainen ikkunasta ulos tiiraillessa, jos maastoisten sävyjen sijaan näkyisi valkeaa välkettä. Toisaalta kun ei lumettomuudelle mitään mahda, ei sen murhetimiseen kannata kalliita lomapäiviä kuluttaa.
Jouluherkkuja on tullut pyhinä sulateltua muutamalla lenkillä maakunnissa. Oheiset savuiset maisemat maistuvat minulle, sillä lumettomuus merkitsee parempia lenkkikelejä. Sula maa sallii huolettoman kirmailun. Myös kaupunkien kunnossapitohenkilökunta on kerrankin saanut viettää rauhallista joulua ilman lumihälytyksiä. Autokolareita tulee ruuhkaisilla liikenneväylillä vähemmän, kun keli ei ole liukas. Näettekös, lumottomuudella on monta hyvää puolta.
Jostain painojulkaisusta luinkin oivaltavan ajatuksen. Tämä ei ollut musta joulu, tämä oli vihreä joulu.
Kuten tässä nyt on useaan kertaan mainittu, on oikea polveni ollut veitsen alla kahdesti. Kyseinen nivel ei suuresti haittaa menemistäni tai olemistani, mutta rajoittaa jonkin verran liikuntalajeja joita voin harrastaa. Käytännössä kaikki todella paljon energiaakuluttavat lajit on pyyhkäisty pöydältä, sillä tärähdyksiä tai vääntöjä hyllyvä "feikki" rusto reisiluun päässä ei kuulemma kestäisi.
Mutta maailmahan on täynnä vaikka millaisia liikuntalajeja! Kun vain jaksaisi sohvalta vääntäytyä niiden ääreen. Viime kevään kävin orjallisesti salilla ja reenasin itseni siihen kuntoon, että sain Naisten Kympin juostua. Sitten tuli kesä ja karmea takapakki. Tänä syksynä päätin, että nyt nuo polvileikkausten jälkeiset kilot lähtee! Ja hyvin on lähteneetkin. Yksi kilo enää jäljellä. Tosin nyt huomaan, että kylppärin vaaka ei enää ole riittävä mittari. Ravitsemusterapeutti on tarjonnut hyviä neuvoja terveellisiin vähäkaloriisiin aterioihin ja lisäksi iskenyt molemmilla kerroilla kouraan kuvassa näkyvän lappusen raakaa dataa.
Minusta on siis nyt kahdesti otettu kehonkoostumusanalyysi. Todella mielenkiintoista luettavaa! Huomaan, että vaikka paino ei olekaan pudonnut sitä vauhtia kuin olisin toivonut, on ihon alla tapahtunut muita muutoksia. Lihasmassan määrä on kasvanut maltillisesti, kun samaan aikaan rasvaa on kadonnut jonkin verran enemmän. Mikäli jaksan pysyä tällä linjalla kolkuttelen taas normaalipainon rajoja. Tosin tässä on tuo joulu edessä. Täytynee ottaa Nutrilettit mukaan sukulointikierrokselle. Pyytäisinköhän joulupukilta oman kehonkoostumusmittarin?
Olen tunnettu ystäväpiirissäni kovasta vauhdista. Kävelen,
puhun ja suoritan nopeasti. Monet harrastukset ja luottamustoimet ja
pikkuprojektit ovat minulle arkea, joka saattaa jonkun toisen silmään näyttää
aikataulutetrikseltä. Harvassa ovat kuitenkin ne hetket, jolloin olisin katunut
johonkin uuteen mukaan lähtemistä. Fakta on siitä huolimatta se, että minultakin
loppuvat tunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa. Nyt kun olen löytänyt
itselleni mielitietyn, joka on muuttanut luokseni, täytyy minun harjoittaa väljempää aikatauluttamista.
Kuin tilauksesta teloin itseni urheillessa reilu viikko sitten ja
sain elämäni ensimmäisen kipsin. Murtuneen sormen takia vasemmassa kädessäni majaileva kipsi on koetellut jo kärsivällisyyttäni,
mutta opettanut myös sietämään hitaampaa elämää. Asiat voi tehdä rauhassa, eikä
kannata kiirehtiä, koska muuten kipsi on kohta tomaattikastikkeessa tai
murtumattomat sormet leikkuulaudalla. Todistetusti yhdellä kädellä voi varsin
hyvin kuoria valkosipulin, valmistaa jauheliha-kasvispataa, imuroida ja pedata
sängyn. Täytyy vain varata riittävästi aikaa.
Syyllinen lähikuvassa
Se mistä olen joutunut luopumaan, on rakastamani urheilulaji
eli rugby, jossa käsiä tarvitaan aivan ehdottomasti. Tottakai juuri se on
kiellettyä, mitä eniten haluaisin tehdä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että
osumaa sai yksi sormi, eikä esimerkiksi ranne tai reisi. Yhtäkkiä kunnon
lenkkeily tuntuu etuoikeudelta, kun kipsin alkuaikoina se oli sallittua vain
vähän ja kevyesti. Käsikirurgin tavattuani sain kuitenkin luvan mennä ihan
kuinka jaloistani pääsen, jes!
Muutamat läheiseni ovat naama virneellä todenneet olevansa
salaa tyytyväisiä, että jouduin tällaiselle äkilliselle hidastelusairauslomalle
ja rauhoitun hieman. Mitään en tietenkään julkisesti tunnusta, mutta tiedän
heidän olevan oikeassa.
Tässä nykyisessä asunnossani minulla on ensimmäisen kerran peilikaappi kylpyhuoneessa. On se vaan kätevä. Tuollaisiakaan asioita ei osaa arvostaa, kuin silloin, kun niitä ei ole. Olen nyt asunut vuoden tässä asunnossa ja juhlan kunniaksi otin kuvan kaapista ja sen sisältämistä tuotteista.
Kuvassa näkyy monta tuotetta, jotka ovat vasta kokeilussa, muutama joista olen tännekin kirjoittanut ja joitain vanhoja ja uudempiakin klassikoita.
Triple Dry -deodorantti minulla on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta. Sitä käytetään iltaisin ja tovi sillä menee kuivua, mutta on pelastanut monesta kiperästä paikasta. Uusin tuoksu on muuten paras.
Vasta tottutelen Ultra Dexin hammastahnaan. Olen tottunut siihen, että hampaiden pesun jälkeen hengitys on arktisen raikas, mutta kuulin joka aika sitten, että perus markettitahnat on liian vahvaa tavaraa päivittäiseen käyttöön.
Herbinan kuivashampoo on ehkä paras mitä olen kokeillut. Ei mene tukkoon ja suihkuaa hienosti. Pitää tosin olla tarkkana, ettei vedä harmaaksi.
Hampojen lankaaminen ei ole vielä rutiinia, mutta yritän edes pari kertaa viikossa muistaa. Tuo lankain helpottaa hommaa ihan huomattavasti
Ja vikaksi SB12 dropsit. Jokaisen valkosipulista tykkäävän pussaajan pelastus. Heitän tällaisen suuhun välillä keskellä yötäkin, jos illalla on mausteiset ruoat maistunut. (Tätä yösyömistä en tietenkään suosittele, sillä voi olla hengenvaarallista.)
Tänä kesänä koin valtavan ahaa- elämyksen Porissa. En saanut nakkikioskilla
turpaani, vaan näin elämäni ensimmäistä kertaa Yyterin. Vaikka olin kuullut,
että siellä lymyää hieno hiekkaranta, en osannut aavistaa Suomesta löytyvät
noin massiivista, kaunista ja hienohiekkaista aluetta. Mieleeni tulivat Baltian
loputtoman pitkät rantahietikot, joille olemme pysähtyneet kuoron
bussimatkoilla laittamaan ruokaa retkikeittimellä.
Nyt hyvät
kuulijat, näkijät ja kokijat, menkää Yyteriin! Ja jos olette jo käyneet, niin
menkää uudelleen! En pidä itseäni minään auringonpalvojana tai uimamaisterina,
mutta oli huikeaa kokea muutaman tunnin päässä kotoa sama fiilis kuin
etelänmatkalla. Siellä sitä möllötettiin valkealla sannalla ja lillutiin tuntikaupalla
meren pärskeissä. Viikonloppu oli todellinen rantaloma opiskelijabudjetilla.
Yövyimme
kaveriporukallamme leirintäalueella sijaitsevassa saunallisessa mökissä. Asumus
ei puhutellut uutuudellaan tai puhtaudellaan, mutta oli täysin kelvollinen
yöpymiseen ja maksoi noin 25 euroa naamalta. Illaksi ohjelmaa löytyi läheisestä
pubista nimeltä Sininen laguuni. Karaoke raikasi ja mojito virtasi. Ei paljon
poikkea Lanzarotesta.
Yyteristä
löytyy myös sivistyneempiä yöpymis-mahdollisuuksia hotellista erinäisiin
huviloihin. Satuimme onnekseemme kohteeseen sellaisena viikonloppuna, ettei
rannalla ollut ruuhkaa. Sadunomaisena mieleeni jäi myös yöllinen pulahdus
läheiseen Fatijärveen, jonka peilikirkkaaseen veteen pääsi loikkamaan puussa
riippuvasta köydestä vauhtia ottaen. Satumaisen siistiä.
Jokin pesänrakennusvietti tai sisustusvimma on kutitellut mielensopukoitani viimeisen vuoden ajan. En malta odottaa sitä, että pääsen joskus laittamaan, sitä Omaa kotia. Vuokrakämpässä vaihtoehdot ovat rajalliset, mutta olen koittanut koota ympärilleni tavaroita, jotka tekevät kodin. En välttämättä pidä uutta ja kiiltävää arvossa, vaan lämpenen herkästi vanhemmille ja kuluneemmille esineille, joiden takaa löytyy tarina. Ajattelin avata teille kotini yksityiskohtia, kuten Arpa tuossa taannoin.
Tämä huikea matka-arkku on edesmenneen isotätini perintöä. Hän on nuorena flikkana lähtenyt Amerikkaan yli 20 vuodeksi töihin ja käyttänyt noilla laiva(!)reissuilla matkalaukun sijaan esimerkiksi tätä arkkua. Nyt se toimittaa olohuoneen sohvapöydän virkaa ja piilottaa sisäänsä sekalaisia tavaroita.
Suurimpia kaulakoruja varten olen hankkinut ja kunnostanut vanhan naulakon kotiseudultani Metsänkylän navetasta. Hankin navetasta naulakkoon myös erilaiset koukut. Naulakon päällä tönöttävä kunigaspari on samaisen kauniita esineitä rakastaneen isotätini amerikantuliaisia.
Tuo Metsänkylän Navetta on oiva kohde muuten vaikka kesäiselle autoretkelle. Halutessaan sieltä voi koota itselleen vaikka kokonaisen talon vanhoista hirsistä. Alueella on myös söpö kahvila ja pihalla laiduntaa alpakoita. Myynnissä on runsaasti esimerkiksi vanhoja ikkunoita, joista näppärämpi askartelee itselleen vaikka peilin.
Tykkään käyttää kesällä tuoreita yrttejä niin paljon kuin mahdollista. Olen saanut joululahjaksi ystävältäni keksejä tuollaisessa lasipurkissa, johon hän on vielä valinnut osuvan runon. Kastellessani yrttejä ylimääräinen vesi valuu näppärästi purkin pohjalle.
Yllä näkyvä lamppu valaisee eteistäni. Se on muisto isovanhempieni kotoa ja on sielläkin roikkunut eteisen katossa vuosikausia. Tummanvioletti ja kuvioitu lasi on mielestäni huikean kaunis.
Isotätini on keräillyt postikortteja kiertäessään Amerikkaa. Niistä olen askarrellut kehyksiin suuren taulun, joka on löytänyt paikkansa keittiöstä.
Egyptihenkinen kimalteleva piirros on yllätyslahja entiseltä työkaveriltani. Se muistuttaa hänen ainutlaatuisesta persoonastaan ja lämpimistä sanoistaan. Tämä ei ole ainut yllätyslahja, jonka häneltä vuosien saatossa sain.
Lopussa vähän kokonaisvaltaisempaa tunnelmaa olohuonenurkastani. Kuvassa patsastelee myös asuntoni uusin hankinta, ensimmäinen omistamani sohva. Sopivan solakan sohvan löytäminen vaati hieman työtä, mutta Iskun valikoimasta löytyi lopulta ihana Louhi.
Viikot katoavat kalenterin suihin järkyttävää vauhtia. Koko ajan tuntuu olevan kiire. Juoksen aamulla bussiin, bussista junaan, junasta töihin. Töissä juoksen palaverista toiseen ja myös aika juoksee, jokainen päivä tuntuu venyvän yli normaalin työajan. Illalla juoksen salille ja siellä kiirehdin juoksumatolla. Siinä juostessa ajatuksetkin juoksevat: mitä tapahtuu ensi viikonloppuna, miten selviän töistä projektin kanssa, joka on jo saanut tipan linssiin, miten suoriudun keväästä kunnialla. Kun saavun kotiin, on aika tehdä "läpystä vaihto" siipan kanssa, nyt se lähtee juoksemaan - ulos kylläkin. Onneksi on vielä hieman aikaa ennen yöunia, tässä ehtii hyvin juosta vielä kauppaan.
Tätä se elämä ilmeisesti isolla kirkolla on, kiireistä ja vauhdikasta. Ja parempi niin, en oikein jaksaisi pidemmän päälle nauttia "suloisesta joutilaisuudesta", kuten eräs risteilymainos kauniisti kuvasi tunnelmia Atlantia ylitettäessä. Välillä on kuitenkin kiva hengähtää, hengailla kotona, olla täällä omassa turvassa. Kodin kunniaksi tallensin uutta pesäkoloa muistikortille, ja jaan turvasatamani tunnelmia myös kanssaeläjille. Kuvia läpikäydessä huomasin, että monet niissä olevista asioista ovat läheisteni tekemiä tai liittyvät heihin jollain muulla tapaa. Ehkäpä siksi ne luovatkin minulle turvallisen kodin.
Siskon virkkaama matto piristää aamun.
Tästä tuli mieleen kesä ja järvi.
Kirpparilöyty sai uudessa kodissa uuden värin.
Mamman tekemä kaitaliina on hyvä kasvualusta.
Kälyn ompelema viltti lämmittää kehoa ja mieltä.
Puhelin tuo mieleen lapsuuden kodin.
Kälyn tekemä pussi sai elämän kukkaruukkuna.
Peltiämpäri, joka 90-luvulla säilytti veljen jäkismailoja.
Otsikon mukaisen lausahduksen kuulin kerran kaverini äidin suusta, kun häpesimme häntä teini-ikäisenä jollain shoppailureissulla. Siinä oli äidillä asenne kohdillaan. Koska tämä bingokolmikkomme haluaa tottakai temmeltää aallon korkeimmalla harjalla, loin aikani kuluksi (tentti siis huomenna) itsestäni monissa blogeissa suosiota saaneen ...and that's who i am - kollaasin.
Huomasin itseäni kuvaavia sananparsia kaivellessani, että nämä on luotu ehkä enemmän angistisille teini-ikäisille kuin kolmekymppisyyttä kammoksuvalle nuorelle aikuiselle. Teinimielisille tiedoksi, että kuvia löytyy esimerkiksi täälä: http://andthatswhoiam.tumblr.com/
Toisaalta lienee varsin tervettä toisinaan pysähtyä pohdiskelemaan kuka on ja mihin on menossa.
Omalle naamalleni lävähti hetki sitten se tosiasia, että siirryn noin vuoden kuluttua työssäkäyvien valtaväestöön ja suljen takanani armaan opinahjoni ovet. Onneksi minulla on vuosi aikaa totuttautua ajatukseen.
Vuoden alku on ollutkin itselleni yllättävän filosofisen pohdiskelun aikaa. Olen kaivellut esimerkiksi erilaisia lainauksia ja aforismeja itselleni muistiin, kuin tulevien myrskytuulien varalta.
Naulan kantaan on virkkonut esimerkiksi Tove Jansson: "Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota."
Viime viikolla sain vihdoin luopua toisesta kyynärsauvastani. En ole naisena siitä epävarmimmasta päästä. Olen ehkä vähän ressaaja ja mietin paljon muiden sanomisia, mutta uskallan tehdä asioita - riipaista. Kyllä se pistää tämmöisen wannabe-amatsoonin aika nöyräksi, kun vihdoin olisi lupa ottaa ensimmäinen 'normaali' askel ja joudun jumpparille myöntämään, että pelottaa. Nyt, kun olen jo vajaan viikon käpytellyt niin, että lasken painon vuoroin molemmille jaloille, mokoma pelko jaksaa taas ihmetyttää. Odotin monta viikkoa malttamattomasti, että pääsisi tuosta Elmasta nyt. (Nimesimme kepit tällä kertaa Elmaksi ja Selmaksi). Olin ihan innoissani, kun meni harjoittelusaliin. Mutta sitten, kun vihdoin tuli aika laskea paino leikatulle jalalle, heilahdin yllättäen taaksepäin - takaisin terveelle jalalle. Kyseessä ei oikeasti ole mikään suuri juttu ja nyt se on ohi, mutta toivon taas hetken muistavani millaista on, kun vastaan nousee seinä, jota ei vain pysty ylittämään. Monella ihmisellä on elämässään paljon korkeampia seiniä, joita on paljon vaikeampi ylittää. Ymmärrän heidän vaikeuksiaan taas hiukan paremmin.
Tällainen leikkausrumba ja jatkuvat kuntoutukset eivät varmaan usein aiheuta kärsijöissään halua taputtaa itseään olalle. Useimmin tällainen lannistaa ja alkaa nopeasti ketuttaa. Itse olen käynyt syvällä itsesäälin alhossa muutamana synkkänä hetkenä. Eniten tässä on kuitenkin jurpannut se, etten ole ollut onnettomuudessa tai urheillut polvea rikki, siinä oli 'valmistusvirhe'. En voi mitenkään syyttää itseäni tai vaikkapa jotain rattijuoppoa asiasta. Tämä oli minussa sisäänrakennettu samaan tapaan kuin vihreät silmät ja tatin muotoiset isovarpaat.
Kuitenkin, nyt kun saan taas kävellä, vaikkakaan en juosta puoleen vuoteen, läiskin itseäni selkään uudestaan ja uudestaan. Pelkoni sairaaloita ja lääkäreitä kohtaan ei ole hälventynyt mihinkään. Tsemppasin kuitenkin itseni leikkaukseen asti. Vaikka polvi leikattaisiinkin monta kertaa, on melko selvää, että tulevaisuudesssani siintää tekonivel. Kyseessä ei kuitenkaan ole asia, jonka pitäisi antaa lannistaa. Ensi viikosta alkaa taas uusi raivokas kuntokuuri. Tämä raejuusto reisistä pitää sulattaa ja sehän käy, kun vihdoin saan tehdä jotain aerobista. Olin pitkin sairaslomaa aika kekseliäs liikkumisen ja itseni ruokkimisen suhteen. Vaikka apua pitikin ajoittain pyytää, yritin tehdä mahdollisimman paljon itse, ihan jo energiankulutuksenkin vuoki.
Töihin palaaminen jännittää. Siellä on tapahtunut niin paljon ja minulla on paljon kiinniotettavaa. Vähän kyllä huolestuttaa, että jotain tärkeää on jäänyt tekemättä. Toisaalta on ihanaa päästä nappaamaan kiinni arjesta. Helmikuu, maaliskuu, huhtikuu ja sitten onkin ihana toukokuu. Seuraavat neljä kuukautta lupaan omistaa itselleni ja ennenkaikkea oikealle reidelleni.
Olen ollut kuukauden poissa pelistä. Näkyyhän se tekstinkin määrästä. Tosin täytyy kyllä sanoa, että luulin joulukuusta tulevan oikein extra-aktiivinen blogailukuukausi minulle. Polveni leikattiin taas ja olen nyt siis neljä viikkoa lähinnä vain istunut ja juoksuttanut lähelle osuvia ihmisparkoja. Luulin, että pelaisin paljon Simssiä ja opettelisin käyttämään sitä aiemmin mainitsemaani järjestelmäkameraa. Kuvittelin tekeväni paljon käsitöitä ja juovani hurjia määriä teetä.
Mihin ihmeeseen siis on saikku tähän asti kulunut? No olen katsonut todella paljon televisiota. Leffoja on kulunut parhaimmillaan kuusi päivässä. Ja niistäkin iso osa joskus jo näkemiäni rainoja. Taitaa siis olla niin, että todellinen luontoni ei olekaan aikaansaava runosielu, jota työnteko tai opiskelu on rajoittanut vaan olen patalaiska lusmu. Mutta tämän tekstin tarkoitus ei ole haukkua entisestään levinnyttä takalistoani tai ruusuina kukkivaa ihoani. Ajattelin pikemminkin kertoa siitä, millaista on minun näkökulmastani joutilas elämä.
Ensinnäkin huomaan ikävöiväni töihin niin, että kurkkua kuristaa. Minusta ei kai olisi työttömäksi. Tykkään hurjasti lojua television ääressä ja vietän sillä lailla leijonan osan vapaa-ajastani, mutta täyspäiväiseksi sohvaperunaksi minusta ei ole. Tykkään passuuttaa ihmisiä. Miksi ihmeessä nousisin sängystä hakemaan lasin vettä, jos kumppani on vielä jalkeilla? Passuuttamisellakin on kuitenkin rajansa. Alkaa käydä todella nöyryyttäväksi, kun samainen kumppani pitää huutaa nostamaan suihkun lattialle pudonnut saippua - minä kun en uskalla kurottaa nostamaan sitä, etten horjahtaisi.
En ole ulkoilmaihminen. Kesäisin pelkään hyönteisiä ja talvella kartan kylmää ja pimeää. Vietin liki koko joulukuun vanhempieni luona Jyväskylässä ja oli suorastaan elämys, kun äiti vei minulle kuistille tuolin, että sain istua ulkona ja katsoa, kun talitintit vierailivat lintulaudalla. Kyyhötin siinä haltioituneena ja lähinnä läähätin keuhkoihini raikasta, pakkasen kirpaisemaa ilmaa. Tunsin juopuvani kaikesta luonnon valosta ja äänistä ja hämmentävästä, suodattamattomasta ilmasta.
Tämä sairasloma on ollut jälleen kerran kasvattava kokemus. Kaipaisin kunnon pysähtymistä ensimmäisten työkuukausien jälkeen. Olen hienosti päässyt lataamaan akkuja ja vähän pohdiskelemaan suhdetta alaan, jonka olen itselleni valinnut. Pitkä stoppi on kuitenkin taas tehnyt tehtävänsä. Olisin jo valmis taisteluun. En kuitenkaan saa vielä koko tammikuun aikana palata toimistolle, sillä kirurgi kirjoitti minulle kuukauden saikun (jonka luulin saavani) sijaan liki kaksi kuukautta. Eli tässä olisi vielä melkein neljä viikkoa istuskelua edessä. Argh!
Ja loppukaneetiksi vielä pikkuinen tuuletus:
Vuosi bingoa takana! Yli 70 jänskää tekstiä! Uusi bingovuosi alkakoon!
Uusi vuosi tarkoittaa useimmille uutta alkua. Luvataan
venytellä joka ilta, pitää tipaton, lakata murehtimasta turhista tai juosta
maraton seuraavana kesänä. Ajatella, miten yhteen hetkeen liittyy niin
voimakasta symboliikkaa, että se saa ihmiset uskomaan muutokseen itsessä tai
muissa. Toisen kategorian ihmiset taas eivät lupaa mitään, koska eivät usko
pystyvänsä pitämään lupauksiaan.
Olen joinain vuosina asettanut itselleni lähinnä eräänlaisia
suosituksia tulevan vuoden suuntaviivoista. En tiedä olenko niin vanha, että
olen alkanut myös katsella elämää taaksepäin. Miettiä, mitä olen saavuttanut.
Minne olen päätynyt. Ja ennen kaikkea: mitä reittiä olen kulkenut.
Joku (lue: äitini)
voisi sanoa, että olen saavuttanut paljon eri elämän osa-alueilla: päässyt
yliopistoon kahdesti, löytänyt oman alani, saanut haalittua uskomattoman määrän
ystäviä, ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa, minut valittu useampaan
luottamustehtävään ja olen kerännyt mukavan määrän työtodistuksia. Huolimatta
tästä kaikesta hetkittäin tuntuu, etten ole saavuttanut vielä juuri mitään.
Lukioaikana suunnittelin, että olisin 25-vuotiaana valmistunut,
onnellisesti naimisissa ja mieluiten myös raskaana. Ajattelin, että silloin
viimeistään täytyy alkaa perhettä keräillä. Täytän tänä vuonna 27, enkä ole
parhaillaan edes parisuhteessa. Lukiotytön haaveet on siis lytätty jo aikaa
sitten. Enkä voi väittää, etten kokisi epäonnistuneeni. Tajusin toki jo 20
ikävuoden jälkeen, ettei perheen perustamisella ole noin kova kiire, mutta
paremman puoliskon löytäminen on osoittautunut melkoiseksi taisteluksi.
Pariutuneet ystävät ympärillä luovat toisaalta toivoa siitä,
että ainakin on mahdollista löytää yhteinen onni jonkun kanssa. Toisaalta
hetkittäin tunnistan itsessäni kateuden ja katkeruuden sävyjä. ”Happiness is
real when shared” sanoo jokin kulunut sanonta ja on valitettavan oikeassa.
Toinen ehkä vielä latteampi tokaisu kuuluu ”onni ei tule etsien, vaan eläen”.
Näin ollen pyrin asettamaan tulevan vuoden ohjenuorakseni etsimisen
lopettamisen.
Hieman surkuhupaisin mielin lueskelin eräälle
kirjoituskurssille lukion jälkeen synnyttämääni runokokoelmaa. Huh, miten paljon
maailmantuskaa! Toisaalta moniin tunnelmiin saatan samaistua edelleen. Koitin
etsiä sieltä jotain toiveikasta värssyä, mutta aika synkkänä oli nuori
taiteilija runoillut. Tässä teille elämäni ensimmäiset, ah niin riipivät,
sydänsurut:
Joitakin kuukausia sitten Hertta kertoi muutostaan Vantaalle. Kaikesta pelottelusta huolimatta hän sai sen kuulostamaan sen verran helpolta, että itsekin pistin kakkosvaihteen silmään etelään suuntautumisen suhteen. Jotain harvinaisen outoa tapahtui (hakemuksen lukijat olivat ehkä päihtyneitä tmv.), sain töitä ja yhtäkkiä olenkin jo muuttamassa alle kuukauden päästä Helsinkiin. Ja nyt huomaan, että Hertan pelottelut pitivätkin paikkansa - tämä ei todellakaan ole niin helppoa, miltä se kuulostaa. Tästä kyseisestä sopasta johtuen olen myös joutunut pitämään matalampaa profiilia täällä Bingon puolella.
Koska olen muuton takia kummallisessa organisointisopassa, ajattelin listata tähän asioita, joita kannattaa ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa.
Asunnon hankkiminen toiselta paikkakunnalta on hankalaa. Parhaat kämpät Helsingin keskusta-alueilta menevät nopeammin kuin ehdit sanoa pendoliino. Elämä on, eli tähän on aika vaikea vaikuttaa. Itseään kiinnostaviin kohteisiin kannattaa kuitenkin soitella ennen kuin niissä on yleiset näytöt. Näin voit yrittää suostutella vuokraajaa pidättämään päätöstään siihen asti, että itse pääset kiitämään paikalle. Ylipäänsä ei kannata surkutella yleisten näyttöjen nihkeitä aikoja. Luuri kouraan (meidän tapauksessa, mies ottaa luurin kouraan) ja soittamaan. Olemme saaneet sovittua yksityisiä näyttöjä ihan kivasti, yhden päivän aikana käymme vilkaisemassa viisi asuntoa. Toivottavasti joku on voittaja ja käy meille kodiksi.
Toiselle paikkakunnalle muuttamisessa on aina omat niksinsä, varsinkin jos uusi kylä on itselle melko vieras. Ihmisillä on usein mielipiteitä siitä, mikä alue on kiva ja mikä taas ei. Kannattaa muistaa, että ihmisillä on erilaiset maut - toki on kuitenkin fiksua myös kuunnella muiden näkemyksiä, ainakin tiettyyn rajaan asti. Jokaisen lähärin meiningistä löytyy keskustelupalstoilta väkeä, jotka diggaa ja toiset jotka ei tykkää yhtään. Asuinalue, taloyhtiö ja katuosoite kannattaa ainakin googlettaa, näin löytää yleensä kohtuullisesti tietoa siitä, mitä tuleman pitää.
Konkreettinen muutto sitten onkin aina hieno härdelli, kuten Herttakin omassa tekstissään kuvaili. Kun joutuu muuttamaan isosta asunnosta pieneen, kuten meillä on tilanteena, tekee se vielä omaa lisämaustettaan tuohon karsimisosuuteen, jota pakkauksen yhteydessä on pakko tehdä. On vain silkka mahdottomuus, että 73 neliön mööbelit kauhian sujuvasti mahtuvat 50 neliön kämppään. Suosittelenkin luopumaan kaikesta roinasta, jolla ei ole rahallista-, visuaalista- tai tunnearvoa. Tämä kannattaa myös siinä mielessä, että on helpompi saada kamat yhteen pakettiautolastiin. Kun muuttomatka on 160 kilometriä suuntaansa, ei edestakassuhailua ole fiksua harrastaa. Tavaroita voi koittaa myydä kirppiksellä tai netissä. Ehjät huonekalut, vaatteet, astiat, kodintavarat ym. kelpaavat myös esim. Pelastusarmeijalle tai Fidalle. Nämä tulevat myös yleensä hakemaan isompia huonekaluja ilmaiseksi kotiovelta. Itse olen tyytyväinen oman karsimiseni alkuun. Myynyt olen kolme hyllyä tai lipastoa sekä yhden työpöydän. Pelastusarmeijalle olen kasannut kaksi jätesäkillistä vaatteita ja muuta tavaraa. Roskikseen olen heittänyt kaksi jätesäkillistä roinaa ja varsinaisia pakkauslaatikoita on prosessissa syntynyt nyt neljä. Jee! Pakkauslaatikoiden osalta saatamme muuton myöhemmissä vaiheissa heittäytyä aikuisiksi ja vuokrata muuttolaatikoita. Ainakin Niemeltä löytyy mahdollisuus vuokrata laatikot toisesta kaupungista ja palauttaa ne toiseen.
Katsotaan, miten tässä käy. Toteutuuko tekstin otsikko vai ei? Jos ei muuta, olemme kuukauden päästä taivasalla tai asumme muuttopakussa. Juttua kaunistavat muuttolaatikoiden sijaan kukat siskoni häistä, nättejä olivat!
Elämme mieheni kanssa erossa. Yhdessä, mutta eri asunnoissa. Aina sanotaan, että etäsuhteissa pitää panostaa ja nähdä vaivaa. Oikeastaan mielestäni se vaiva syntyy ikävän kanssa elämisestä. Mitä vaivaa muka on jatkuvasta yhteydenpidosta ja mukavista viikonlopuista? Tottahan siihen vähään yhteiseen aikaan pitää panostaa, mutta tämä ei tarkoita mielettömiä suunnitelmia ja grandeja elämyksiä. Pitää vaan panostaa siihen, ettei totuttuun tapaan pura koko viikon ressiä ja ärsytystä heti toisen nähdessään. Silloin harvoin kun nähdään, silloin pitää olla kivaa. (vaikka hampaat irvessä :D) Kerron tämän alustuksen, jotta lukija hahmottaa, että miksi ajattelin kertoa kuohuviinistä.
Sovimme mieheni kanssa, että palaamme takaisin deittailu-moodiin. Harvemmin nähdään toisiamme, mutta sitten tehdään jotain sellaista, mitä vastarakastuneet (meidän mielikuvamme mukaan) tekevät. Tästä syntyi ajatus skumppaperjantaista. Olemme pitkin syksyä juoneet tyhjäksi monta erilaista pulloa kuohuviiniä. Huom! yksi pullo per viikonloppu ja hitaasti nauttien ja maistellen ja juomaan aina jonkun kivan suolapalan yhdistäen. Tarkoitus ei ole juopua vaan pikemminkin rentoutua hyvässä seurassa ja huonon televisio-ohjelman äärellä. Olen linkannut Alkon sivun aina kyseiseen juomaan, voitte sieltä lukea lisää ja tutustua kuvaan. Minä vain teen listan suosituksia. Seuraavaksi siis lista kuohuviineistä, joita kannattaa kokeilla:
Anna de Codorníu Brut Reserva
Tämä esittelen ekana, koska tämä on nyt minun lempparini. En tiedä, mistä on peräisin cava-epäluuloni, mutta nyt ne on poissaan. Anna on raikas ja hapokas. Kuivemmasta päästä kyllä, mutta ei pakota naamaa mutrulle siemailun jälkeen. Ehdoton tulevan uuden vuoden hittiviini!
Korbel Brut
Korpeli on perushyvä. Se on Annaa kuivempi, mutta ei kuitenkaan raikkaampi. Korpeli on tyylikäs ja se tunnetaan myös Valkoisen talon sekä Air Force Onen yleisenä kuohuviininä.
Pol Rémy Demi-Sec
Tässä viinissä ei ole mitään erikoista suuntaan eikä toiseen. Olisi ihan hyvä valinta vaikka valmistujaisiin tms. sillä ei ole kauhean makiaa tai hirmuisen kuivaa. Varmaan maistuisi myös sellaiselle, joka ei muuten kauheasti skumppaile.
Nicolas Feuillatte Brut Réserve
Tätä joimme sinä iltana, kun menimme Pariisissa kihloihin. Toki ihanat muistot tekee juomasta suussakin paremman, mutta on tämä ihan erimakuista kuin vaikkapa tuo Pol Remy. Kuivaa on, melkein mutruun asti, mutta silti semmoinen raikas. Fiinimpään hetkeen siis. Kyllä samppanja on aina samppanja.
Asti Gancia
Varmaan hyvin tulee selville, että minähän olen kuivan ystävä. Gancia on sitten makiaa. Ensisiemaus on kuin Hermesetaksen söisi, mutta tarpeeksi viileänä alkaa parin maistelun jälkeen juoma tuntua varsin mukiinmenevältä. En silti sanoisi tätä kevyeksi.
Freixenet Cordon Negro Brut
Tämä on kuiva kuin mutru. Kanssa sellainen perushyvä. Pullokin on hieno musta. Jos ei muuta keksi, niin aina voi napata mustan Freixenetin, sen kun painaa mieleen niin pärjää pikaisissa skumppatilanteissa.
Billecart-Salmon Brut Réserve
Tämä on mielestäni samppakaljaksikin jo aika kuiva. Maistoimme, koska oli saanut kiitosta Viini-lehden puolesta. Maistui voimakkaasti itseltään (kuulostipa kummalta). Kyllä tämä aina parempaa on ku in Mumm.
Ja muistetaan sitten skumppapullon avaaminen! Toinen käsi pohjassa, toinen korkissa. Korkista vain pidetään kiinni ja pulloa pyöritetään pohjasta käsin. Näin korkki irtoaa käteen, eikä naapurin silmään. Tässä vielä alkon ohje.
Lopuksi vielä punaviinivinkki joululle: chileläinen Leyda Las Brisas Pinot Noir
Toimii varmasti joulupöydässä! Niin makiaa ja herkkua, että juttelee niin lihan kuin juustonkin kanssa. Tätä voisi siemailla ihan ilokseenkin. Tuoksu oli melkeinpä vielä jännempi kuin maku. Ehdottomasti suositan!
Minulla on tapana ottaa opiskeluasiat melko raskaasti. Jo pitemmän aikaa olen ollut tietoinen kaavasta, jota stressireaktioni noudattaa. Ajatuskulkuni seuraa jokseenkin tällaista kaavaa:
1. " Mulla taitaa olla aika paljon hommia tuleville viikoille"
2. " Ei tässä vielä mitään hätää ole, dead linet on parin viikon päässä"
3. " Kaivanpa kalenterin esiin, jotta voin aikatauluttaa lukemiset ja kirjoittamiset"
4. " Seuraavina kolmena viikkona ei näyttäisi olevan aikaa syödä tai nukkua"
5." Ahistaa, seinät kaatuu päälle, miten helvetissä olen kuvitellut ehtiväni ikinä tehdä tämän kaiken"
6. " Olen huono ihminen, huono opiskelija, huono tytär, huono nainen.. huonoa äitiä musta ei koskaan tule, koska en ehdi missään välissä etsiä ketään miestä tähän palettiin"
7. " Mikä on elämässä oikeesti tärkeetä? Ei yks tentti tunnu missään, kun jossain lapset kuolee nälkään"
8. " Kyllä tää tästä suttaantuu, aina näistä on selvitty"
9. " Vois vaikka lähteä lenkille/kaljalle kaverin kanssa "
Viime aikoina stressienhallinnassa ovat auttaneet myös seuraavat elementit, joita voin suositella. Kyse on oikeastaan ihan perusjutuista, jotka paniikissa pääsevät helposti unohtumaan:
Kokkailu: ravitut aivot rullaavat paremmin
Virkkaaminen: konkreettisia tuloksia hetkessä
Sisustaminen: mieli lepää, kun silmä lepää
Shoppailu: itsensä palkitseminen
Post-it: ajatukset paperille pois mielestä pyörimästä
