Kynsitutoriaaleja

Hertta

Tässäpä taas postitus, joka ammentaa suoraan Youtubesta. Eli seuraavaksi muutamia videotutoriaaleja, jotka ovat auttaneet kynsiharrastukseni etenemisessä ja myös muutamia, joita aion vielä kokeilla.

Marmorointia olen kokeillut pariinkin otteeseen. Lopputulos voi olla aivan upea tai sitten kammottava. Omalla kohdallani kyse ei koskaan ole taidosta vaan puhtaasti tuurista, että millaisia kuvioita tai könttejä sieltä sitten paljastuu. Ehken vain ole tarpeeksi nopea.

Tässä kolme erilaista tapaa tehdä ehdoton lempparini eli liukuvärjäys. Jälkimmäisiä en ole pahemmin käyttänyt. Tuota päällekkäistä värjäystä olen tehnyt paljon. Sormet ihan syyhyä päästä kokeilemaan näitä muitakin.

Tässä hyvä esimerkki siitä, miten liukuvärin ja tarrat/kuvat/leimat saa hyvin yhdistettyä. Itse en pysty maalaamaan mitään noin tarkkaa, sillä kädet tärisee liikaa.

Tätä en ole vielä koittanut, mutta on ehdottomasti seuraavana listalla. Vähän vain mietityttää, että minkämoista alkoholia tuohon liuottamiseen pitäisi käyttää ja että voiko kirjaimien päälle vetää huoletta päällyslakan. Ei kai nuo muuten kynsissä pysy.

Tätä on kanssa pakko päästä kokeilemaan! Vaatii varmaan hetken harjoittelemista ja ennenkaikkea oikeiden lakkojen valkkaamista.

Ja vielä yksi, jota aion piakkoin kokeilla. Tämä vaatii tosin vaakaampaa kättä, mutta eipä tutoriaalin tekijäkään taida mikään neurokirurgi olla.

Kiitospäivän kalkkuna

Hertta

 

Vietimme viime vuonna kiitospäivää ystäväporukalla ja tänä vuonna aiomme tehdä saman. Perinteisen kiitospäivän kalkkunan valmistamiseen ei suomalaisilta sivuilta tietenkään valtavaa määrää ohjeita löydy, joten parempi siirtyä amerikkalaisten pariin. Tässä siis linkkejä, joiden perusteella me työstimme kalkkunan vuonna 2012. Lisäksi myös omia huomioitamme. Käyttämämme kalkkunat ovat olleet suoraan Citymarketin pakastealtaasta ja täysin puhdistettuja.

 

Vuoden 2012 kalkkuna, joka siinä hääriessä sai työnimen "Joonas", painoi muistaakseni noin 7 kiloa. Suolan ja yrttien lisäksi Joonas sai yöseurakseen parin sirtuunan ja appelsiinin edestä hedelmälohkoja. 

Se oli sulamassa parvekkeella viisi yötä, joista viimeisen vietti mausteliemessä, joka on englanniksi "brine". Sovelsimme tämän brinen tekoon useampaa reseptiä muun muass tätä. Pointti on siinä, että liha imee tarpeeksi suolaa, jotta pystt pitkän paistamisen jälkeenkin mureana. Ja kannattaa ehdottomasti käyttää niitä tuoreita yrttejä. Mahtava maku irtoaa. Joonas pujotettiin siis parin päällekkäisen muovipussin sisään ämpäriin ja sitten vain nesteet päälle. 

 

Aamulla kalkkuna otetaan pois suolaliemestä, jossa se on yön yli ollut. Pidetään huoli, ettei vatsaonteloonkaan jää paljoa nestettä. Linnun voisi tässä taputella kuivaksikin jos haluaa. Kalkkunaa varten kannattaa myös varata sellaista paistamiseen tarkoitettua narua eli ei muovista, sillä ainakin Joonas alkoi retkottaa sulamisen jälkeen ihan miten sattuu.

Lintua varten valmistetaan maustekastike, joka hierotaan sekä nahkaan, nahan alle että vatsaonteloon. Jotta mausteen saa nahan alle, pitää nahkaa saada varovaisesti irrotettua lihasta. Se oli vaikeaa, emmekä edes yrittäneet marinoidan koko eläintä näin, mutta pintaanhan mausteet sai hyvin. Esimerkki maustesoosista tässä. Tähänhän voi hyvin soveltaa muitakin lempimakuja vaikka valkosipulia.

 

Ainakin kaikissa televisio-ohjelmissa puhutaan aina kalkkunan stuffingista eli täytteestä. Konsultoituani muutamaa tuttavaa rapakon tuolta puolen päädyimme tekemään syötävän täytteen erikseen. Kuulemma perinteinen leipätäyte saattaa imaistaa itseensä pöpöjä linnusta tai jopa estää kalkkunan tasaisen kypsymisen. Vatsaonteloon työnsimmekin sen sijaan sitruuna- ja appelsiinilohkoja ja samoja tuoreita yrttejä kuin suolaliemessäkin oli ollut. Tämän jälkeen sidoimme kalkkunan tiiviiksi paketiksi. Kaverin voisi ilmeisesti paistaa isossa vuoassa tai folioastiassa, mutta me iskimme Joonaksen uuniritilälle, jonka alle asensimme syvän uunipellin, sillä linnusta valuva nestehän ei saa valua hukkaan.

Kalkkunan paistamiseen pitää varata yhtä kauan aikaan kuin joulukinkun. Omasta kokemuksesta

voin myös sanoa, että ilman lihalämpömittaria tämä menee arvailuksi. Tänä vuonna panostan digitaaliseen mittariin. Ensimmäinen paistamani kalkkuna oli viisi tuntia uunissa, mutta toinen, eri uunissa paistettu, mutta suht saman kokoinen kypsyi kolmessa tunnissa. Uuneissa oli selvästi eroa. Kalkkunaa pitää kääntää muutamaan otteeseen ja siitä valuvaa nestettä on hyvä valella lihan päälle. Loppuvaiheessa on myös mahdollista asetella hiukan alumiinifoliota kalkkunan päälle, jos pinta meinaa alkaa kuivua.

 

 

Samalla kun kalkkuna kypsyy voi valmistaa stuffingin, johon sovelsimme muun muassa tätä reseptiä (tosin lisäillen ja vähentäen hiukan aineksia). Sitä varten leivoimme maissileipää ja ostimme ranskanleipää. Nämä pilkoimme ja annoimme niiden kuivua vähän. Laitoimme täytteen tarjolle kypsän kalkkunan ympärille. Kalkkunasta tihkuneesta nesteestä ja kermasta, kourallisesta yrttejä ja satsista kermaista kana-pussikeittoa keitimme ja siivilöimme kastikkeen tälle food festille. Lisukkeina meillä oli niin perunamuusia kuin bataattivuokaakin. Ja hyvää kalifornialaista viiniä toki. Tänä vuonna kokeilemme kalkkunaa thai-maustein. Aina on syytä kiittää. 

 

Erilaisia poninhäntiä

Hertta

Kaveri linkkasi Buzzfeedin sivun ja ajattelin oikein laittaa sen tänne jakoon. Eli Buzzfeed on ystävällisestu listannut 25 erilaista tapaa toteuttaa poninhäntä tukkaan ja linkittänyt kuvien alle blogit, joista vinkki on peräisin. Toteutin heti tänään numeron neljä. Uskoisin, että joukosta löytyy aika monta bad-hair-dayn pelastajaa.

Alla vielä pari ehdotonta lemppariani (kuvat siis peräisin linkitetyistä blogeista):


Ohjeet täällä!

Ohjeet täällä!

Ohjeet täällä!

Kesän herkut

Hertta

Ja sitten minä vielä kehtaan valittaa, että kesällä aina lihoo. Ei mikään ihme!



Aloitetaan nyt vaikka tästä sitten. Toukokuun ekoja grillailuja vanhemmiltani saadulla jo parhaat päivänsä nähneellä sähkögrillillä. Se eka kerta, kun saa grillattua ruokaa keväällä... Sehän on ihan sanoinkuvailematonta! Kyseessä ei ole vain ruoan maku vaan koko atmosfääri: ruoanlaitto ulkosalla, ihmeellinen valoilmiö taivaalla, kun töistä tullessa ei olekaan säkkipimeää ja orastava vihreys joka puolella luonnossa. Nyt heinäkuussa tuota kaikkea pitää taas itsestäänselvyytenä.
 




Täytin kesäkuussa 27-(vanhaa)vuotta. Olin töissä juhlapäivän, en toimistolla vaan golfkentällä. Olin ihan poikki kotiin päästessäni. Niin väsynyt, etten jaksanut edes nukkua päiväunia. Sitten hurmaava puolisoni tuli kotiin, sain lahjoja ja pyytämäni synttäri-illallisen: uusia perunoita ja silliä. Ja olipa siippa ostanut siihen kaveriksi katkarapusalaatinkin. Oli niin hyvää! Välillä se pääsee unohtumaan, miten yksinkertainen on kaunista.




Alkukesästä kävimme Cafe Carusellilla aamiaisella. En tiennyt, että mestalla on niin magee terassi! Se ei oikein näy siihen tielle ja tähän asti olinkin käynyt kahvilassa vain talvella. Terassi on kahvilan takana ja siitä näkyy kivasti merelle. Otimme aamiaislautasen puoliksi - oli fiksu veto. Lautanen oli todella iso (ja hiukan kallis) ja terassilla oli niin kuumaa, että juustot lämpeni hetkessä eikä tryffelimunakas ollut missään vaiheessa kauhean kutsuva. Mutta nähtiin Kaija Koo!






Tämä on sitten salaatti. Kutsuttakoon sitä vaikka 'tyttökämppisten megaherkuksi'. Salaatin pohjana on uskollinen ystäväni 'Pirkka Perhesalaatti', tomaattia ja kurkkua. Erikoistäytteinä on grillattua punasipulia ja halloumia. Cantaloupea, vesimelonia ja oliiviöljyssä paistettuja crutonkeja (mausteena valkosipuli ja pippuri). Ja limeä sai rutistella vielä päälle. Tällainen herkku nautitaan likkakaverin ja chick flickin kanssa ja jälkkäriksi liikaa jäätelöä. Ihan mahtavaa.

Sitten pari ihan miälenvikaista herkkua. Yläpuolella juhannusmökillä ystävien toimesta maailmaan ilmaantunut Pavlova. Minä autoin lähinnä kuorimalla ja pilkkomalla. Olen kyllä itsekin tehnyt pavlovaa ja on se valkuaisen vatkaaminen jännää puuhaa! Ja varsinkin se testaaminen, että onko vaahto jo tarpeeksi kovaa. Sehän onnistuu kääntämällä kulho ympäri kaverin pään päällä. Resepti oli muuten Valiolta mukailtu. (ps. Bongaa tatti.)

Alapuolella sitten megajälkkäri Rock the Beachista. Kyllä teki kahvi ja tämmönen megaherkku hyvää muutaman ylimääräisen viinilasin jälkeen. Siinä on vohveli ja Kingis ja vaahtokarkkeja kahta kokoa ja suklaakastiketta. Tämän jälkeen jaksoikin loppuillan hyppiä ja huutaa hiekassa. Rammstein-jee!
 

Tämä on sitten jämäruokaa parhaimmillaan. Kesäkuinen herkkulautanen koostui edellispäivän fenkolimuhennoksesta ja uunilohesta ja päälle vielä herkullinen ceviche. Tämä ateria nautittiin isäni asunnolla, jonne vanhempani olivat ystävällisesti jättäneet kuvassa näkyvää janojuomaa. Mukavata!







Tämä oli ensimmäisen Hampuri-päiväni lounas. Olin siis Hampurissa vajaan viikon ja ensimmäisen päivän shoppailut oli pakko keskeyttää aterioinnin vuoksi. Mutta kyllähän tälle croissantille ja jääkahville pysähtyi mielellään. Täytteenä oli vuohenjuustoa ja kuivattuja karpaloita ja jääsalaattia. Niin hyvää, että taidan pitää idean mielessä. Jääkahvia en ole varmaan koskaan itse tehnyt.







Jos leivon, teen useimmin mustikkamuffineita. Ne ovat puolisoni lemppareita. Kerran talvella heitin ruskeaksi pehmenneen banaanin taikinan sekaan ja loppu oli historiaa. Yksi ylikypsä banaani taikinassa ei tee lopputuloksesta vielä liian hedelmäistä vaan sopivasti pehmeän ja makean. Olen kokeillut pariakin mustikka-banaani-reseptiä, mutta ihan turhaa kikkailua. Paras tulee, kun tekee vain perus mustikkamuffari-taikinan ja ennen mustikoita lisää muussatun bananan kulhoon.




Ja vikaksi todiste siitä, että on sitä sushiakin taas saatu. Ostin Citydealista voucherin tällaiseen satsiin. Muistaakseni 20 palan setti maksoi 24 euroa eli hinta oli oikein sopiva ja aterian koko oivallinen kahdelle. Rafla oli Houwei Asian express ja ruoka oli oikein mukiinmenevää. Ei mitään tajunnan räjäyttävää sushia, mutta hinta ja laatu oli dealissa kohdillaan. Sen taas huomasin, ettei toi mustekala vaan ole mun juttu, silti aina kokeilen. Sen sijaan uusi lempparini on avocado (ihan sellaisenaan tai sushissa).

Siinä kuvareppari minun pläskeily-kesästäni. Vetääköhän kenenkään vertoja?

Vihellysbiisejä

Hertta

Nyt seuraa maailman rasittavin soittolista. Kyseessä on 7 biisiä, joissa vihelletään. Mikä näistä sitten tekee niin ärsyttäviä? No se, että ne jäävät päähän soimaan. Eikä eroon pääse edes Petteri Punakuonoa kuuntelemalla. Kaikkihan nämä ovat todella hyviä kappaleita ja varmasti tuttuja:

1. Peter Bjorn & John - Young Folks
Ruotsalaisen indiebändin monessa mainoksessa kulutettu kappale pohtii antagonistin kelpaamista muille. Kenestäkään ei välitetä, paitsi toisistaan. Vihellysosuus käy toisesta choruksesta, niin mukanaan se vie. 

2. Kent - Dom Andra
Dom Andran muistaa kaikki ja sen vihellyksen siinä alussa. Oli se kauheaa aikaa, kun tämä oli radiossa jatkuvassa soitossa, kun aamullakin heräsi 'ne muut' päässä vihellellen. Tavallista melankolisempi vihellysbiisi.

3. Roger Miller - Whistle-Stop
Tämän valtaosa muistaa osana animoidun Robin Hoodin soundtrackia tai sitten myöhemmin mixattuna The Hampster dancena. Tästä saisi kännykkään oivan soittoäänen.

4. Billy Joel - The Stranger
Billy Joel on aina yhtä riipivä. Tämän kappaleen alun vislaus jää kummittelemaan. Supertunnettu Piano Man on hänen läpilyöntihittinsä.

5.  Guns N' Roses - Patience
Kokonaan akustinen biisi, joka alkaa viheltelyllä ja viheltelyä on lopussa hetki. Kertoo hankalasti toimivasta suhteesta.

6. Andy Griffith - The Fishin' Hole
Tämä taas on tuttu niin monesta tv-sarjasta, alunperin Griffithin oman sarjan tunnari. Ihana hengailubiisi! Meidän sukupolvi taitaa tuntea herran Matlockina.

7.  Brother Bones - Sweet Georgia Brown
Kyseessä on jazzklassikko 20-luvulta. Ei ehkä helpoin vihellellä, mutta tässä on sitä hilpeyttä joka vaatii vihellystä. Sittemmin biisin ovat levyttäneet kaikki itseään uskottavina jazzmuusikoina pitäneet.

Jokeri: Ei ole vihellyslistaa ilman maailman ihaninta, laiskinta biisiä
Bobby McFerrin - Don't Worry Be Happy
Tässä kappaleessa on koko viheltämisen ydin. Eihän ihminen voi olla allapäin jos vislaa.

Jospa kukin meistä aloittaisi seuraavan maanantain pitkällä vislauksella. Saattaisi viikko pelastua.

Lisää leffaruokaa - kerrosdippien ykkönen

Hertta

Tämä postaus on lyhyestä virsi kaunis. Ystäväni vinkkasi minulle, että joskus, kun he miehensä kanssa rentoutuvat leffan ääressä, he rakentavat tällaisen kerrosdipin. Sittemmin olen saanut tietää, että mm.7-layer-dip on oikeasti tunnettu ja suosittu juttu. Kyseessä on siis tex mex-safka, joka lusikoidaan nachoilla tai tortillasipseillä suuhun. Useimmin kukin saa oman kulhonsa, mutta me teemme aina vain yhden ihon astian.

Käyttämämme resepti löytyy Pioneer Womanin blogista.

Tämän reseptin myötä minulle tuli täysin uutena tuttavuutena tämä refried beans. Sitä löytyy mm. Citymarketista, mutta mössö on todella helppoa (ja halpaa) tehdä itse: paistaa vaan sipulia ja erilaisia papuja ja muussaa ne paistinpannulla. Reseptin pohjana vaikkapa tämä, muunnellahan sitä saa oman maun mukaan.

Guacamolea on lähes rikollista ostaa valmiina. Säilyke 'moleissa on vain muutama prosentti itse hedelmää. Soosin tekeminen itse on hitsin helppoa ja siitä tulee herkullista. Paljon kypsiä avocadoja, limemehua, vähän valkosipulia, suolaa, pippuria ja jalapenoja ja se on siinä.

Koko tämän reseptin ydin on pico de gallo. Ja ehdottomasti pitää muistaa se tuore korianteri eli cilantro. Siitä tulee jännä, meille suomalaisille vähän vieras, mutta herkullinen maku.

Nythän meillon Netflix

Hertta

Netflix on palvelu, johon jää koukkuun. Vastaavia on putkahdellut maailmaan useita, esim. HBO:lla on omansa. Suomalaisille tutuin samantyyppinen viihdespektaakkeli on varmaan Elisa Viihde. Sonerallakin on vastaava ja Viaplayllakin muistaakseni.

Netistä löytyy useita arvosteluja ja käyttäjien kokemuksia Netflixistä. Miinusta se saa tällä hetkellä ohjelmien määrän vähyydestä. Tämä johtuu palvelun tuoreudesta Pohjoismaissa. Mikäli maksavia asiakkaita löytyy, laajenee kai valikoimakin. Plussaa Netflix saa siitä, että sisältöä on laidasta laitaan ja käyttöliittymiä on liki jokaiselle alustalle. Meidän taloudessamme Netflixiä katsotaan tietokoneelta, Wiiltä ja kännykästä.

Minulta Netflix saa kiitosta kategorisoinnistaan. Vuosia olen epätoivoisena sellannut imdb:tä mielessäni ajatus 'minkä leffan katsoisin tänään, kertokaa nyt'. Kaikenlaiset 'related movies' -vinkit ovat aina olleet kullan arvoisia. Netflix haistelee katsomasi rainat ja niiden pohjalta sekä suosittelee että kategorisoi elokuvat ja tv-ohjelmat. Genret kuten 'draamat joissa vahva naispääosa' tai 'englantilaiseen kirjallisuuteen perustuvat elokuvat' ovat tehneet sairaslomastani helppoa aikaa.

Pienoista jännitystä tähän kategoriointiin tuo minun ja mieheni erilaiset elokuvamaut. Useimmin Netflixin etusivulla siis suositellaan 'hääelokuvia' ja 'tiivistunnelmaisia trillereitä'.

Meillä Netflix oli kaksi kuukautta kokeilussa. Kun mieheni kertoi ensimmäisen kerran hankkineensa tällaisen, muljautin silmiäni ja varmistin, että ethän maksa tuosta ja pääseehän siitä eroon. Kahden päivän päästä kyselin, että mitäs tuo sitten maksaisi kuussa ja viikon käytön jälkeen toivoin, että tämä palvelu oli tullut jäädäkseen.

Ja parasta on, että Netflix muistaa missä kohtaa elokuva jäi kesken tai minkä jakson How I Met Your Motheria katsoin viimeksi. Viikkojen jälkeenkin. Minä siis suosittelen.

Perjantaiskumppaa

Hertta

Elämme mieheni kanssa erossa. Yhdessä, mutta eri asunnoissa. Aina sanotaan, että etäsuhteissa pitää panostaa ja nähdä vaivaa. Oikeastaan mielestäni se vaiva syntyy ikävän kanssa elämisestä. Mitä vaivaa muka on jatkuvasta yhteydenpidosta ja mukavista viikonlopuista? Tottahan siihen vähään yhteiseen aikaan pitää panostaa, mutta tämä ei tarkoita mielettömiä suunnitelmia ja grandeja elämyksiä. Pitää vaan panostaa siihen, ettei totuttuun tapaan pura koko viikon ressiä ja ärsytystä heti toisen nähdessään. Silloin harvoin kun nähdään, silloin pitää olla kivaa. (vaikka hampaat irvessä :D) Kerron tämän alustuksen, jotta lukija hahmottaa, että miksi ajattelin kertoa kuohuviinistä.

Sovimme mieheni kanssa, että palaamme takaisin deittailu-moodiin. Harvemmin nähdään toisiamme, mutta sitten tehdään jotain sellaista, mitä vastarakastuneet (meidän mielikuvamme mukaan) tekevät. Tästä syntyi ajatus skumppaperjantaista. Olemme pitkin syksyä juoneet tyhjäksi monta erilaista pulloa kuohuviiniä. Huom! yksi pullo per viikonloppu ja hitaasti nauttien ja maistellen ja juomaan aina jonkun kivan suolapalan yhdistäen. Tarkoitus ei ole juopua vaan pikemminkin rentoutua hyvässä seurassa ja huonon televisio-ohjelman äärellä. Olen linkannut Alkon sivun aina kyseiseen juomaan, voitte sieltä lukea lisää ja tutustua kuvaan. Minä vain teen listan suosituksia. Seuraavaksi siis lista kuohuviineistä, joita kannattaa kokeilla:

Anna de Codorníu Brut Reserva
Tämä esittelen ekana, koska tämä on nyt minun lempparini. En tiedä, mistä on peräisin cava-epäluuloni, mutta nyt ne on poissaan. Anna on raikas ja hapokas. Kuivemmasta päästä kyllä, mutta ei pakota naamaa mutrulle siemailun jälkeen. Ehdoton tulevan uuden vuoden hittiviini!

Korbel Brut 
Korpeli on perushyvä. Se on Annaa kuivempi, mutta ei kuitenkaan raikkaampi. Korpeli on tyylikäs ja se tunnetaan myös Valkoisen talon sekä Air Force Onen yleisenä kuohuviininä.

Pol Rémy Demi-Sec 
Tässä viinissä ei ole mitään erikoista suuntaan eikä toiseen. Olisi ihan hyvä valinta vaikka valmistujaisiin tms. sillä ei ole kauhean makiaa tai hirmuisen kuivaa. Varmaan maistuisi myös sellaiselle, joka ei muuten kauheasti skumppaile.

Nicolas Feuillatte Brut Réserve
Tätä joimme sinä iltana, kun menimme Pariisissa kihloihin. Toki ihanat muistot tekee juomasta suussakin paremman, mutta on tämä ihan erimakuista kuin vaikkapa tuo Pol Remy. Kuivaa on, melkein mutruun asti, mutta silti semmoinen raikas. Fiinimpään hetkeen siis. Kyllä samppanja on aina samppanja.

Asti Gancia 
Varmaan hyvin tulee selville, että minähän olen kuivan ystävä. Gancia on sitten makiaa. Ensisiemaus on kuin Hermesetaksen söisi, mutta tarpeeksi viileänä alkaa parin maistelun jälkeen juoma tuntua varsin mukiinmenevältä. En silti sanoisi tätä kevyeksi.

Freixenet Cordon Negro Brut 
Tämä on kuiva kuin mutru. Kanssa sellainen perushyvä. Pullokin on hieno musta. Jos ei muuta keksi, niin aina voi napata mustan Freixenetin, sen kun painaa mieleen niin pärjää pikaisissa skumppatilanteissa.

Billecart-Salmon Brut Réserve
Tämä on mielestäni samppakaljaksikin jo aika kuiva. Maistoimme, koska oli saanut kiitosta Viini-lehden puolesta. Maistui voimakkaasti itseltään (kuulostipa kummalta). Kyllä tämä aina parempaa on ku in Mumm.

Ja muistetaan sitten skumppapullon avaaminen! Toinen käsi pohjassa, toinen korkissa. Korkista vain pidetään kiinni ja pulloa pyöritetään pohjasta käsin. Näin korkki irtoaa käteen, eikä naapurin silmään. Tässä vielä alkon ohje.

Lopuksi vielä punaviinivinkki joululle: chileläinen Leyda Las Brisas Pinot Noir 
Toimii varmasti joulupöydässä! Niin makiaa ja herkkua, että juttelee niin lihan kuin juustonkin kanssa. Tätä voisi siemailla ihan ilokseenkin. Tuoksu oli melkeinpä vielä jännempi kuin maku. Ehdottomasti suositan!

Iisit duunitukat

Hertta

Tukkaa on päässä ja jotain sille pitäisi tehdä. Interwebbi on täynnä erilaisia vinkkejä ja tutoriaaleja ja muunmuotoista infoa siitä, miten saat tukan äkkiä tortulle aamulla. Harva jaksaa nähdä lettiinsä kummempaa vaivaa aamuisin, mutta välillä minäkin yritän. En suostu heti herättyäni käyttämään mitään sähköllä käyvää vimpainta, liian suuritöistä, joten valtaosa nykertämistäni tukkasutturoista on jotain nutturoita. Pinnejä ja lakkaa ja pari kirosanaa ja menoksi.

Valtaosa duunikampauksistani on saanut inspiraationsa jostain juutuubitutoriaalista. Linkkaan tähän lempparini ja vähän kommentoin niitä:

Valkkinuttura on ehdoton lempparini ja pelastaa aamun, kun tukka on vähän jo rasvainen. Tämän tekeminen vie ehkä 10 minuuttia eli ei ole nopeimmasta päästä, mutta näyttävää ja sliikkiä tulee. Itse käytän kahta hiuslenkkiä: toisella teen ponnarin ja toisen avulla kiristän hiukset valkin alle. Eli tässä videossa sankatitar kiinnittää hiukset pinneillä paikalleen valkin alle, minä laitan ensin hiuslenkin ja sitten pinnejä. 

Valkkeja saa ihan jokapaikasta sittarista henkkamaukkaan. Eivätkä ole arvokkaita. Tosin jos tukka on vähän lyhyempi tai ohuempi, voi pienemmän valkin tehdä itse. Päivän pirkkaniksi siis: tee oma valkki käyttäen sukkahousua ja pumpulia. Ah miten helppoa. Tämähän on muuten tosi hieno myös päälaelle tehtynä.

Helppo banaaninuttura: Eli ämerikkäläisittäin ranskalainen kierros. Tässä videossa tekijä käyttää tuollaista kampaa tortun kiinnittämiseen. Itse tungen tötteröön vain kauhiat määrät pinnejä ja sitten lakkaa ja toivon parasta. Tähän olen usein käyttänyt vähän kuivashampoota avuksi, se auttaa tekemään nutturaan kokoa ja pitämään karvat paikoillaan. Tämä tukka on oikeasti nopea tehdä, kunhan sen on pari kertaa reenannut. Ei muuta kun pyörittelyä ja sitten kiinnitys. Tukka kannattaa vain kammata kunnolla niskaan, ettei mikään ala töröttää siinä vaiheessa kun kierretty hius viedään ylöspäin.

Sik-sak-ponnari: Teen tämän vähän laiskemmin kuin videossa, eli minä en käytä kampaa erotteluun vaan ihan vain sormea ja sohin pinnit vähän miten sattuu, mutta tämä on näistä kampauksista nopein. Ei mene viittäkään minuuttia, jos ei yritä kauhian sleekkiä tehdä.

Ja vikaksi vielä video, josta uskon jokaisen pitempitukkaisen löytävän ainakin kaksi tyyliä jokapäiväiseen käyttöön. Itse olen omaksunut tuon ihan ekan superhelpon nutturan niille aamuille, kun mitään muuta ei ole tehtävissä:

Lopuksi vielä sellainen sana näistä tutoriaaleista, että olen huomannut parhaiksi editoimattomat omin käsin tehdyt videot. Eli mitä enemmän videota on nopeutettu tai leikattu, sitä isotöisempi tukka on. Ja jos kampauksen tekee joku muu kuin karvan itse kasvattanut, en edes ala kokeilemaan.

“A girl should be two things: classy and fabulous"

Ässä

Aloitan oman osuuteni blogissa kertomalla pienimuotoisesta harrastuksestani. Törmäsin lajiin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten ja ihastuin. Kyseisestä ajanvietteestä ei ollut vielä tullut valtakunnallista ilmiötä ja innostukseni ryydittämänä liityin hetkeksi ” heihin”. Huomasin kuitenkin melko pian, ettei minulla ollut riittävästi aikaa ja rahaa harrastaa, joten päädyin vain ihailemaan muiden tuotoksia. On tunnustuksen aika: luen aktiivisesti muotiblogeja.

Siitä asti, kun olen saanut vaatekaappini itse auki, olen halunnut valita asuni alushousuista lähtien aivan itse. Äiti-parka. Seuraan muotia jonkin verran ja kuvittelen jopa omistavani hieman esteettistä silmää. Tämän postauksen kuvat ovat muutaman vuoden takaiselta matkaltani Japanista, jossa osattiin kyllä olla tyylikkäitä. Löysin muotiblogit muutama vuosi sitten täysin vahingossa ja ihastuin heti: Mahtavaa, että joku muukin kuluttaa aikaa tällaiseen hömppään. Muotiblogeista haen inspiraatiota omaan pukeutumiseeni, mutta joitakin blogeja jo muutaman vuoden seuranneena olen myös kiinnostunut bloggareiden kuulumisista.

Muotiblogit ovat räjähtäneet näiden muutaman vuoden aikana koko kansan suosioon, mistä osoituksena lienevät naistenlehtien omat muotibloggarit ja mainostajien bloggareille syytämät lukuisat ilmaiset tuotteet. Tästä aiheesta kirjoitan joskus vaikka vielä jostain toisestakin näkökulmasta, mutta rikkoakseni stereotyyppisiä käsityksiä muotibloggareista bimboina pissiksinä esittelen muutaman erilaisen vaihtoehdon.

Kalastajan vaimo on Norjaan kalastajamiehensä perässä muuttaneen suomalaisnaisen oma blogi. Hänellä on kaksi lasta ja idyllinen koti kauniissa merimaisemissa. Ärsyttävää ja romanttista. Mutta myös osoitus siitä, etteivät kaikki muotibloggarit ole 17-vuotiaita pissiksiä.

Heijastuspintaa kirjoittaa tamperelainen yliopisto-opiskelija ja scifinörtti, joka kuuluu piraattipuolueeseen. Hänen blogistaan löytyy paljon mustia vaatteita, mielenkiintoisia kannanottoja ja kuvia tavallisesta arjesta.

Chichling taas on median sekatyöläisen ja ruokafanaatikon blogi täynnä ihania kuvia, simppeleitä reseptejä ja kauniita designvaatteita. Kirjoittaja on parhaillaan tekemässä keittokirjaa ja hän myös monen muun bloggarin tavoin pitää muotibloginsa rinnalla sivustoa, jossa myy tarpeettomaksi käyneitä vaatteitaan ja asusteitaan. Hänen tyylinsä puhuttelee riisutulla aikuismaisella eleganssilla.

Ulkomainen suosikkini on Karla’s closet, jota pitää nainen, jonka vaatekaapin ostaisin, jos voittaisin lotossa. Tai tarkemmin ajatellen hän on minua varmaan kolme kokoa pienempi, mutta voisin ostaa häneltä hieman konsultointia. Nainen asustaa Atlantin takana Jenkeissä, tarkempaa sijaintia en osaa kertoa. Hänellä on Waltavat määrät uusia ja vanhoja koruja, vaatteita, kenkiä, laukkuja, aurinkolaseja. Kateutta herättävä tapaus siis kaikkineen.

Ja jos ihmettelette tuota otsikkoa, niin sehän on suoraan tweed-jakkujen ja pikkumustien äidin, Coco Chanelin, suusta.