Rautakoura pullistelee

Ässä

Olen pitänyt kuntosaleja vastenmielisinä paikkoina. Ihmiset nostelevat epämääräisiä raudankappaleita eri ilmansuuntiin eri ruumiinosilla, ähisevät kuin kärsisivät ummetuksesta ja haisevat pahalle. Kaiken päämääränä on nostaa ensi kerralla vähän suurempaa raudankappaletta.

Traumatisoiduin saleihin jo yläasteaikana liikuntatunnilla, kun kävimme tutustumiskäynnillä kotipaikkakuntani uimahallin puntilla. Ope pyysi minua johonkin jalkalaitteeseen mallioppilaaksi, mutta totesi pian, minun olevan ”niin kauhean pieni” kaikkiin salin laitteisiin. Sanat viilsivät syvältä: minä en sovi kuntosaleille.

Olen harrastanut liikuntaa aina, mutta kyse on ollut lähinnä yleiskunnon ylläpitämisestä. Viimeiset kolme vuotta olen pelannut rugbya, jossa niin nopeudesta kuin voimasta on suunnattomasti hyötyä. Vaikka olen kerännyt parikymmentä kiloa lisää massaa teinivuosien jälkeen, olen edelleen joukkueemme taskuraketti.

Juoksukunnon kehittäminen ja lenkkeily ylipäätään ovat minulle vaivatonta ja virkistävää toimintaa. Kuntosaleja olen kammoksunut edelleen, koska en ole tiennyt, mitä siellä tarkalleen ottaen pitäisi tehdä. Joukkuekavereiden voimia ihaillessa ajatus salilla käymisestä pelikuntoa silmällä pitäen on alkanut kyteä. Muutama kuukausi sitten tein salihirmun opiskelijatoverini kanssa diilin: hän tekee minulle saliohjelman ja minä autan häntä kandidaatin tutkielmassa.

Diilin johdosta olen alkanut käydä salilla. Salipäivinä minua usein jännittää, mutta olen löytänyt oman tapani osallistua salikulttuuriin. Naureskelen edelleen kovaäänisille pullistelijoille ja haukkarinpussaajille, mutta pääosin keskityn itseeni. Muiden katseiden aiheuttamaa ahdistusta lieventääkseni kuuntelen yleensä koko treenin ajan musiikkia napeista aivan täysillä. Sarjojen välissä tuijotan kaukaisuuteen ja suunnittelen seuraavan viikon ruokalistaa.

Noloin juttu tapahtui viime jalkapäivänä (salitermistöä), kun lämmittelin nyrkkeilysäkillä. Kuntopyörä ja juoksumatto ovat turhan tylsiä kaltaiselleni, joten toteutan lämmittelyni mäiskimällä lähes joka kerta. On huvittavaa seurata varsinkin miesten ilmeitä, kun taskuraketti paukuttaa säkkiä. Lämmittelyn kliimaksina vetäisin kunnon yläkoukun säkin kylkeen, minkä johdosta koko säkki lämähti katosta alas syliini. En voinut muuta kuin nauraa – yksin salilla.

Kukkia ystäville

Hertta


Alkuvuoden ensimmäinen käsityöprojektini oli virkata ystävättärilleni asustekukkaset kevään kunniaksi. Annoin ne ystävänpäivänä, joten en ole aiemmin kehdannut julkaista tätä postausta.

Tämä on yksi helpoimmista käsityöprojekteistani ja näiden tekoon jää kirjaimellisesti 'koukkuun'. Yksi kukka valmistuu helposti alle tunnissa, jos tekee pienen. Suurempaan kukkaan helmikoristeluineen saattaa mennä parikin tuntia.

Yritän vähän selittää mitä perusvirkkuusilmukat ovat, mutta enemmän ohjeistusta löytyy esim. täältä.

(Olen pahoillani, että työn väri vaihtuu kesken kaiken. Olin vähän turhan innokas virkkaamaan ja hidas kuvaamaan.)

Virkattu kukka:

1. Aloita tekemällä 60 ketjusilmukkaa. Eli lanka vedetään silmukan läpi, jolloin syntyy uusi silmukka.

2. Ensimmäinen kerros: Joka kolmanteen ketjun silmukkaan tehdään ensin pylväs, sitten kaksi ketjusilmukkaa ja pylväs. (Sitten siirrytään suoraan tekemään pylväs seuraavaan kolmanteen ketjusilmukkaan. jne..) Pylvään teet pyöräyttämällä langan kerran koukun ympäri ja sitten noukitaan silmukka ketjusta. Lanka vedetään ensin ketjusilmukan ja pyöräytetyn silmukan läpi, sitten lanka noukitaan uudelleen ja vedetään molempien jäljellä olevien silmukoiden läpi.

3. Toinen kerros: Virkataan edellisessä kerroksessa tehtyjen ketjusilmukoiden kohdalle kaksi pylvästä, sitten kaksi ketjua ja taas kaksi pylvästä ja siirrytään taas seuraavaan ketjukohtaan.

4. Viimeisellä kierroksella ketjusilmukoiden kohdalla tehdään kuusi pylvästä ja näiden väliin kiinteä silmukka ja taas kuusi pyljvästä jne.. Valmis kukka syntyy muodostamalla kukasta spiraali ja ompelemalla sen pohjasta tiiviiksi.

Kukan voi halutessaan koristella kaikenlaisilla helmillä (joita usein irrottelen käytöstä jääneistä koruista) ja vaikka millä glitterillä.

Talvinen kävely, eteläinen Helsinki

Hertta

Kerrankin osasimme ajoittaa lauantaikävelyn ajankohtaan, jolloin sää suosi. Kaivarissa olimme. Liukuri oli mukana. Kuviakin otin!

Tämä kuva olisi hiukan kaivannut käsittelyä, mutta eiköhän se toivo keväästä välity photarittakin.

Uunisaari. Ravintola taitaa olla etupäässä tilauskäytössä.

Se on Hertta. Allani on liukuri, jota en osaa ohjata.

Tästä voi hyvin päätellä, että Kaivarista jatkoimme
Olympiaterminaalin ohi kohti kauppatoria ja siitä Kallioon.

Voittajien aamiainen

Hertta

Harrastamme mieheni kanssa tuhteja aamiaisia viikonloppuisin. Johtunee lähinnä siitä, että nukumme myöhään ja brunssimainen aamiainen ajaa osin aikaisen lounaan virkaa. Olemme kokeilleet kaikenlaista. Olen saattanut leipoa heti aamusta esimerkiksi muffineita, amerikkalaisia pannareita, vohveleita jne.. Lihaosastolta aamupalaksi on valikoitunut nakkeja, lihapullia, pekonia, silliä, lohta ja kerran tonnikalaakin. Kunnon aamiaiseen kuuluu rehumaailmaa, jonka voi nauttia lohkoina, paistettuna tai vaikka juomana. Itsepuristetut mehut ovat kuninkaallisen aamupalan kirkkain jalokivi.

Tällä kertaa lautaselle pääsi uusia tuttavuuksia klassikoiden rinnalle. Viiden munan kokkeli oli jo hiukan liian iso satsi meille kahdelle. Munakokkeli on helpoin tapa valmistaa kananmunia. Rikot vain munat kulhoon, lorautat vähän maitoa päälle, maustat ja kaadat kuumalle pannulle. Paiston aikana mössöä siirrellään ees taas paistolastalla. Kokkeli hyytyy hetkessä, kun se lämpenee tarpeeksi. Pitää varoa, ettei se mene kuivaksi.

Pekonin sijaan paistan useinmiten saunapalvia, tällä kertaa kokeilin broilerileikettä. Paljon pekonia terveellisempää ja kuivalla kuumalla pannulla leikkele käy äkkiä rapeaksi.

Lautasella on lisäksi tomaattilohkoja, savusiikaa ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Papuihin jäin koukkuun, kun olin vaihdossa Belfastissa. Kunnon aamupala ei ole mitään ilman papuja.

Tämän aamun smoothie sisälsi bulgarialaista jogurttia, mangoa ja banaania. Makeaahan se oli ja olisi saanut olla vähän kylmempää, mutta toimi herkkuna tasapainonan Löfbergin liilasta (paahtoaste 3) keitettyyn kahviin. En ole mikään valtava sumpin ystävä, mutta tummapaahtoiset kahvit ovat kyllä herkullisia. Onneksi töissä ei sellaista saa.

Tällaisen aterian voimin jaksoikin sitten kiertää Heurekaa.

Tuunausnurkka: Verhoista päiväpeitto ja tyynyjä

Arpa

Ikean verhot muuttuivat päiväpeitoksi.

Kodin vaihtuessa myös sisustusta joutuu/saa yleensä funtsia uudelleen jossain määrin. Näin kävi myös meidän taloudessa Helsinkiin suuntaamisen yhteydessä. Muutossa pihalle heitettiin jos vaikka mitä, ja silti nurkkiin jäi pyörimään lampunvarjostimia, koriste-esineitä ja verhoja, joille ei löytynyt sijaa uudesta majatalosta.

Verhoista päätin lähteä tuunaamaan uusia sisustustekstiilejä, koska kankaat olivat vielä siistissä kunnossa ja kuositkin tuntuivat itsestä kivoilta. Raskaammista ja paksummista verhoista väsäsin päiväpeiton ja ohuemmista verhoista muutaman koristetyynyn makkariin ja olohuoneeseen. Bonusprojektina tein hirvityynyn kankaasta, joka oli aiemmassa kämpässä pingotettuna kehyksessä seinällä.


Päiväpeitto: Voisi kuvitella, että suorakulmaisen tekeleen väsääminen on helppoa, mutta sitä se ei ollut. Ilman siskoni armasta avustusta tästä ei olisi tullut yhtään mitään.

Päiväpeittoon kului fleeceä noin 35 euron edestä.

Päiväpeitto koottiin yhteensä neljästä palasta: kahdesta samankokoisesta verhokankaan palasta ja kahdesta fleecekankaan palasta. Fleecen ideana on tuoda päiväpeittoon raskautta ja enemmän päiväpeiton fiilistä. Päiväpeiton palojen leikkaaminen tuotti päänvaivaa oikein urakalla; alunperin vimpulasta Ikea-verhosta oli vaikeuksia saada säännöllisiä suorakulmioita aikaiseksi ja taustakankaaksi valittu fleece venyi joka suuntaan ja tuntui joka mittauksella muuttaneen kokoaan.


Kun tyydyttävät neljä palaa saatin aikaiseksi päästiin koneen ääreen. Ensin ommeltiin yhteen verhokankaan palat keskenään, samaten

Toisista verhoista sai monta tyynyä helposti.

fleecepalat keskenään. Tämän jälkeen kaksi iso palaa ommeltiin kiinni toisiinsa oikeat puolet vastakkain jättäen kuitenkin muutaman kymmenen sentin pätkä ompelematta. Sitten käännettiin muodostunut suuri pussi ympäri, eli oikeat puolet ulospäin. Lopuksi tikattiin päiväpeitto ympäri, jotta lopputuloksesta tuli huolitellumpi.


Koristetyynyt: Näiden väsääminen oli onneksi helppoa. Reunat yhteen, tyyny sisään ja viimeinen aukko kiinni käsin tikkaamalla. Vetoketjut jätin laittamatta laiskuuttani. Jos tulee tyynyyn paha sotku, onpahan syy ryhtyä uuteen ompeluprojektiin.

Hirven kuva on siskon käden jälkeä.

Viikon viini: Punctum

Hertta

Orastava viiniharrastukseni ei ole vielä päässyt pitkälle. Olen siis yrittänyt jo tovin opetella maistamaan viiniä ja hiffaamaan, mikä niissä litkuissa on niin erityistä. Osaan perusjutut kuten, mikä on pinot noirin ja pinot grigion ero (insert the obvious joke here) ja millaista punaviiniä katkarapujen kanssa juodaan. En harmikseni osaa kuitenkaan erottaa vähätammista chardonnayta hapokkaasta rieslingistä. Näin ollen omat viiniarvioni ovat surullisuudessaan tragikoomisia.

Yritän kuitenkin pysyä kiinni trendeissä ja siksipä päätin dekantoida pullollisen Hesarin viikon viiniä. Kyseessä on siis Dominio de Punctum Tempranillo. Kyseessä on biodynaamisesti viljelty viini. Viini-lehdestä opin, että tämä on yhä vain suositummaksi käyvä viljelytapa, jossa tuholaismyrkkyjen sijaan apuna käytetään muun muassa vahvaa teetä ja kompostilannoitetta. Maailmaa siis yritetään pelastaa palsta kerrallaan.

Biodynaamisissa viineissä pitäisi ilmeisesti maistua maa. Minun mielestäni tässä viinissä maistui  kirpakka maskuliinisuus. Eli en osaa sanoa, mikä se jälkimaku oli, mutta se oli vahva eikä täysin minun mieleeni. Sen tunnistin, ettei viini ollut kovin tanniininen, eikä maku muutenkaan ollut kovin suuri. Viini ei myöskään maistunut suussa pitkään. Enkä löytänyt mausta kummempaa marjaisuutta, vaikka Hesari niin lupasikin. Ehkäpä opin tästä, että kaipaan punkkuuni karhunvatukkaisuutta, jopa lakritsia? En aio ostaa toiste.

Sen sijaan toisen kerran voisin ostaa Pasqua Sanzeno Sangiovesen. Hyvin helppo juoda, toimii varmaan pizzan kaverina, nyt hörpimme sen pastan rinnalla. Mukavan kevyt ja tästä jopa minun puinen kieleni maistoi ne marjat.

Äidin arkistoista

Ässä

Armaan äitini reseptiarkistot ovat perimisen arvoiset. Vokottelin ennakkoperintönä itselleni maukkaan tomaattisen keiton ohjeen ja lisäsin siihen nohevana urheilijaneitona hieman proteiinia. Tämä resepti ei liene kovin vanha, joten mistään klassikosta ei vielä voida puhua. Reseptin alkuperästä minulla ei ole tietoa.

Tuhti keitto 4 hengelle

2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
1/2 - 1 vihreä tai punainen chili, muista poistaa siemenet
1/2 vihreä, keltainen ja punainen paprika, eli pari paprikaa
kesäkurpitsa
3 tankoa lehtiselleriä
1 prk kuorettomia säilyketomaatteja
1 prk kikherneitä
400 g jauhelihaa
 kanaliemikuutio
1 tl kaakaojauhe
vanilijatanko tai vanilijajauhetta
suola
pippuri
tuoreita yrttejä
päälle smetanaa

Laita noin litra vettä kiehumaan kanalientä varten. Ruskista jauheliha paistinpannulla.
Silppua sipulit, chili, kesäkurpitsa, paprikat ja sellerit hienoksi. Itselläni on vihannessilppuri, vaihtoehtoisesti voi käyttää myös raastimen karkeaa puolta. Hakkelus paistetaan öljyssä hiljalleen, varo tummumista.

Lisää liemikuutio veteen, jonka kaadat kuullotetun hakkeluksen päälle. Hienonna kuoritut tomaatit sekaan vanilijatangon sisuksen, kaakaojauheen sekä suolan ja pippurin kera. Keittele soppaa noin vartti. Revi sekaan tuoreita yrttejä (itse käytin timjamia ja basilikaa) sekä lisää kikherneet ja jauheliha. Anna kiehua vielä hetki.

Keitto maistuu erityisen herkulliselle smetananokareen kanssa.

V10 plus testiajossa

Hertta


Kuulin tai luin jostain hypeä tällaisista japanilaisista kosmetiikkatuotteista. En ollut koskaan ennen edes kuullut kauneusseerumeista ennen tätä, nyt huomaan, että liki jokaisella kosmetiikkasarjalla on jokin seerumi. V10 plus-sarja perustuu näihin erivärisiin pipettipulloihin säilöttyihin seerumeihin. Halusin päästä kokeilemaan.

Sainkin koeajoon pari lippulaivatuotetta. Kokeilemani V10 Plus keltainen seerumi on siis kuulemma tarkoitettu tällaisen rasvaisen sekaihon rauhoittajaksi. Koomista on, että ensimmäisen kokeilukerran jälkeen poskeeni tulehtui kipein ja punaisin finni pitkään aikaan. Ehkä kyseessä oli jokin puhdistumisreaktio, mutta suoraan sanottuna vähän säikähdin. Kokeilin seerumia vielä toistamiseen, ilman suurempaa ahaa-elämystä. En olisi valmis maksamaan putelista liki yhdeksääkymppiä.

Sarjaan kuuluva puhdistusgeeli V10 plus Keramiidi oli ihanan raikkaan, teepuisen tuoksuinen ja pesi kyllä kasvot hyvin, eikä kuivattanut ihoa. En kuitenkaan ole varma, riittikö sen puhdistusvoima näin raskaalle iholle.

Mutta sitten se kuorinta-aine! V10 Plus vesipohjainen kuorintageeli on voittanut Cosmopolitanin tämän vuoden Beauty Awardsien parhaan ihonhoitotuotteen tittelin. Enkä ihmettele! En ole koskaan kokeillut tällaista kuorintaa. Ei ollenkaan rakeita, vaan pikemminkin se muuttuu hetkessä naamioksi joka hieroutuu irti ja vie mukanaan kuollutta ihosolukkoa. Nassu oli heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen ihan erilaisen tuntuinen. Kunnon kuorinnan jälkeen kasvoni tuntuvat melkeimpä raaoilta, polttelevilta. Nyt iho tuntui puhtaalta, mutta ei kipeältä. Tätä todella suosittelen testaamaan.

Helppoa hiivaleipää

Hertta

Kaapissa ei ollut leipää, mutta jauhoja oli. Ja on kuulemma trendikästä leipoa leivät itse. Tai näin olin kaikenmaailman blogeista tulkitsevinani. Kaappien uumenissa ei kuitenkaan ollut hunajaa tai tuoretta hiivaa, joten jouduin vähän soveltamaan. Lopputulos ei ollut hassumpi ja leivoinkin lopulta useamman satsin tällä reseptillä. Viimeiseen leipään leivoin yhden valkosipulin kynnen hienonnettuna, lopputulos oli herkullinen.

Hertan hiivaleipää (1 iso tai 2 pienempää):
2-3 desiä vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
7-9 desiä hiivaleipäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
50 g sulaa margariinia

1. Lämmitä vesi lämpimmämmäksi kuin kädenlämpöinen ja sekoita siihen hiiva, suola, sokeri ja himppu jauhoja. Annan hiivan herätä henkiin hetki ja sekoita sitten pikkuhiljaa loput jauhot ja margariini. Vaivaa kunnolla ja laita lämpimään paikkaan (vaikka vesihauteeseen tai alle 50-asteiseen uuniin) kohoamaan puoleksi tunniksi.

2. Kohonneesta taikinasta vaivataan ilmakuplat pois jauhotetulla pöydällä. Leivo yhdeksi tai kahdeksi pyöreäksi limpuksi, aseta leivinpaperi pellille ja siihen päälle leivät. Taas kohotellaan lämpimässä paikassa 30 minuuttia.

3. Leipiä paistetaan n. 20 minuuttia 200-asteessa.

Kotona en juokse

Arpa

Äidiltä saatu pannu muuttui kelloksi.

Viikot katoavat kalenterin suihin järkyttävää vauhtia. Koko ajan tuntuu olevan kiire. Juoksen aamulla bussiin, bussista junaan, junasta töihin. Töissä juoksen palaverista toiseen ja myös aika juoksee, jokainen päivä tuntuu venyvän yli normaalin työajan. Illalla juoksen salille ja siellä kiirehdin juoksumatolla. Siinä juostessa ajatuksetkin juoksevat: mitä tapahtuu ensi viikonloppuna, miten selviän töistä projektin kanssa, joka on jo saanut tipan linssiin, miten suoriudun keväästä kunnialla. Kun saavun kotiin, on aika tehdä "läpystä vaihto" siipan kanssa, nyt se lähtee juoksemaan - ulos kylläkin. Onneksi on vielä hieman aikaa ennen yöunia, tässä ehtii hyvin juosta vielä kauppaan.

Tätä se elämä ilmeisesti isolla kirkolla on, kiireistä ja vauhdikasta. Ja parempi niin, en oikein jaksaisi pidemmän päälle nauttia "suloisesta joutilaisuudesta", kuten eräs risteilymainos kauniisti kuvasi tunnelmia Atlantia ylitettäessä. Välillä on kuitenkin kiva hengähtää, hengailla kotona, olla täällä omassa turvassa. Kodin kunniaksi tallensin uutta pesäkoloa muistikortille, ja jaan turvasatamani tunnelmia myös kanssaeläjille. Kuvia läpikäydessä huomasin, että monet niissä olevista asioista ovat läheisteni tekemiä tai liittyvät heihin jollain muulla tapaa. Ehkäpä siksi ne luovatkin minulle turvallisen kodin.

Siskon virkkaama matto piristää aamun.

Tästä tuli mieleen kesä ja järvi.

Kirpparilöyty sai uudessa kodissa uuden värin.

Mamman tekemä kaitaliina on hyvä kasvualusta.

Kälyn ompelema viltti lämmittää kehoa ja mieltä.

Puhelin tuo mieleen lapsuuden kodin.

Kälyn tekemä  pussi sai elämän kukkaruukkuna.

Peltiämpäri, joka 90-luvulla säilytti veljen jäkismailoja.