Kiitospäivän kalkkuna

Hertta

 

Vietimme viime vuonna kiitospäivää ystäväporukalla ja tänä vuonna aiomme tehdä saman. Perinteisen kiitospäivän kalkkunan valmistamiseen ei suomalaisilta sivuilta tietenkään valtavaa määrää ohjeita löydy, joten parempi siirtyä amerikkalaisten pariin. Tässä siis linkkejä, joiden perusteella me työstimme kalkkunan vuonna 2012. Lisäksi myös omia huomioitamme. Käyttämämme kalkkunat ovat olleet suoraan Citymarketin pakastealtaasta ja täysin puhdistettuja.

 

Vuoden 2012 kalkkuna, joka siinä hääriessä sai työnimen "Joonas", painoi muistaakseni noin 7 kiloa. Suolan ja yrttien lisäksi Joonas sai yöseurakseen parin sirtuunan ja appelsiinin edestä hedelmälohkoja. 

Se oli sulamassa parvekkeella viisi yötä, joista viimeisen vietti mausteliemessä, joka on englanniksi "brine". Sovelsimme tämän brinen tekoon useampaa reseptiä muun muass tätä. Pointti on siinä, että liha imee tarpeeksi suolaa, jotta pystt pitkän paistamisen jälkeenkin mureana. Ja kannattaa ehdottomasti käyttää niitä tuoreita yrttejä. Mahtava maku irtoaa. Joonas pujotettiin siis parin päällekkäisen muovipussin sisään ämpäriin ja sitten vain nesteet päälle. 

 

Aamulla kalkkuna otetaan pois suolaliemestä, jossa se on yön yli ollut. Pidetään huoli, ettei vatsaonteloonkaan jää paljoa nestettä. Linnun voisi tässä taputella kuivaksikin jos haluaa. Kalkkunaa varten kannattaa myös varata sellaista paistamiseen tarkoitettua narua eli ei muovista, sillä ainakin Joonas alkoi retkottaa sulamisen jälkeen ihan miten sattuu.

Lintua varten valmistetaan maustekastike, joka hierotaan sekä nahkaan, nahan alle että vatsaonteloon. Jotta mausteen saa nahan alle, pitää nahkaa saada varovaisesti irrotettua lihasta. Se oli vaikeaa, emmekä edes yrittäneet marinoidan koko eläintä näin, mutta pintaanhan mausteet sai hyvin. Esimerkki maustesoosista tässä. Tähänhän voi hyvin soveltaa muitakin lempimakuja vaikka valkosipulia.

 

Ainakin kaikissa televisio-ohjelmissa puhutaan aina kalkkunan stuffingista eli täytteestä. Konsultoituani muutamaa tuttavaa rapakon tuolta puolen päädyimme tekemään syötävän täytteen erikseen. Kuulemma perinteinen leipätäyte saattaa imaistaa itseensä pöpöjä linnusta tai jopa estää kalkkunan tasaisen kypsymisen. Vatsaonteloon työnsimmekin sen sijaan sitruuna- ja appelsiinilohkoja ja samoja tuoreita yrttejä kuin suolaliemessäkin oli ollut. Tämän jälkeen sidoimme kalkkunan tiiviiksi paketiksi. Kaverin voisi ilmeisesti paistaa isossa vuoassa tai folioastiassa, mutta me iskimme Joonaksen uuniritilälle, jonka alle asensimme syvän uunipellin, sillä linnusta valuva nestehän ei saa valua hukkaan.

Kalkkunan paistamiseen pitää varata yhtä kauan aikaan kuin joulukinkun. Omasta kokemuksesta

voin myös sanoa, että ilman lihalämpömittaria tämä menee arvailuksi. Tänä vuonna panostan digitaaliseen mittariin. Ensimmäinen paistamani kalkkuna oli viisi tuntia uunissa, mutta toinen, eri uunissa paistettu, mutta suht saman kokoinen kypsyi kolmessa tunnissa. Uuneissa oli selvästi eroa. Kalkkunaa pitää kääntää muutamaan otteeseen ja siitä valuvaa nestettä on hyvä valella lihan päälle. Loppuvaiheessa on myös mahdollista asetella hiukan alumiinifoliota kalkkunan päälle, jos pinta meinaa alkaa kuivua.

 

 

Samalla kun kalkkuna kypsyy voi valmistaa stuffingin, johon sovelsimme muun muassa tätä reseptiä (tosin lisäillen ja vähentäen hiukan aineksia). Sitä varten leivoimme maissileipää ja ostimme ranskanleipää. Nämä pilkoimme ja annoimme niiden kuivua vähän. Laitoimme täytteen tarjolle kypsän kalkkunan ympärille. Kalkkunasta tihkuneesta nesteestä ja kermasta, kourallisesta yrttejä ja satsista kermaista kana-pussikeittoa keitimme ja siivilöimme kastikkeen tälle food festille. Lisukkeina meillä oli niin perunamuusia kuin bataattivuokaakin. Ja hyvää kalifornialaista viiniä toki. Tänä vuonna kokeilemme kalkkunaa thai-maustein. Aina on syytä kiittää. 

 

Helsingin avoimen "Sienituntemus" 2op

Kurssisaalis.

Hertta

Päätimme mieheni kanssa ottaa itseämme niskasta kiinni ja ottaa selkoa noista kummallisista mötiköistä, joita loppukesästä luontoon ilmestyy. Katselin aluksi aikuisopiston kursseja, mutta ajankohdat aiheuttivat hankaluuksia. Sitten löysin Helsingin avoimen yliopiston kurssin. Sen hinta oli huokea, mutta ainakin kurssikuvaus näytti siltä, että tietoa siunaantuisi. Näiden kurssien selvin ero oli kylläkin siinä, että opistokursseilla keskityttiin pääosin ruokasieniin, kun yliopiston kurssilla käytiin läpi myös sienten ekologiaa ja opittiin tuntemaan paljon, paljon muitakin kuin syötäväksi kelpaavia sieniä.

Kurssi koostui siis kolmesta luennosta ja tunnistus viikonlopusta. Luennoilla käytiin läpi teoriaa kuten "mikä on itiöemä" ja "mitä tarkoittaa noidankehä". Viikonlopun päivät koostuivat useammasn tunnin retkestä maastoon ja sitten biologian laitoksella kahden opettajan opastuksella tunnistimme metsästä löytyneitä aarteita.

Haperoita!

Tatteja ja jokeri.

Kokonaisuudessaan kurssi oli todella hyvä. En ole koskaan oikein pahemmin innostunut sienestämisestä, sillä inhoan ötököitä, mutta loppukesästä eteenpäin niiden määrähän vain vähenee. Nyt olen kaikinpuolin innostunut ja kurssia seuranneet viikot kyttäsin haukanlailla kaikkia tien penkereitä ja pusikoita, että mitä sieltä löytyykään. Enää en onneksi nää sienistä unia, mutta olemme nyt yrittäneet viikoittain päästä pusikkoon kykkimään. Tässä vaiheessa vuotta emme enää löydä kuin suppilovahveroita, joista olenkin ihan innoissani, ja seitikkejä, joita en uskalla kerätä. Mutta ehdimme kerätä myös suuret määrät rouskuja ja haperoita ja jokusenkin tatinkin. Iso osa niistä on ryöpättynä pakkasessa, mutta suppilovahveroita olen myös kuivattanut.

Keväällä pitää sitten yrittää löytää niitä korvasieniä, mutta ennen sitä pitää kai keksiä jokin muu hyvä syy joskus poistua sisätiloista luontoon hengittämään.

Tätä koivunpunikkitattia ei viitsinyt kerätä, kun kasvoi ihan Vihdintien vieressä.

Suomen vaarallisin sieni.

Kurssia varten, ei lautaselle.

Kori farkuista

Hertta

Kaappeihin kerääntyneistä vanhoista farkuista piti keksiä jotain. Päätin tehdä korin parvekkeen tossuja ja läpsyjä varten. Kummempaa ohjetta minulla ei tähän ole. Sovelsin vähän tätä ja muuten mentiin yrityksen ja erehdyksen kautta. Housuja tähän koriin kului neljät eli voitte kuvitella paljonko kori painaa. Se pysyy kyllä komeasti pystyssä, varsinkin, kun viimeisen seinämän kerroksen virkkasin pienemmäksi kuin alemmat. Farkut leikkasin siis lahje kerrallaan alhaalta aloittaen noin tuuman levyiseksi pitkäksi kaistaleeksi. Pohjan olin itseasiassa valmistanut aikaisemmin eri tarkoitukseen vanhasta sisustuskankaasta, siksi se on erilainen. Ulospäin pohja ei tosin paljoa näy, joka vähän jopa harmittaa.

Sen kyllä varoitan, että farkku on hyvin kovaa ja epämiellyttävää työstää. Vaikka lopputulokseen olenkin tyytyväinen, korin tekemiseen meni paljon aikaa, sillä sormien ihon oli välillä pakko antaa palautua pari päivää. Aloitin homman vitosen koukulla, mutta se oli ihan hullun hommaa. Kymppi sen olla pitää. Ylin kerros on tehty piilosilmukoilla, muut yksinkertaisilla pylväillä. Tätäkin kokeilin pariin otteeseen, että mistä tulee paras jälki. Pylväistä jäi tuollaisia kivoja aukkoja korin seiniin. Kukin tekee miten tykkää. Hyvä tuunaus/kierrätys-idea, mutta en tekisi näitä koko suvulle lahjaksi.

Syksyn kosmetiikkasetti lentokentältä

Hertta

Nyt tämän jälkeen en sitten saa ostaa kosmetiikkaa ainakaan vuoteen! Aiemmin syksyllä törsäsin taas Lumenella rahaa ja jo silloin hommasin aivan tarpeeksi purnukoita. En ole enää vähään aikaan viitsinyt laskea esimerkiksi meikkivoiteiden tai huulikiiltojen määrää pienessä laatikostossa, joka on omistettu kosmetiikalle ja asusteille. Mutta kun nyt sitten kävimme pikku lomalla Kroatian Splitissä ja lentokentällä iski sitten tarve kuluttaa vikat kunat pois (ja vähän höylätä vielä visaa päälle) päätyi meikkipossu taas täyttymään. Lopputulos on kuitenkin niin upea, etten pääse itsekään siitä yli.


Ostin elämäni ensimmäiset OPIt. Kyseessä on neljä tämän syksyn San Francisco -kokoelman lakkaa. Sävyt ovat: Embarca-Dare Ya!, In The Cable Car-Pool Lane, Alcatraz ...Rocks ja Keeping Suzi At Bay. Näistä purnukoistahan lakataan kynsiä seuraavat pari vuotta, sillä koko on OPIn vakio eli valtava ja lakan laatu saa olla niin hyvä kuin oletan. Viikonloppuna häämöttäviin hippoihin voisinkin tuota kaikkein kimaltavimpaa eli Alcatrazia jo kokeillakin. Sopii varmaan hienosti uuden Zaran smaragdinvihreän kolttuni kanssa.

Toinen ostos oli sitten elämäni ensimmäinen isompi
luomiväripaletti. Tähän asti olen omistanut enimmillään neljä sävyä kattavia kollaaseja, mutta tässä GOSHin paketissa sävyjä on 22. Napit ovat pieniä, mutta se passaa minulle, sillä tykkään vaihdella joka arkipäivälle hiukan eri värisen meikin. Ennestään minulla on jo pari merkin luomiväriä, jotka ovat olleet oikein kivoja käytössä. Vaaleilta sävyiltä en tosin nytkään odota paljoa, mutta tummissa toivoisin olevan pigmenttiä.

Kertoilen vaikka käyttökokemuksia myöhemmin.

Kun tyttö vietiin metsään

Ässä

Syksyn myötä olen löytänyt itseni useamman kerran lähiseutujen metsistä. En ole kulkenut tuttuja lenkkipolkuja, vaan minut on viety pururadoilta pusikkoon. Metsäretkien tarkoituksena on ollut löytää sieniä. Koska parhaista paikoista ei puhuta ääneen, olemme pari kertaa tulleet kotiin tyhjin käsin.

Eilen juuri illan hämärtyessä poikkesimme metsään ja löysimme taikinakulhollisen suppilovahveroita. Meinasin seota sinkoillessani niiden perässä mättäältä toiselle. Olin melkoisen muikeana ja aloin heti selvittää, mitä niistä tulisi tehdä. Päädyin aloittamaan helposta kastikkeesta ennen kuin lähden kamalasti kikkailemaan.

Kastikekokeiluni noudattelee pitkälti tätä löytämääni ohjetta, tein muutamia muutoksia makutottumusteni mukaisesti.  Tämän herkun kanssa söimme keitettyjä perunoita ja lihapullia.

 

Suppissoosi kahdelle

½ litraa suppilovahveroita

voita

punasipuli

2 dl ruokakermaa

2 rkl vihreää pestoa

mustapippuria



Laita suppikset pannulle ja haihduta niistä nesteet ilmoille.

Silppua punasipuli.

Lisää voita pannuun ja punasipulisilppu mukaan. Kääntele muutama minuutti lastalla.

Hulauta ruokakerma joukkoon ja kiehauta kastike.

Mausta pestolla ja mustapippurilla.

Astetta terveellisemmät kaurakeksit

Hertta

Jep, yritän taas vähän pudottaa painoa. Olen ikuinen laihduttaja. Mutta en ole hyvä laihduttaja, koska rakastan ruokaa ja herkkuja. Kaiken lisäksi olen taas flunssassa ja kaipasin kovasti jotain lohtunamia. Koostin nämä kaurakeksit parista reseptistä ja sävelsin omiani. Väri on hiukan hassu, mutta maku on erittäin ok.

Hertan liki-terveelliset kaurakeksit

1 avokado
1 muna
2 desiä ruokosokeria
2 desiä maitoa
2 desiä jauhoja
5-6 desiä kaurahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta

Kypsä avokado korvaa kokonaan rasvan ja sitä voi käyttää kuten margariinia (luin näin jostain lehdestä). Eli ensin sekoitetaan sokeri ja avokado tehokkaasti keskenään. Tähän lisätään maito ja margariini. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään kulhossa, neste kaadetaan sen sekaan ja sekoitetaan tasaiseksi. Kaurahiutaleita voi tarpeen mukaan lisätä. Taikinan pitää olla sen verran kiinteää, että irtoaa astian reunoista. Nostellaan leivinpaperille noin ruokalusikan kokoisia palleroita ja paistetaan uunin keskiosassa 200-asteessa noin vartti. Mikäli paistaa lyhyemmän aikaa jäävät keksit pehmeämmiksi, mutta pintaan pitää tulla vähän väriä. Koska taikinassa ei ole rasvaa, nämä keksit eivät 'leviä' samalla lailla kuin tavanomaisella taikinalla tehdyt. Oikein hyviä iltateen kanssa!

Hidasta elämää

Ässä

 

Olen tunnettu ystäväpiirissäni kovasta vauhdista. Kävelen, puhun ja suoritan nopeasti. Monet harrastukset ja luottamustoimet ja pikkuprojektit ovat minulle arkea, joka saattaa jonkun toisen silmään näyttää aikataulutetrikseltä. Harvassa ovat kuitenkin ne hetket, jolloin olisin katunut johonkin uuteen mukaan lähtemistä. Fakta on siitä huolimatta se, että minultakin loppuvat tunnit vuorokaudesta jossain vaiheessa. Nyt kun olen löytänyt itselleni mielitietyn, joka on muuttanut luokseni, täytyy minun harjoittaa väljempää aikatauluttamista.

Kuin tilauksesta teloin itseni urheillessa reilu viikko sitten ja sain elämäni ensimmäisen kipsin. Murtuneen sormen takia vasemmassa kädessäni majaileva kipsi on koetellut jo kärsivällisyyttäni, mutta opettanut myös sietämään hitaampaa elämää. Asiat voi tehdä rauhassa, eikä kannata kiirehtiä, koska muuten kipsi on kohta tomaattikastikkeessa tai murtumattomat sormet leikkuulaudalla. Todistetusti yhdellä kädellä voi varsin hyvin kuoria valkosipulin, valmistaa jauheliha-kasvispataa, imuroida ja pedata sängyn. Täytyy vain varata riittävästi aikaa.

Syyllinen lähikuvassa

 

 

Se mistä olen joutunut luopumaan, on rakastamani urheilulaji eli rugby, jossa käsiä tarvitaan aivan ehdottomasti. Tottakai juuri se on kiellettyä, mitä eniten haluaisin tehdä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että osumaa sai yksi sormi, eikä esimerkiksi ranne tai reisi. Yhtäkkiä kunnon lenkkeily tuntuu etuoikeudelta, kun kipsin alkuaikoina se oli sallittua vain vähän ja kevyesti. Käsikirurgin tavattuani sain kuitenkin luvan mennä ihan kuinka jaloistani pääsen, jes!

 

Muutamat läheiseni ovat naama virneellä todenneet olevansa salaa tyytyväisiä, että jouduin tällaiselle äkilliselle hidastelusairauslomalle ja rauhoitun hieman. Mitään en tietenkään julkisesti tunnusta, mutta tiedän heidän olevan oikeassa.

Kylppärin kaapissa

Hertta

Tässä nykyisessä asunnossani minulla on ensimmäisen kerran peilikaappi kylpyhuoneessa. On se vaan kätevä. Tuollaisiakaan asioita ei osaa arvostaa, kuin silloin, kun niitä ei ole. Olen nyt asunut vuoden tässä asunnossa ja juhlan kunniaksi otin kuvan kaapista ja sen sisältämistä tuotteista.

Kuvassa näkyy monta tuotetta, jotka ovat vasta kokeilussa, muutama joista olen tännekin kirjoittanut ja joitain vanhoja ja uudempiakin klassikoita.

Triple Dry -deodorantti minulla on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta. Sitä käytetään iltaisin ja tovi sillä menee kuivua, mutta on pelastanut monesta kiperästä paikasta. Uusin tuoksu on muuten paras.

Vasta tottutelen Ultra Dexin hammastahnaan. Olen tottunut siihen, että hampaiden pesun jälkeen hengitys on arktisen raikas, mutta kuulin joka aika sitten, että perus markettitahnat on liian vahvaa tavaraa päivittäiseen käyttöön.

Herbinan kuivashampoo on ehkä paras mitä olen kokeillut. Ei mene tukkoon ja suihkuaa hienosti. Pitää tosin olla tarkkana, ettei vedä harmaaksi.

Hampojen lankaaminen ei ole vielä rutiinia, mutta yritän edes pari kertaa viikossa muistaa. Tuo lankain helpottaa hommaa ihan huomattavasti

Ja vikaksi SB12 dropsit. Jokaisen valkosipulista tykkäävän pussaajan pelastus. Heitän tällaisen suuhun välillä keskellä yötäkin, jos illalla on mausteiset ruoat maistunut. (Tätä yösyömistä en tietenkään suosittele, sillä voi olla hengenvaarallista.)

Erilaisia poninhäntiä

Hertta

Kaveri linkkasi Buzzfeedin sivun ja ajattelin oikein laittaa sen tänne jakoon. Eli Buzzfeed on ystävällisestu listannut 25 erilaista tapaa toteuttaa poninhäntä tukkaan ja linkittänyt kuvien alle blogit, joista vinkki on peräisin. Toteutin heti tänään numeron neljä. Uskoisin, että joukosta löytyy aika monta bad-hair-dayn pelastajaa.

Alla vielä pari ehdotonta lemppariani (kuvat siis peräisin linkitetyistä blogeista):


Ohjeet täällä!

Ohjeet täällä!

Ohjeet täällä!

Porilainen satu

Ässä

On se iso (lähde)

Tänä kesänä koin valtavan ahaa- elämyksen Porissa. En saanut nakkikioskilla turpaani, vaan näin elämäni ensimmäistä kertaa Yyterin. Vaikka olin kuullut, että siellä lymyää hieno hiekkaranta, en osannut aavistaa Suomesta löytyvät noin massiivista, kaunista ja hienohiekkaista aluetta. Mieleeni tulivat Baltian loputtoman pitkät rantahietikot, joille olemme pysähtyneet kuoron bussimatkoilla laittamaan ruokaa retkikeittimellä.

Nyt hyvät kuulijat, näkijät ja kokijat, menkää Yyteriin! Ja jos olette jo käyneet, niin menkää uudelleen! En pidä itseäni minään auringonpalvojana tai uimamaisterina, mutta oli huikeaa kokea muutaman tunnin päässä kotoa sama fiilis kuin etelänmatkalla. Siellä sitä möllötettiin valkealla sannalla ja lillutiin tuntikaupalla meren pärskeissä. Viikonloppu oli todellinen rantaloma opiskelijabudjetilla.

Yövyimme kaveriporukallamme leirintäalueella sijaitsevassa saunallisessa mökissä. Asumus ei puhutellut uutuudellaan tai puhtaudellaan, mutta oli täysin kelvollinen yöpymiseen ja maksoi noin 25 euroa naamalta. Illaksi ohjelmaa löytyi läheisestä pubista nimeltä Sininen laguuni. Karaoke raikasi ja mojito virtasi. Ei paljon poikkea Lanzarotesta.

Yyteristä löytyy myös sivistyneempiä yöpymis-mahdollisuuksia hotellista erinäisiin huviloihin. Satuimme onnekseemme kohteeseen sellaisena viikonloppuna, ettei rannalla ollut ruuhkaa. Sadunomaisena mieleeni jäi myös yöllinen pulahdus läheiseen Fatijärveen, jonka peilikirkkaaseen veteen pääsi loikkamaan puussa riippuvasta köydestä vauhtia ottaen. Satumaisen siistiä.